Kuvassa Cafe Unelman tuoreita pullia.


Aila-myrsky pyörittää puiden lehtiä raivokkaasti, kun astelen kohti Korson Wanha Asema-myymälä-kahvilaa. Kolkko tuuli ulisee takanani, kun avaan oven Korson Wanhan Aseman kahvilaan ja lämmin juuri leivotun pullan tuoksu leijailee nenääni.

Cafe Unelman tiskin takana kahvilanpitäjä Saara Kiisla nostaa uunista pellillisen tuoreita korvapuusteja. Tunnelma vanhassa VR:n henkilökunnan asuinkasarmissa on kotoisa.

Vanha asuinkasarmi on rakennettu vuonna 1901 varsinaisen asemarakennuksen viereen. Asuinkasarmin suunnitteli Bruno Granholm ja alue on Museoviraston suojelema. Vuonna 2000 asuinkasarmi remontoitiin ja eläinklinikka Kirsu perusti oman toimintansa taloon. VR kuitenkin päätti myydä talonsa vuonna 2010 ja hiljalleen rakennus ränsistyi ja talon valtasivat nuoret.

 Vuonna 2011 Henna Poikosen perhe näki talossa suuren mahdollisuuden ja he päättivät ostaa vanhan asuinkasarmin itselleen. Sitten alkoi suuri remontti. Henna Poikonen piti sisustus- ja remonttiblogia samaan aikaan, kun hän

ja hänen miehensä remontoivat toista puolta talosta.Vihdoin vuonna 2016 valmistui vanhasta asuinkasarmista Poikosille kaunis koti, johon Henna Poikonen perusti Korson Aseman Puodin.

 “Sisustamisen myötä tuli tunne, että haluaisin myös myydä samankaltaisia tuotteita kuin kotonani on. Siitä se oikeastaan sitten lähti”, Henna kertoo.

Kuvassa Henna Poikonen.


Kesällä 2016 Henna Poikonen piti avajaisjuhlat, johon hän etsi myyjiä.

 “Erika laittoi minulle viestiä, että hän oli aloittamassa ekokauppaa ja siitä lähti meidän yhteistyö.” Henna kertoo iloisesti naurahtaen.

Korson Asema Puodin lisäksi avattiin saman katon alle Erika Hakoniemen Oranssi Orava-Ekotuote-puoti.

Kuvassa Erika Hakoniemi.


 “En aluksi edes haaveillut kivijalkaliikkeestä ja vastustelin aluksi hiukan, kun mietin, pärjääkö minunlaiseni saippuakauppias täällä, mutta Hennan ansiosta olen nyt tässä ja olen todella tyytyväinen”, Erika kertoo hymyillen.

Vuonna 2017 Henna ja Erika yhdessä etsivät kolmanneksi yrittäjäksi mukaan Saara Kiislan, joka alkoi pitämään kahvila Cafe Unelmaa Korson Asema Puodin ja Oranssi Oravan yhteydessä. 

“Kuulin siskoltani, että Henna ja Erika etsivät kahvilanpitäjää. Olin aina haaveillut omasta kahvilasta ja ajankohta oli minulle hyvä, joten päätin hakea paikkaa ja onnekseni he valitsivat minut”, Saara kertoo. 

Vuonna 2018 kolmen yrittäjän unelma toteutui, kun ensimmäisen kerran ovet avautuivat Korson Wanha Asema-kahvila-myymälään.

Kuvassa Cafe Unelman pitäjä Saara Kiisla.

Cafe Unelmasta saa tiistaisin herkullista Korso-leivosta.

 “Tein kolme erilaista leivosta, joita ihmiset saivat maistella ja lopulta näistä äänestettiin paras. Vadelma-valkosuklaajuustokakku voitti ja tästä tuli Korso-leivos”, kertoo Saara.

Aikani vietettyä Korson Wanhan Aseman kahvila-myymälässä lähden vastaleivottu korvapuusti, kaunis syntymäpäiväkortti sekä vegaaninen karkkipussi kourassani kohti myrskyä.

Idyllinen vanha kasarmirakennus jää taakseni ja eteeni avautuu kolkko ja kylmä Korso, kaksi ääripäätä aivan vieri vieren. 

Henna Poikosen pitämä Korson Aseman puoti.
Erika Hakoniemi ja Oranssi Orava ekoliike.

Artikkelikuvassa Cafe Unelman asiakastila.