
Helsingissä vietetään syyslomaa. Korkeasaaren porteilla siis kuhisee. Lapset odottavat malttamattomina lippujonossa sisälle pääsyä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, mutta lokakuun viileys tuntuu jo iholla. Naurunpurskahduksia kuuluu ympäriltä, kun lapset huomaavat eläimet aitauksissaan.
Helsingin Korkeasaaressa järjestetään ympäri vuoden erilaista ohjelmaa. Nyt lokakuussa lauantaisin ja sunnuntaisin on mahdollista päästä mukaan maksuttomille opastetuille teemakierroksille. Opastetut kierrokset sijoittuvat aina tiettyihin Korkeasaaren alueisiin. Ne kestävät yleensä noin 30 minuuttia.

David Israel ottaa lämmöllä asiakkaita vastaan hirvitarhan ylätasanteella. Innokkaat lapset kyselevät loputtomasti kysymyksiä, mutta David vastaa niistä jokaiseen.
”Tiedättekös, että hirvi on Suomen vaarallisin eläin”, David Israel selittää lapsille.
Tasan kello 13:00 David Israel toivottaa kaikki tervetulleiksi Metsän elämää -kierrokselle. Hän esittelee lyhyesti kierroksen reitin, ja ottaa mukaansa hirville tarkoitettuja herkkuja. Lähdössä on mukana noin kymmenen henkeä, niin aikuisia kuin lapsiakin. Jännitys ja odotus selvästi huokuu lapsista.
”Ja lähdetään ensimmäisenä katselemaan hirviä”, opas aloittaa kuuluvalla äänellä.

Oppaan kävellessä edessä, seuraavat ihmiset laumana häntä perässä. Jokainen kierroksella oleva keskittyy tarkkaavaisesti kuuntelemaan oppaan kertomia tietoiskuja eläimistä.
”Meidän Korkeasaaren hirvet ovat tulleet meille Jämsän hirvikartanosta. Ne ovat erityisen seurallisia hirviä ja ne viihtyvätkin erityisen hyvin ihmisten lähellä”, David Israel selittää innokkaasti.

Ympärillä liikkuvien ihmisten mielenkiinto herää, ja monet ihmiset liittyvät mukaan kierrokselle kesken kaiken. Oppaamme toivottaa heidät taidokkaasti tervetulleeksi. Jokaiselle vierailijalle jää varmasti lämmin olo hyvästä asiakaspalvelusta. Kun lapset ovat saaneet kysyttyä kaikki kysymyksensä hirviin liittyen, voi koko joukko jatkaa matkaansa seuraavalle eläinaitaukselle.
”Mennäänpä katsomaan, jospa ahma olisikin kotona”, David Israel naurahtaa ja ohjaa ihmiset mukaansa.

Ahma aiheuttaa selvästi mielenkiintoa katsojissa. Ihmiset alkavat kaivaa älypuhelimiaan taskusta. Vajaa 30 ihmistä on kiinnittänyt katseensa puussa heiluvaan ahmaan. Jokaisen puhelimeen on jäänyt ahmasta muisto. Lapset kiinnostuvat ahman ruokailusta, ja koko ryhmä jääkin pidemmäksi aikaa kuuntelemaan, kuinka ahmat ruokailevat luonnossa.

Yleisössä oli mukana Saana Möttönen kahden poikansa kanssa. He olivat tulleet viettämään yhdessä syyslomaansa Korkeasaareen.
”Lempieläimiämme täällä Korkeasaaressa ovat ehdottomasti ilves ja tunturipöllö”, Saana Möttönen tiivistää.

Saana Möttösen onneksi he näkivät kierroksen aikana molemmat eläimet. David Israel kertoo ilveksen olevan ujompi yksilö, eikä sitä siksi usein nähdä Korkeasaaressa. Samaan lauseeseen hän kuitenkin naurahtaa, sillä nyt yleisössä on 20 todistajaa ilveksen olemassaolosta Korkeasaaressa. Opastettu kierros loppuu tunturipöllön aitauksen eteen. Ihmiset jatkavat matkaansa seuraavien eläinten luo. Metsän elämää -kierros on saanut päätöksensä.