Myyntipaikka Lauttasaaren metroasema. Myytyjä lehtiä kaksi. Aikaa kulutettu neljä tuntia. Kaksi kertaa luultu kerjäläiseksi, muutamia keskusteluja ja kohdattuja ennakkoluuloja.

Lauttasaarentiellä on hiljaista puolenpäivän aikaan. KUVA: Ella Haura.

Katumyynnin kulttuuri Suomessa on ohut. Kaupunkikuvaamme kuuluu vain yksi lehti, jonka myymistä päätin tutkimusmielessä kokeilla. Tarkoituksenani oli selvittää ihmisten suhtautumista sekä katumyynnin haasteita. Huomioitavaa on, että käsitykseni myynnistä on rajoittunut lyhyen työajan vuoksi.

Suomen ainoan katulehden virkaa hallitsee Iso Numero

Iso Numero on kadulla myytävä aikakausilehti. Myynti tarjoaa mahdollisuuden vähävaraisille ansaita elantonsa tekemällä työtä kerjäämisen sijaan. Lehden tekeminen rahoitetaan täysin myyntituloilla.

Lehti perustettiin talkoovoimin yhdeksän vuotta sitten reaktiona kerjäläisten määrän kasvulle Suomessa. Tavoitteena oli luoda keino työskennellä kielitaidottomuudesta ja taustasta huolimatta. Mallia haettiin ulkomaisista katulehdistä, joista tunnetuin on Britanniassa myytävä Big Issue. Sitä kauppaavat asunnottomat ja vähävaraiset. Suurin osa Iso Numeron myyjistä on Itä-Euroopan romaneja.

Iso Numeron myyjät työskentelevät jälleenmyyjinä ilman työsopimusta. Aktiivisia myyjiä on kuukausittain keskimäärin 90, ja lehden olemassaolon aikana heitä on koulutettu noin 500. Tällä hetkellä vain kolme myyjistä on suomalaisia. Jokainen on velvoitettu käymään koulutuksen tehtävään ja noudattamaan käytössääntöjä.

Myyjänä työskentelyyn vaaditaan koulutus

Käyn myyjäkoulutuksen Iso Numeron toimistolla Sörnäisissä. Perehdyttäjäni on Mirjam Hekkala. Koulutus sisältää sääntöjä ja ohjeita, joista tärkeimmät on esitetty kuvina. Siinä korostetaan myynnin olevan oikeaa työtä, josta olla ylpeä. Myyjät työskentelevät seisoma-asennossa julkisella paikalla. Lehden tuotosta puolet kuuluu myyjälle.

Noin puolen tunnin opetuksen jälkeen saan punaisen liivin sekä myyjäkortin, johon otetaan kasvokuva. Niiden käyttäminen on pakollista aina työtä tehdessä.

Kielitaidottomille työntekijöille opetetaan tärkeimmät fraasit myyntiä ajatellen. KUVA: Ella Haura

Julkisessa keskustelussa Iso Numero on vahvasti identifioitunut Romanian ja Bulgarian romaneihin. Lehdellä on tiivis yhteistyö Liikkuvan väestön päiväkeskus Hirundon kanssa, jonka asiakkaita ovat pääasiallisesti näiden kahden maan kansalaiset. Mirjamin mukaan suomalaisten houkutteleminen toimintaan on haastavaa. 

“Eniten uusia myyjiä meille tulee puskaradion välityksellä. Sana on levinnyt tehokkaasti Itä-Euroopan romanien keskuudessa ja suhteilla Hirundoon. Suomen kansalaisilla on usein mahdollisuus valtion tarjoamiin tukiin, jolloin kynnys katulehden myyntiin voi olla korkeampi”, Mirjam kertoo.

Iso Numeron kannessa on esiintynyt monia tunnettuja suomalaisia. KUVA: Ella Haura.

Koulutuksen jälkeen puolenpäivän aikaan lähden töihin Lauttasaareen. Puen liivin ja etsin sopivan paikan.

Seison kadunkulmassa pidellen lehteä ja tervehtien vastaantulijoita. En saa suurimpaan osaan kontaktia, ainoastaan varovaisia vilkaisuja katsoessani muualle. Oloni on näkymätön, vaikka samaan aikaan tunnen herättäväni kummeksuntaa. 

Nuoret jalankulkijat näyttävät kiireisiltä, enemmän uteliaisuutta minua kohtaan osoittavat eläkeläiset. Katseita luodaan kuitenkin kulmien alta epäluuloisina. Minua lähestytään ensimmäisen kerran, ja käteeni ojennetaan kolikoita. Annan rahan takaisin ja kerron myyväni lehteä kymmenen euron hintaan, en kerjääväni. Mies ottaa rahan hieman nolona ja nousee bussiin.

Myyjän tulee pitää lehteä näkyvillä. KUVA: Ella Haura.

Punaisten liivien takana

Iso Numeron toimisto aukeaa aamuisin yhdeksältä. Myyjät noutavat lisää lehtiä, ja toisinaan tarjolla on aamiaista, hävikkilounasta tai lisäkoulutusta myynnin tueksi. Toimistolle voi myös tulla juttelemaan ja juomaan kahvia. Seurailen vierestä toimiston aamuhälinää ja paikalle saapuvia myyjiä, joiden kanssa vaihdetaan kuulumiset romaniaksi.

Rita Stanescu on yksi pitkäaikaisimmista Iso Numeron myyjistä. Hän on tullut Suomeen noin 12 vuotta sitten paremman toimeentulon perässä. Iso Numeroa hän on myynyt lähes koko lehden olemassaolon ajan. Hänen aviomiehensä työskentelee rakennustyömaalla, ja lapset ovat Romaniassa anopin luona. 

Ritan myyntipaikka on vakiintunut Rautatientorille bussilaiturien läheisyyteen. Hän aloittaa päivänsä kuudelta aamulla ja lopettaa työt neljän viiden välissä iltapäivällä. Myyntimenestys riippuu päivästä. Hyvinä päivinä hän saattaa kaupata kymmenkunta lehteä, huonoina neljä.

“Minulla on paljon vakioasiakkaita, jotka ovat mukavia. He saattavat antaa minulle rahaa, vaikka eivät ostaisi lehteä. En koe ilkeyttä tai huutelua, ihmiset ovat tottuneita minuun. Viime aikoina myynti on tosin sujunut huonommin. Jotkut tuttuni ovat käyttäytyneet väärin ja aiheuttaneet ennakkoluuloja romanilaisia kohtaan. Olen etäännyttänyt itseni heistä kauan sitten.”, Rita kertoo.

Myyjä Rita Stanescu on pukeutunut lämpimästi työpäivää varten. KUVA: Ella Haura.

Työpäivä on varsin pitkä. Kysyn, onko työ hänen mielestään raskasta.

“Tämä ei ole vaikea työ. Onhan seisominen raskasta jaloille, mutta en oikeastaan ajattele sitä. Tärkeintä on, että voin lähettää rahaa lapsillemme Romaniaan. Toivoisin saavani töitä siivoojana, jotta tuloni olisivat tasaisemmat.”

Työn haastavuus tuntuu kokonaisvaltaisesti

Tahmean alun jälkeen ihmisiä alkaa pysähtyä. Kerron lehdestä kiinnostuneille, ja ensimmäinen menee kaupaksi. Iso Numeron sisällöstä tietoiset ovat lähes poikkeuksetta keski-ikäisiä naisia. He jakavat mielipiteen lehden artikkelien laadukkuudesta. Kiinnostuneille ohikulkijoille suomen kielen taito tekee minusta helpommin lähestyttävän. Lehden hinta vaikuttaa olevan monelle kynnyskysymys. 

Parin tunnin jälkeen kylmä leviää sormiin ja varpaisiin. Moikkaukset ja hymyt lämmittävät.

Lähes neljän tunnin jälkeen päivä alkaa hämärtyä, ja edellisen lehden myynnistä tuntuu olevan ikuisuus. Lopulta kovaa vauhtia harppova mies pysähtyy ja kysyy nopeasti:

“Onko tässä joku keräys?”.

“Ei. Myyn Iso Numero -nimistä lehteä kymmenen euron hintaan. Lehteä tehdään vähävaraisten ja asunnottomien työllistämiseksi”, vastaan.

“Selvä”.

Miehellä on tasaraha, jota vastaan ojennan lehden. Hän kiiruhtaa viereen pysäköityyn autoon ja kiihdyttää horisonttiin.

Lopulta kaksi lehteäni on myyty. Tuntipalkaksi jää 2,50. 

Ulkona seisominen säästä riippumatta on varsin kuluttavaa, puhumattakaan myyntiin vaadittavasta sitkeydestä. Katseiden alla on vaikeaa olla ajattelematta ihmisten mielipiteitä.

Myyjät osa katukuvaa, silti kaukaisia

Jokainen tietää punaliiviset myyjät ympäri Helsinkiä, mutta monelle Iso Numeron sisältö ja tarkoitus ovat epäselviä. Myyjien kouluttaja Mirjam Hekkalan mukaan yllättävätkin tahot ovat tietämättömiä Iso Numeron suhteen. Lehteä yhdistetään usein muun muassa uskonto- tai kulttikontekstiin. 

Suomen sääolosuhteet ja olematon katumyyntikulttuuri eivät tee myynnistä helppoa. Iso Numeroa myyvään vähemmistöön liitetään paljon ennakkoluuloja, joita yksikin väärinkäytös ruokkii helposti. Haastetta aiheuttaa myös myyjien kielitaidottomuus ja ulkopuolisen rahoituksen puute.

Joulun aikaan myyjiä on töissä vähemmän. Suurin osa matkustaa kotimaahansa läheisten luo. Rita kertoo jäävänsä miehensä kanssa Suomeen säästösyistä.