
Kuvan lähde: Flickr/Anu Laitila
Suomi, Ruotsi, Venäjä ja Tšekki pelaavat vuosittain neljä Euro Hockey Tourin turnausta. Näitä löysätempoisia ja vähäpanoksisia pelejä olisi varaa vähentää isolla kädellä.
Jälleen viikonloppuna pelattiin kauan odotetut ja jännittävät jääkiekon Euro Hockey Tour-ottelut, tällä kertaa Ruotsissa. Euroopan suurimmat kiekkomahdit kivikovilla kokoonpanoilla taistelemassa kynsin hampain merkityksellisestä turnausvoitosta, voiko olla parempaa kiekkoviihdettä? Ainoa vain, että kokoonpanot ovat pitkälti kokeilujoukkueita, eikä tuloksilla ole turnauksessa juurikaan merkitystä. Turnaus on perinteikäs, mutta sen tärkeyttä kiekkokalenterissa on syytä kyseenalaistaa.
Henkilökohtaisesti katsojana innostun ottelusta enemmän, mitä enemmän panosta siinä on, oli laji mikä tahansa. Jos lopputuloksella ei ole merkitystä, ei ottelua ole mielekästä seurata. EHT:llä kyllä pidetään sarjataulukkoa ja saadaan loppusijoitukset, mutta merkitys sillä, sijoittuuko ensimmäiseksi vai viimeiseksi, on olematon. Jo tämän vuoksi kiinnostus EHT:tä kohtaan on hyvin matala.
Suuri riski seuroille
Ammattikiekkoilijan ensisijainen tavoite kaudella on pärjätä seurajoukkueen kanssa, onhan seura tämän palkanmaksaja. Maajoukkueturnaukset tulevat vasta seuran jälkeen. Seuroille onkin valtava riski päästää tärkeitä pelaajiaan pelaamaan näitä harjoitusotteluita.
Suomessa Liiga ei pidä maajoukkuetaukoa muiden kuin Karjala-turnauksen aikana, joten seurajoukkueet voivat joutua pelaamaan pahastikin vajailla kokoonpanoilla merkittävissä sarjapeleissä. Liiga on ainoa Euroopa isoista sarjoista, joka ei pitänyt maajoukkuetaukoa. Venäjän KHL, Ruotsin SHL ja Tšekin Extraliga kaikki pitivät taukoa peleistä menneen viikon. Silti valtaosa Suomen joukkueesta tuli nimenomaan Liigasta.
Myös loukkaantumisriski on suuri murheenaihe EHT:llä. Mennyt turnaus aiheutti suurta harmitusta etenkin HPK:n ja TPS:n toimistoilla. Turkulaisten avainpelaaja ja paras maalintekijä Lauri Pajuniemi kun loukkaantui turnauksessa, samaan aikaan kun TPS taistelee tosissaan Liigan viimeisistä pudotuspelipaikoista. Samoin HPK:n kärkipuolustaja Petteri Nikkilän loukkaantuminen ei erityisesti hymyilytä Rinkelinmäellä. Maajoukkuekomennukset voivat vaikuttaa erittäin negatiivisesti seuran mahdollisuuksiin kevään peleissä.
Venäjä ainakin oli kuunnellut seuroja joukkuetta rakentaessaan, sillä jalkeilla oli käytännössä B- tai jopa C -maajoukkue. KHL-seurat lepuuttivat kärkipelaajiaan, kun pudotuspelit lähestyvät, joten maata lähetettiin edustamaan nuori ja heikonpuoleinen joukkue.
Turnausten määrää olisi varaa pudottaa reilusti. Neljä EHT:n osaturnausta kaudessa on aivan liikaa. Järkevintä olisi pelata yksi syksyllä, kun ei vielä pelata kevään ratkaisupelejä. Sitten keväällä toinen, kun maat valmistautuvat MM-kisoihin ja sarjat alkavat olla päätöksessä. Pelaajat olisivat ehtineet näyttää osaamistaan seurajoukkueessa, joten keväällä pelaamaan voisi valita eniten vakuuttaneet. Vähemmät mahdollisuudet edustaa maajoukkuetta voisi nostaa pelaajien motivaatiota peleihin vielä korkeammaksi. Myös katsojille peleissä olisi rutkasti enemmän mielenkiintoa, kun niitä ei vähän väliä pelattaisi.