Jenna Nieminen on muuttanut koulutuksen perässä Helsinkiin. (KUVA: Jenna Nieminen.)

Jenna Nieminen, 20, on nuori, joka on muuttanut Turengista koulutuksen vuoksi Helsinkiin. Turenki on noin 8000 asukkaan taajama Janakkalan kunnassa. Ennen Helsinkiin muuttamista hän opiskeli Hämeenlinnan lyseon lukiossa, vaikka Turengissakin olisi ollut mahdollisuus opiskella.

”Turengistakin lukio löytyy, mutta Hämeenlinnan lyseon lukio kiinnosti, sillä siellä oli Luovan yrittäjyyden linja”, Nieminen kertoo.

Janakkalan lukio on perustettu vuonna 2013, jolloin yhdistettiin Tervakosken ja Turengin toimipisteet. Opiskelijoita on yhteensä 260. Hämeenlinnan lyseon lukiossa opiskelijoita on yli 500. Opetustarjonta on monipuolisempaa Hämeenlinnassa.

”Ammattikoulua Turengissa ei ole lainkaan, ammattiopisto Tavastia löytyy Hämeenlinnasta.”

Lukion jälkeen Nieminen piti ensin välivuoden työskennellen kaupan kassalla, jossa tienasi rahaa säästöön. Hän halusi opiskella media-alaa, mutta tähän liittyvää koulutusta ei pikkupaikkakunnilta löytynyt.

”Mediaa voi opiskella Helsingissä, Tampereella, Turussa, Oulussa, Lahdessa sekä Joensuussa.  Viime kevään hauissa hain Haaga-Helian ammattikorkeakouluun, mutta en päässyt. Nyt asun ensimmäistä kertaa omillani Helsingissä ja opiskelen tällä hetkellä Laajasalon opistossa mediaa. Haen uudestaan keväällä Haaga-Helian medianomin opintoihin.”

Kysyttäessä mitä hän aikoo tehdä opiskeluiden jälkeen, vastaus on yksiselitteinen:

”Turenkiin en missään tapauksessa palaa. Olen pienestä tytöstä asti haaveillut Helsingissä asumisesta. Turengissa on luontoa, mutta mitään muuta siellä ei sitten olekaan. Helsingissä on rajattomasti palveluita ja myös luontoa löytyy. Voit tehdä päiväretken Nuuksioon tai Suomenlinnaan. Ainut miinuspuoli Helsingissä on asumisen kalleus. Asun kämppäkaverin kanssa Roihuvuoressa kolmiossa, josta maksamme 1200 euroa kuukaudessa. Turengista saat kolmion seitsemälläsadalla eurolla. Mutta täällä saat rahalle vastinetta. Täällä on kaikki, mitä ihminen tarvitsee.”

Koulutuksen tarjontaa on pyritty tehostamaan Suomessa keskittämällä koulutusta suurempiin yksiköihin ja lakkauttamalla pienempiä oppilaitoksia. Tällä toiminnalla säästetään kenties koulutuskustannuksissa, mutta alueellista saatavuutta heikentämällä vaikutetaan myös nuorten koulutusvalintoihin ja työmarkkinamenestykseen.

Tämä selviää Etlan Koulutuksen keskittäminen muuttaa nuorten koulutus- ja urapolkuja -tutkimuksesta, jossa tarkastellaan 2000-luvulla lukiokoulutuksen sekä tekniikan ja palvelualojen ammatillisen koulutuksen tarjontaan tehtyjen leikkausten vaikutuksia nuorten koulutusvalintoihin, opintojen etenemiseen sekä työmarkkinoille sijoittumiseen.

Etlan Hanna Virtanen muistuttaa, että koulutuksen tarjonnan liiallinen keskittäminen voi kasvattaa sekä ryhmien välisiä koulutuseroja että alueiden välistä eriarvoisuutta. Myös työn tarjonta voi heikentyä koulutusleikkauksia kokeneilla alueilla sekä yhteiskunnassa yleisesti.