Tältä näyttää Koronavilkku- sovellus.

Koronavilkku on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toteuttama sovellus. Sen avulla saat tiedon, jos altistut koronavirukselle. Sovellus jakaa mielipiteitä.

Uusi tartuntaketjujen seuraamista helpottava sovellus Koronavilkku on herättänyt ihmisissä vastakkainasettelua. Toisten mielestä sovellus on ehdottomasti ladattava, kun taas toisten mielestä sovellus on tajuttoman turha.

Sovellusta vastaan asettuneet perustelevat näkemyksiään kummallisilla argumenteilla

‘’Eipä kauheesti kiinnosta.’’

‘’Ihan turha sovellus, käytän akkuni mielummin johonkin järkevämpään.’’

Yllämainitut argumentit tulivat vastaan Facebookissa. Osa pitää sovellusta turhana ja merkityksettömänä. Osa pelkää sen vievän kaiken akun.

Suurin syy totaalikieltäytymiselle vaikuttaisi olevan huoli tietosuojasta. Käyttäjän yksityisyys on suojattu, sillä Koronavilkku ei tallenna mitään henkilötietojasi. Se ei myöskään kerää sijaintitietojasi. Altistumisten kartoittaminen perustuu puhelimien kohtaamiseen, jonka aikana ne lähettävät toisilleen satunnaisen tunnuskoodin. Puhelin tallentaa tiedon tästä kohtaamisesta. 

Jos satut saamaan tartunnan, terveydenhuolto välittää sinulle avauskoodin. Avauskoodin avulla aiemmin kohtaamasi ihmiset saavat ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta ja sama toimii myös toisin päin. Koska avauskoodi on mahdollista saada vain viranomaisilta, valheellisten tartuntojen ilmoittaminen sovelluksen kautta on mahdotonta.

Sovelluksessa käytettävät satunnaiset tunnuskoodit vaihtuvat säännöllisesti. Lisäksi kaikki sovelluksen keräämät kohtaamistiedot katoavat poistaessasi sovelluksen tai viimeistään 21 päivän kuluttua tiedonkeruun jälkeen.

Koska sovellus ei käytä sijaintitietoja eikä tallenna henkilötietojasi, henkilöllisyytesi pysyy täysin anonyyminä. Sovelluksen käyttäjiä ei voida tunnistaa suoraan mitenkään. Jos älypuhelimestasi löytyy mikä tahansa sovellus tai käytät esimerkiksi Googlea, voit olla aivan varma, ettei huoli yksityisyyden suojasta ole riittävä tekosyy jättämään sovellusta lataamatta. 

Sovellus tarjoaa mahdollisuuksia täsmällisempään tartuntaketjujen seurantaan

Sovellus lisää resursseja yhä tarkempaan tartuntaketjujen kartoitukseen. Ihmisen on hankalaa muistaa täydellisesti kaikki viimeisen kahden viikon tapahtumat. Kaikkien käytyjen paikkojen ja tavattujen ihmisten muistaminen voi olla hankalaa, minkä seurauksena altistumisten kannalta tärkeitä tietoja voi jäädä saamatta. Lisäksi se auttaa tavoittamaan myös sellaiset altistuneet, joita tartunnan saanut ei henkilökohtaisesti tiedä, kuten esimerkiksi samassa linja-autossa matkustaneet. 

Tieto altistumisesta ehkäisee myös taudin leviämistä. Koska korona leviää myös oireettomana, on tärkeää saada tieto altistumisesta niin pian kuin mahdollista. Sovellus välittää tiedon jo ennen oireita. Saatuasi tiedon altistumisesta, voit ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin ja jättäytyä esimerkiksi karanteeniin. Tämä mahdollistaa tartuntaketjun varhaisen katkaisemisen.

Minä en itse keksi yhtäkään syytä, miksi joku jättäisi kyseisen sovelluksen lataamatta. Toivottavasti et sinäkään enää tämän luettuasi. On meidän jokaisen velvollisuus koittaa tehdä kaikkensa sen eteen, että tartuntaketjut saadaan katkaistua. Mitä enemmän panostamme, sitä nopeammin pääsemme palaamaan takaisin normaaliin arkeen. 

Sovelluksen lataaminen on mielestäni pieni vaiva, josta on suuri hyöty. Olisi itsekästä jättää kyseisen sovelluksen potentiaali hyödyntämättä.