3.9.2019 tiistain iltapäivällä Kouvolan Pallonlyöjät ja Sotkamaon Jymy pelasivat neljännes välierän Kouvolan Urheilupuistossa. Joukkueet olivat selkä seinää vasten, kun tilanne oli katkolla KPL:lle. Jos KPL olisi voittanut pelin, he olisivat päässeet finaaliin. Finaalipaikka ratkeaa Sotkamon kotipelissä torstaina 5.9.2019.

Kaksikymmentä minuuttia pelin alkuun ja yleisöä alkaa virrata tasaisin välein. Järjestyksenvalvojat ja KPL:n ystävällinen talkooväki auttoi heitä löytämään paikkansa. Ympäri katsomoa kuului keskustelua tulevasta pelistä, sekä hieman irrallaan olevasta portaasta.

-Pelissä ei ole varaa löysäillä, vaikka portaassa ruuvi olisikin, sanoi yksi katsojista.

Eino Narinen kannustamassa KPL:ää

Muuten Kouvolassa kaikki oli järjestetty hienosti ja ajoissa ennen pelin alkua. Pelin alkaessa KPL:n pelissä oli havaittavissa epävarmuutta ja turhia virheitä. Katsomossa tätä ei katsottu hyvällä ja kuuli tuskastuneita valituksia, mutta silti 3208-päinen yleisö kannusti ja tsemppasi kotijoukkojaan. Peliä oli tullut katsomaan myös Eino Narinen, viisivuotias KPL -fani, joka uskoi KPL:n voittoon, vaikka Sotkamo voittikin ensimmäisen jakson. Hänen lempipelaajansa on Janne Kivipelto, joka palkittiin vuoden lukkarina kaudella 2018. Eino pelaa myös itse pesäpalloa G-junioreissa  ja on aloittanut sen siskonsa perässä. Hän oli käynyt äitinsä kanssa kioskista ostamassa paikallista Korian Palvilihan makkaraa, joka maistui ketsupin kanssa hyvältä.

Magnusti tähyilemässä tanssijoita.

 

 

Paikallista lakua myydään myös kioskeissa

Pelissä oli keksitty pientä oheistoimintaa, jossa KPL:n maskotti Mangusti jakoi Arnoldsin donitseja tai Kouvolan lakua, sille joka uskalsi tanssia yleisön seassa. Mangusti valitsi tanssijan ja kävi itse ojentamassa pientä herkkua hänelle. Kioskit palvelivat yleisöä mallikkaasti. Ympäri kenttää oli rakennettu kojuja, joista pystyi ostamaan suolaista, makeaa, isoon tai pieneen nälkään. Erillinen myyntipiste oli rakennettu fanituotteille ja yleisön seassa kierteli junioreita myymässä lippuja. Anniskelualue oli rakennettu syöttäjästä katsottuna oikealle sivustalle Lumon Areenan viereen. Alueella oli hyvä tunnelma ja ihmisiä riitti.

 

Kati Partanen ja Tiina Roberts olivat tulleet Helsingistä luomaan uskoa Sotkamon Jymyn peliin.

Katsomoon oli saapunut myös jännittynein fiiliksin Sotkamon kannattajia. Siskokset Kati Partanen ja Tiina Roberts olivat saapuneet Helsingistä kannattamaan vanhaa kotikaupunkiaan, missä koko suku katsoi peliä TV-välityksen kautta.

-Nyt tai ei koskaan, mietti Tiina, kun oli tehnyt päätöksen lähteä katsomaan peliä.

Tiinan ja Katin silmissä Sotkamolla ei ole heikkouksia, mutta vahvuudeksi he nostivat hyvän yhteishengen ja yksilöt. Heidän mielestään Jymy voittaa, mutta se vaatii onnistumisia ja koko joukkueen parasta ja vielä vähän yli.

-Mitataan kuinka paljon halutaan voittoa, Kati tuumasi.

Toisen jakson puolessa välissä KPL teki jekun, joka sytytti yleisön. Juho Hacklin oli mennyt “piiloon” varjokatsomon puolelle. Lukkari härnäsi kakkospesällä olevaa sotkamolaista etenijää. KPL:n  lukkari Janne Kivipelto heitti sittenkin tarkoituksella ykköspesän ohi varjokatsomoa kohti, jossa oli Hacklin kärkkymässä. Hacklin otti pallon kiinni ja KPL poltti Sotkamon etenijän.

-En ole koskaan nähnyt tuollaista!

Katsomossa ihannoitiin.

Kolmannella lopettavalla yleisö oli täpinöissään. KPL:n peli luisti ja he tasoittivat pelin 1-1. Pelissä mentiin supervuorolle, mutta sitten Sotkamo sai poltettua KPL:n pelaajat ja he eivät saaneet yhtään juoksua. Yleisö lähti pettyneenä kotiin, mutta jännittyneenä, kumpi joukkueesta menee finaaliin.

Jymy voitti neljännesvälierän supervuorolla.
Roosa Majander