Kotimainen jalkapallo tarvitsee paikallisten tukea nyt enemmän kuin koskaan. (kuva: Sblöbö, Wikimedia Commons)

Jalkapalloon kuuluu fanitus ja se on erittäin iso osa tämän hienon lajin kokonaisuutta. Siihen kuitenkin liittyy monenlaisia ongelmia. Yksi niistä on kotimaisen jalkapallon kannattamisen laiminlyönti.

Kuten kaikki tiedämme, suomalainen jalkapallo ja sen menestys on ollut naurunaihe monelle urheilua vähemmän tai enemmän seuraavalle suomalaiselle. Viime vuosina on kuitenkin menty eteenpäin, ja nykyään suomalainen jalkapallo ei ole niin iso vitsi kuin esimerkiksi viisi vuotta sitten. Yhtä asiaa on kuitenkin vaikea ymmärtää. Miksi suomalaiset valittavat siitä, että kotimaisen jalkapallon taso on surkeaa, ja peleissä ei ole yhtään tunnelmaa, mutta sitten ei jakseta tehdä mitään sen eteen, että saataisiin kotimainen jalkapallo ja sen seurat nousuun?

Otetaan esimerkiksi rakas naapurimaamme Ruotsi. Siellä ollaan kotimaisessa jalkapallokulttuurissa valovuoden edellä Suomea. Ruotsalaisen jalkapallofanin sydän sykkii omalle kotikaupungin joukkueelle. Tietysti poikkeuksetta ruotsalaisia ulkomaisten seurojen faneja on varmasti paljon, johtuen esimerkiksi Zlatan Ibrahimovicin maailmanvallotuksesta, mutta oman kotikaupungin ylpeys menee kaiken edelle. Sielläkin on lähdetty pienestä liikkeelle, mutta halu kehittää ja viedä kotimaista jalkapalloa eteenpäin on saatu painettua ruotsalaisten päähän ja tässä lopputulos. 20 000 katsojaa vetävät stadionit myydään loppuun ja seurat eivät paini rahaongelmien kanssa, tietysti poislukien koronan aiheuttamat yleisökadot ja budjettimurheet. Edellinen esimerkki pätee oikeastaan kaikkiin pohjoismaihin. Suomella on muihin pohjoismaihin verrattuna selkeästi heikoin tilanne kotimaisen jalkapallon kannatuksessa suhteutettuna väkilukuun.

On säälittävää huomata ,miten vähän suomalainen jalkapallo kiinnostaa paikallisia. Suorastaan huvittaa ,miten tuemme ennemmin jonkun öljymiljonäärin omistamaa suurseuraa kuin omaa paikallista suurinpiirtein konkurssin partaalla olevaa seuraa ja sitten nauretaan, kun suomalainen jalkapallo ei etene mihinkään. Päättäjillä on myös peiliin katsomisen paikka. Hyvä esimerkki tästä ovat uudet kotimaiset jalkapallostadion -hankkeet, jotka junnaavat paikallaan ,koska mietitään liikaa sitä, entä jos suomifutis ei lähdekään nousuun ja stadionit maksavat valtiolle liikaa. Päättäjissä on kuitenkin onneksi myös jalkapalloihmisiä, jotka yrittävät viedä hankkeita eteenpäin rakkaudesta suomalaiseen jalkapalloon, kiitos heille siitä.

Olen varma siitä, että Suomessa löytyy monia jalkapallofaneja, jotka toivoisivat kotimaisen jalkapallon tason paranevan esimerkiksi Ruotsin kanssa samalle tasolle, mutta eivät silti viitsi tehdä mitään asian eteen. Sen sijaan, että jäädään kotiin katsomaan telkkarista Englannin Valioliigan keskikastin peliä, voisimme ottaa itseämme niskasta kiinni ja lähteä kannustamaan paikallinen palloseura voittoon paikan päälle. Yhdessä ja pienillä teoilla kotimainen jalkapallo nousuun! 

Veeti Tuokko