Partiolaisten adventtikalenterit ovat monelle tuttu jouluperinne. Vaikka koronavirus roikkuu sitkeästi suomalaisten yllä, eivät partiolaiset lannistuneet.

Joulukuun lähestyessä kadut täyttää monille tuttu näky. Adventtikalentereita myyviä partiolaisia voisi verrata ensilumeen. Kun sellaisen näkee, tietää joulun olevan jo ovella. Edes Suomessa jylläävä koronavirus ei ole pysäyttänyt näitä reippaita partiolaisia tältä vuosikymmeniä jatkuneelta perinteeltä.

“Partiokalentereiden myynti on tosi hauska ja tehokas tapa kerätä lippukunnalle varoja, jolla voidaan sitten mahdollistaa mielekästä ja siistiä ohjelmaa kaikille!” kertoo 20-vuotias Suosirrien Siiri Matinpuro.

Yli 70 vuotta vanha perinne jatkuu koronasta huolimatta

Koronavirus toi omat temppunsa kalentereiden myyntiin. Matinpuron mukaan myyntitavat erosivat normaalista hieman esimerkiksi siten, että ihmiskontakteja välteltiin parhaansa mukaan.

“Kalentereita pystyi maksamaan mobiilisti ja tilaamaan verkosta,” kertoo Matinpuro.

“Myös pääkaupunkiseudun partiolaisilta tuli koronarajoitusten tiukentuessa ohjeistus, että kaikenlainen kasvokkain tapahtuva myynti, esimerkiksi ovelta ovelle – myynti ja kauppojen edessä myyminen tulisi lopettaa. “

Toisin kuin Matinpuro, 12-vuotias Kulosaaren Meripartion Inkeri Helkala ei koe, että kalentereiden myyminen olisi juurikaan poikennut entisestään.

“Mä juuri sanoin äidille, ettei se oikeestaan eronnut niin paljoa, mutta meillä oli MobilePay käytössä, ettei tarvitse käyttää niin paljon käteistä.”

Niin Matinpuro kuin Helkalakin pitävät kalenterien myymistä tärkeänä partiolaisille.

“Adventtikalentereita on myyty Suomessa jo yli 70 vuotta ja se on monelle ostajalle ja myyjälle pitkä joulunalusen perinne. Ja tosiaan, jokaisen myydyn kalenterin tuotoista lippukunta saa osuuden, millä voidaan rahoittaa esimerkiksi kokoontumistiloja, toimintaa, retkiä ja tapahtumia,” Matinpuro kertoo.

“Kai se raha menee Suomen partiolaisille, että meille voidaan pitää retkiä, ja se on sitten kiva meille,” sanoo puolestaan Helkala.

Myyminen ei myöskään ole tylsää touhua, vaikka niin saattaisi luulla. Helkala pitää omien sanojensa mukaan adventtikalentereiden myynnistä kovasti, kunhan vain ostajia riittää.

“Mun mielestä se on ihan kivaa. Jos ei saa myytyä paljon niin silloin se on aika tylsää, mutta tänä vuonna mä sain ihan hyvin myytyä.”

Edes koronavirus ei siis voi pysäyttää partiolaisten intoa tuottaa muille iloa kalentereillaan. Jos myymisen into jatkuu samaa rataa, tullaan huivikaulaisia myyjiä näkemään varmasti vielä 70 vuoden päästäkin.

Kalentereiden myynnin lisäksi partiolaiset järjestävät ympäri vuoden erilaisia tapahtumia, kuten vuosittaisen partioparaatin Turussa.
Kuva: Liittoisten Pirtapiiat