
Raisiosta kotoisin oleva Niilo Sjöholm,21, valmistui merkonomiksi Raision Kauppakoulusta. Mielenkiinnon kauppa-alaan löytänyt Niilo tekee nyt töitä Olville, jossa miehen olisi tarkoitus edetä joka vuosi vain korkeampaan asemaan ja lopulta aluepäälliköksi, jos vain siihen tulee mahdollisuus.
Myyntihommien kasvu on ollut viime vuosina valtavaa ja kauppa-ala työllistää Suomessa tällä hetkellä jopa 290 000 henkilöä. Vahva työllistyminen onkin asia mikä alassa kiinnostaa.
Niiloa alassa viehättää ihmisläheisyys ja monipuolisuus.
– Menin kouluun, koska tämä ala kiinnostaa ja saa olla ihmisten kanssa tekemisissä, Niilo kertoo.
Kauppa- alan kasvusta Niilolla on vahva näkemys, eikä mies ihmettele sen työllistymismäärän nousua.
– Nuorilla on lähes muotia se, että yritetään luoda oma yritys ja sitä kautta olla niin sanotusti itsensä pomo, kertoo Niilo.
Tulevaisuus on kauppa- alalla arvoitus.
Tottakai koronan saapuminenkin on vaikuttanut alan kasvuun, sillä juuri se työllistyminen, mikä kiinnostaa, on kasvattanut suomalaisten työllistymistä. Nyt kun ulkomailta ei tule enää tuontia, on se avannut paljon uusia ovia suomalaisille.
Tulevaisuudesta Sjöholm ei osaa sanoa paljoa, mutta uskoo, että teknologian kehittyminen saattaa tuoda alalle ongelmia, kun koneet alkavat yhä enemmän ja enemmän korvata ihmisiä.
– Tottakai työllistyminen huononee, mutta, en usko, että kauppa- ala poistuu lopullisesti ikinä, kertoo Sjöholm.
Paljon vapaa- ajalla urheilua harrastava Sjöholm kertoo työnsä hyvistä puolista siltä kannalta, että alaa ehdottomasti kannattaa opiskella.
– Työajat on todella joustavat ja hyvät siinä mielessä, kun on juuri noita jääkiekkoharjoituksia esimerkiksi niin niihin pääsee ihan mutkitta. Myös vapaa- ajan ja töiden tasapainottaminen on ollut minulle tosi helppoa, Sjöholm kertoo.

Tällä hetkellä menekinedistäjän titteliä kantavalla Niilolla vastuu kohdistuu tuotteiden hyllytykseen ja tilaamiseen, mutta kunnianhimoisena miehenä ei aio Niilo jämähtää paikoilleen, vaan pyrkii parantamaan asemaansa Olvin sisällä.
Kova työ yleensä palkitaan, ja se pätee Olvilla työskentelemiseen täydellisesti.
Sjöholm kertoo, että aluepäälliköksi pääsemiseen ei vaadita tradenomin koulutusta, vaan kovaa työtä ja kokemusta.
– Raskaan työn raatajat palkitaan, ja niin se menee meillä täällä Olvilla, Sjöholm lopettaa.