Moni on varmasti joskus törmännyt sanaan algoritmi. Ne näkyvät yhä vahvemmin meidän elämässämme, mutta harva ymmärtää, kuinka laaja asia on oikeasti kyseessä. Kaupunkikanava haastatteli Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Mikko Koivistoa ja selvitti, mitä ovat algoritmit esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja miksi ne pitäisi tuoda ihmisten tietoisuuteen.
Ennen kuin lähdetään kertomaan algoritmeista esimerkiksi sosiaalisissa medioissa, täytyy ymmärtää, mitä ne oikeasti ovat.
Algoritmi on toimintaohje jonkin asian tekemiseksi. Esimerkkinä arkipäivän algoritmeista ovat vaikka keittokirjan ohje keiton tekemiseen tai ohje huonekalun kokoamiseen. Ne kertovat, missä järjestyksessä ja miten raaka-aine yhdistetään halutuksi lopputuotteeksi.
Algoritmeista alettiin tosissaan kiinnostua 1950-luvulla. Silloin huomattiin, että tietokoneet voidaan laittaa laskemaan hyvinkin monimutkaisia tehtäviä, jos vain tehtävänanto pystyttiin määrittelemään riittävän tarkasti.
– Silloin alettiin miettiä, minkälaisia ongelmia voidaan pistää koneen ratkaistavaksi niin, että se olisi mahdollisimman tehokasta. Tällaiset tietokoneiden algoritmit ovat olleet pitkään piilossa tavallisilta ihmisiltä. Nyt tähän on tullut viime aikoina jonkinlainen muutos, kun on tullut internet ja hakukoneet. Voisi sanoa, että melkein jokainen kansalainen ja kuluttaja on törmännyt sanaan algoritmi, kertoo Koivisto.
Miten algoritmit toimivat sosiaalisissa medioissa?
Lyhyesti sanottuna sosiaalisten medioiden algoritmien tarkoitus on suositella käyttäjälle sopivaa sisältöä.
Otetaan esimerkiksi hakukone. Se ei varsinaisesti ole sosiaalinen media, mutta hakukoneiden algoritmeissa toimii moni asia samalla tavalla kuin sosiaalisten medioiden algoritmeissa.
Jos haluttiin tietoa vaikka Suomen metsissä kasvavista sienistä ennen internettiä, niin mentiin kirjastoon. Jos oikeaa hyllyä ei löydetty, haettiin apua kirjastonhoitajalta. Hän saattoi kysyä, että kiinnostaako kaikki sienet vai lähinnä ruokasienet. Tämän perusteella hän ohjasi kysyjän oikeaan paikkaan.
Nyt meillä on internet, jossa on valtava määrä aineistoa. Nämä hakukoneet, esimerkiksi Google on se algoritmi, joka hoitaa kirjastonhoitajan tehtävät.
Mikä on sitten käyttäjälle sopivaa sisältöä? Kuka päättää, mitä julkaisuja minä näen sosiaalisessa mediassa?
Algoritmit parhaimmillaan pyrkivät hallussa olevien tietojen perusteella ennustamaan jotain, mitä hakija tarvitsee tai haluaa. Mikä on sopivaa sisältöä riippuu myös siitä, mikä sosiaalinen media on kyseessä ja minkälaista sisältöä siellä on.
Tavallaan voisi siis sanoa, että algoritmit päättävät, mitä julkaisuja näkyy eri sosiaalisissa medioissa. Vastaus ei ole kuitenkaan niin yksinkertainen.
– Voidaan yhtä lailla sanoa, että se, mitä näet, riippuu itsestäsi. Millä sivuilla olet vieraillut, mistä olet tykännyt, mitä videoita olet avannut, ketkä ovat Facebook-kavereitasi ja niin edelleen. Olet itse syöttänyt koneelle tietoa, minkä perusteella se tekee päätökset.
Sosiaalisten medioiden yrityksillä on myös oma osuutensa asiassa.
– Voidaan myös kysyä, miksi algoritmi on juuri sellainen kuin se on. Tottakai sosiaalisten medioiden yritykset haluavat niiden toimivan hyvin. Sen pitää olla toimiva myös sen takia, että näkyvyyden ostaminen olisi mainostajille kannattavaa. Myös tällaista on taustalla, sanoo Koivisto.
Yksi tekijä, jota ei aina huomioida, on sisällöntuottaja. Sosiaalisessa mediassa on paljon tavallisia käyttäjiä, mutta sitten on myös somevaikuttajia, jotka erityisesti haluavat olla aktiivisia. He kilpailevat keskenään näkyvyydestä ja kamppailun tulos on se, mitä ruudulla näkyy.
– Monet jakavat internetissä tietoa liittyen siihen, miten algoritmin voi saada suosittelemaan juuri omaa sisältöä. Tähän on monenlaisia vinkkejä. Esimerkiksi, jos julkaiset sisältöä silloin, kun oma kohdeyleisö on aktiivinen tai kirjoitat vähän tekstiä.
Filtterikuplia ja addiktioita – algoritmi on kaksiteräinen miekka
Algoritmeissa on hyviä puolia. Internetissä surffaaminen on hauskaa, kun näkee koko ajan sisältöä, mistä itse pitää. Riskinä on, että se voi olla käyttäjälle koukuttavaa. Tämä on ollut ongelma aikuisilla ja etenkin nuorilla.
Toinen ongelma on se, mitä algoritmit tarvitsevat.
– Jotta algoritmit voivat suositella käyttäjälle kiinnostavia sisältöjä, ne tarvitsevat ja vaativat tietoa käyttäjästä. Henkilökohtaisten tietojen luovuttaminen tuntemattomille voi tuntua aika arveluttavalta. Tämä on tunnistettu ongelma, ja sitä yritetään kyllä ratkaista, kertoo Koivisto.
Kolmas ongelma on se, mitä algoritmien takia ei näytetä. Tästä päästäänkin filtterikupliin.
Filtterikuplalla viitataan siihen, kun algoritmi suosittelee käyttäjälle sisältöä, josta tämä todennäköisesti pitää. Silloin käyttäjä ei näe sisältöä, josta ei pidä. Riskinä on se, että käyttäjä vieraantuu erilaisista näkökulmista ja mielipiteistä.
– Algoritmit ikään kuin suodattavat ihmisiä tällaisiin kupliin, joissa on samanmielisiä ihmisiä. Se saattaa voimistaa vastakkainasettelua mielipiteiden ja näkemyksien välillä. Sitä kautta rakentava keskustelu heikentyy.
Algoritmien ongelmat täytyy tunnistaa, jotta ne voidaan korjata
Algoritmissa on perinteinen “teknologiaongelma”. Ensin kehitetään jotain, josta on hyötyä. Sen jälkeen huomataan, että on myös haittapuolia.
Voidaanko sosiaalisten medioiden algoritmit sitten korjata?
Koiviston mukaan ensimmäinen askel ongelmien korjaamiseksi olisi niiden tunnistaminen. Tämäkään ei ole niin yksinkertaista, koska eri tahoilla on erilaisia intressejä.
– Kuka heistä sitten pääsee ajamaan omaa asiaansa? Kuinka saamme algoritmien ja voimakkaiden filtterikuplien korjaamisen sosiaalisten medioiden yrityksille kannattavaksi? Tähän pitäisi keksiä joku mekanismi, joka tekisi algoritmin korjaamisen yrityksille hyödylliseksi. Ratkaisematta on myös se, kuinka käyttäjä pystyisi ilmaisemaan, mitä hän haluaa nähdä.
Artikkelikuva: Wikimedia Commons
