
Koronaa uutisissa. Koronaa somessa. Koronaa elämää säätelevissä rajoituksissa, ohjeistuksissa, kehoituksissa ja neuvoissa. Koronaa lippulappusissa työpaikan ja koulun seinillä, kaupan ovessa ja päiväkodin eteisessä.
Koronaa kuulutuksissa joukkoliikenteessä. Koronarokotuksia piikki kerrallaan miltei jokaisessa. Yksi piikki, sitten toinen ja vielä kolmas. Ja jos olet riskiryhmää tai jostain muusta syystä jo neljäskin.
Ja nyt sitten- koronaa kotonasi. Koronaa perheessäsi, koronaa ystävissäsi, opettajissa, työkavereissa. Tarttuuko se korona nyt lemmikkieläimiin vai ei?
Alkupaniikin jälkeen koronasta on tullut uusi normi. Viime viikolla haastattelemani MIELI Ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi sanoi jotain, joka jäi mieleeni pyörimään ja synnytti lopulta tämän kolumnin näppäimistölleni. “Korona on nyt se aika, jota me elämme”.
Tällä haastateltavani tarkoitti sitä, ettei Kriisipuhelimeen soittavat, ahdistuneet tai muusta syystä apua tarvitsevat ihmiset enää pahemmin pelkää itse koronaa, vaan voivat sen lieve-ilmiöiden, kuten rajoitusten ja eristyksen aiheuttaman yksinäisyyden vuoksi muun muassa nyt huonommin. Vain uudet uutiset viruksen eri variaatioista ja uusista aalloista säikäyttävät enää ihmisiä, jotka ovat suurimmaksi osaksi jo hyväksyneet sen seikan, että korona nyt kuuluu tähän aikaan, jota nyt elämme. Maskeista, käsidesistä ja turvaväleistä muihin on tullut osa normaalia elämää. Nyt myös kotitesteistä, joita ainakin Hyvinkäällä jaettiin koululaisille kotiin tuotaviksi.
Moni on jo sairastanut koronan. Joku useammankin kerran. Joku joutuu sairaalaan happikoneisiin, joku on täysin oireeton. Joku kärsii kotonaan hengityskivuista, yskästä tai kuumeesta ja joku nukkuu pari vuorokautta putkeen ja herää oireettomana. Tietenkin rokotukset ja niiden määrä vaikuttavat useimmiten oireiden rajuuteen, samoin ihmisen ikä, kunto ja perussairaudet tai niiden puuttuminen.
Korona on tuonut tullessaan muitakin uusia asioita, joista on tullut niin sanotusti normimeininkiä. Digiloikat mahdollistavat etätyöt ja koulunkäynnin omassa sängyssä. Striimauspalvelut ovat nousseet suosituiksi ja ovat tulleet jäädäkseen.
Uskon että jokaisella sadepilvellä on se hopeinen reunus. Jospa korona-ajan tuoma, nopea teknologinen kehitys olisi yksi osa sitä reunusta. Kaiken tämän korona-uutisähkyn keskellä haluan nähdä tässäkin asiassa edes jotain hyvää. Sitä kannattaa miettiä. Kamala tilanne, mutta löytäisinkö siitä kuitenkin myös jotain hyvääkin? Vaikka vain jotain ihan pientä.
HANNA AULAVUORI
3.2.2022