Salibandyn MM-karsinnoissa ei ole järkeä (KUVA: Ville Vatanen)

Salibandy sai laajaa kansainvälistä huomiota, kun lajin kärkimaa Ruotsi voitti naisten MM-karsinnoissa IFF:n rankingissa 27:nä olevan Ranskan ennätyksellisesti 61-0. Karsintojen nykymuoto on herättänyt laajaa kritiikkiä.

Naisten salibandyn MM-karsinnat herättivät laajaa kritiikkiä, kun huippumaat rökittivät pikkumaita. Esimerkiksi Ruotsi voitti Ranskan peräti 61-0 eikä Ranska saanut kyseissä ottelussa yhtään laukausta Ruotsin maalia kohti. Samanlaisia murskajaisia on nähty myös miesten MM-karsinnoissa. Kysymys kuluukin, että onko nykymuotoisissa karsinnoissa mitään järkeä. Vastaus on: ei ole.

Pelillisesti joukkueet eivät saa Ruotsi-Ranska –ottelun kaltaisista peleistä mitään irti. Voittajajoukkueelle se on pelkkää maalinteko- ja viimeistelyharjoitusta, jotka voisi helposti suorittaa jossain muualla kuin kansainvälisissä peleissä. Häviävä joukkue hyötyy ottelusta vielä vähemmän. Käytännössä murskatappio on pelkkä nöyryytys, josta näkee, että miten huono joukkue todellisuudessa on.

Maalivahdeille pelit ovat hankalia. Esimerkiksi 30:n maalin päästäminen ei voi tehdä hyvää itseluottamukselle. Toisaalta maalivahti ei voi kehittyä, jos pelin aikana tulee vain muutama laukaus omaa maalia kohti. Kokemuksesta voin sanoa, että tällaiset pelit ovat varsin epämiellyttäviä, koska kylmä ja epävirkeä maalivahti imaisee helposti huonommankin laukauksen.

Nykyistä karsintamenetelmää olisi syytä muuttaa, mutta miten? Oma ehdotukseni on, että MM-karsinnat poistettaisiin kokonaan ja otettaisiin tilalle samanlainen malli, kuin jääkiekossa. MM-kisat käydään usealla eri sarjatasolla, joista huonoimmat putoavat alemmalle tasolle ja parhaat vastaavasti nousevat ylemmälle tasolle. Tällä tavalla maat pääsisivät pelaamaan saman tasoisia joukkueita vastaan ja pienillä mailla olisi parempi mahdollisuus kehittyä. Murskavoittoja varmasti nähtäisiin edelleen, koska salibandy on vielä sen verran pieni laji, mutta tällä tavalla lajia saataisiin kehitettyä parempaan suuntaan.

Toisaalta murskavoittoja voidaan karsia vähentämällä MM-kisoihin osallistuvien maiden määrää nykyisestä kuudestatoista esimerkiksi kymmeneen maahan. Kaksi viiden joukkueen lohkoa, joista neljä parasta pääsevät puolivälieriin ja lohkojen viimeiset putoavat alempaan sarjaan. Tällä tavalla MM-kisoista saataisiin paljon tasokkaampia, jolloin katsojiakin olisi enemmän. Toki viime kisoissa tehtiin katsojaennätys, mikä kertoo lajin suosion kasvusta, mutta pitää ottaa huomioon, että turnaus pelattiin Tshekissä ja pienten maiden välisissä peleissä oli katsojia huomattavasti vähemmän.

Muutoksia tuskin nähdään vielä lähivuosina ja onkin oletettavaa, että vuosien 2020-22 kisat käydään vielä nykyisellä menetelmällä. Suuret maat ovat onneksi ottaneet asian vakavasti ja ehdottaneet muutoksia. Toivottavasti IFF:llä myös herätään tekemään asialle jotain, koska se olisi lajin kasvun kannalta ehdottoman tärkeää.  Salibandyn innokkaana harrastajana ja seuraajana olen tämän asian suhteen optimistinen ja pidänkin todennäköisenä, että laji nähdään jonain vuonna olympialaisissa ainakin näytöslajina. Nykyisillä systeemeillä sitä saadaan kuitenkin odottaa vielä monta vuotta.