Verstaallaan Helsingin Hermannissa muotoilija Jukka Isotalo valmistaa käyttöesineitä käsityönä hiomalla ja kiillottamalla niitä sellaisista lasipulloista, joita ei Suomessa käytetä uudelleen. Vaihtelua perustyöhön tuovat erilaiset taideprojektit, jotka syntyvät työstetyn lasin hukkapaloista.

Vuonna 1987 aloitti Taideteollisessa korkeakoulussa opintonsa nuorimies, jota askarrutti maailman tila ja maapallon kestävyys. Hän ajatteli, tarvitsemmeko me näitä esineitä, joiden muotoilua opiskelemme. Vaihto-oppilasvuosi Ruotsissa 1989 oli uraansa aloittelevalle taidekäsityöläiselle käänteentekevä.

“Konstfackskolanissa kerran katselin tyhjiä viinipulloja, joita meillä taideopiskelijoiden tapaan oli kertynyt lukuisia. Oli lähestymässä koulun joulumyyjäiset, ja sitten keksin tehdä myyjäisiin pulloista vähällä energialla uusia käyttöesineitä. Niistähän tulikin siellä hirveä suksee. Ruotsista palattuani jatkoin lasimuotoilua”, lasi- ja teolliseksi muotoilijaksi valmistunut Isotalo muistelee.

Toive hyvästä tulevaisuudesta

Isotalo on Suomessa ainoa muotoilija, joka tekee tuotteita pelkästään kylmätyöstämällä. Ekologisuus on olut valinta, joka pohjautuu miehen ajatuksiin elämän tarkoituksesta.

“Jotta elämässä voi nauttia hyvistä asioista, on oltava jatkuvuutta”, hän toteaa.

Isotalo ajatteli poikiaan, kun he olivat pieniä. Mikä olisi parasta, mitä voisin heille tarjota?

“Pojilla pitäisi olla tulevaisuudessa ympäristö, jossa he voivat nauttia hyvästä. Mahdollistaakseni omalta osaltani heille sen, haluan jättää toiminnastani maailmaan mahdollisimman pienen jäljen.”

Pilkottu lasi vaatii huolellisen käsittelyn, jotta lopputulos on laadukas ja käytännöllinen. “Ei riitä, että tuotteessa on ainoastaan sen ekologinen ulottuvuus”, Isotalo painottaa. (Kuva: Tua Sysimiilu)

Käsityöläisenä toimiminen on Isotalon mukaan haastavaa, koska Suomessa ei arvosteta käsillä tekemistä samalla tavalla kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Hän näkee kuitenkin muutosta ilmassa. 

“Nykyään ihmiset ovat valmiimpia maksamaan käsin tehdystä työstä sen, mitä sen kuuluukin maksaa. Rikkauksiin käsin tekemällä ei pääse, koska se tosiaan vie aikaa. Kun minä teen yhden juomalasin, samassa ajassa prässikone paukuttaa niitä sata, kaksi, kenties kolmesataa.”

Taiteilija itse nauttii työstään ja jopa kiirehtii askeleitaan verstaalle joka päivä.

“Jos on valmis alhaiseen tulotasoon mutta siihen, että työssä viihtyy todella hyvin, voin suositella käsityöläisen, lasimuotoilijan ja ‘pullonpilkkojan’ ammattia kenelle tahansa”, taiteilija juttelee hymyillen. 

Pullomateriaalinsa Isotalo saa monesta paikasta, ja näissä yhteyksissä on syntynyt hauskoja ihmiskontakteja ja ystävyyksiä. Siksi uusioesineisiin liittyy usein myös mielenkiintoinen tarina. Yksi suurimmista vuosittaisista toimituksista tulee sotilassaattueen mukana Presidentinlinnasta itsenäisyyspäiväjuhlien jälkeen. (Kuva: Tua Sysimiilu)

Taidetta ja yhteistyötä

Käyttöesineiden lisäksi Isotalo tekee lasista taidetta. Hänellä on ollut lukuisia näyttelyitä ulkomaita myöten. Taideteoksiaan varten Isotalo hyödyntää käyttöesineiden valmistuksesta ylijääneen lasimurskan.

Karkkeja? Ei, vaan lasinsiruja. Kauneimmat yksilöt Isotalo kerää talteen ja tekee niistä erilaisia taideteoksia. (Kuva: Tua Sysimiilu)

Myös yhteistyö monien ravintoloiden kanssa on ollut hedelmällistä. Jos on Helsingissä syönyt Olossa, Spisissä, BasBasissa, Nudessa tai Nollassa, on todennäköisesti juonut Jukka Isotalon lasista. Taidettakin näissä on nähtävillä.

Kasarmikatu 44:ssä sijaitsevan ravintola Nuden julkisivua valaisee Isotalon lasimurskasta luoma lasi- ja valotaideteos. (Kuva: Tua Sysimiilu)

Evolumin lyhyt historia

Isotalon vuonna 1998 perustaman yrityksen nimen Evolum alku tulee evoluutio-sanasta, koska kyse on pullon kehittymisestä erilaisiksi taide- ja käyttöesineiksi. Tuohon aikaan firmoille annettiin paljon um-päätteisiä nimiä, jonka ottamalla taiteilija itse hieman virnuili ajan hengelle. Häntä kuitenkin viehätti nimen lyhyys, joka istuu hyvin pieneen logoon.

“Logossa on Ajan lyhyt historia -teoksen kuvitetusta versiosta skannattu kierteisgalaksi, jonka olen pelkistänyt eräänlaiseen vinkulamuotoon. Siinä on siis tällainen vähän laajempi viittaus koko maailmankaikkeuteen”, kertoo Isotalo. 

“Evolumin logo kuvastaa sitä, kuinka täällä Evolumin tähden ytimessä syntyy uutta”, Isotalo selventää. Kuva: Tua Sysimiilu)

Katso video: Muotoilija Jukka Isotalo pilkkoo pullot ekolasiksi