Mäntsälässä asuva Sinikka Ekonen on 55 vuotias psykologi, jolla on alalta vajaan 30 vuoden kokemus. Hän on erikoistunut perheneuvolapsykologiksi, mutta nykyisin työskentelee koulupsykologina.
“Mä lainasin eri alojen pääsykoekirjoja. Psykologia oli ainut,mistä mä ymmärsin mitään.”
“Mutta psykologiasta sanotaan, että ihmiset lähtevät hoitamaan itseään ja se oli ehkä vähän sitäkin”, Sinikka kertoo uransa valitsemisesta.
Nykyisin työssä kiinnostavat haasteet ja monipuolisuus
“Mä oon vähä sellainen älykkö. Työhön liittyy kaikenlaiset älylliset- ja sosiaaliset haasteet, joissa on pulmatilanteiden ratkomista sekä selvittämistä. Psykologin työ on älyllisesti erittäin haastavaa ja se viehättää mua siinä”, Sinikka kuvailee ammattia.
“Jotta voi vaikuttaa vanhemman toimintaan ja käytökseen, ensiksi hänen kanssa pitää luoda yhteistyösuhde.”
Sinikka on huomannut tehokkaimmaksi tavaksi luoda yhteistyösuhde kyselemällä henkilön työstä.
“Sitten, kun saan heidät puhumaan omasta työstään, sen jälkeen pystyy helpommin lähteä puhumaan myös niistä vaikeammista asioista.”
Sinikan mielestä työssä täytyy olla vuorovaikutustaitoinen ja pystyä aidosti kuuntelemaan tunnetasolla erilaisten ihmisten tarpeita.
“Täytyy pystyä löytämään kaiken näköisten ihmisten ja kaikkien eri osapuolten toiminnasta se punainen lanka. Jopa niiden lapsia hakkaavien vanhempien niin, että he tuntevat olonsa kuulluksi.”
Työhön liittyy myös negatiivisia asioita
“Mulla on henkilökohtaisesti vaikea rajata työtä. Sitten se voi olla myös tunnetasolla kuormittavaa ajoittain”, Sinikka toteaa työn hankaluuksista.
Tästä huolimatta hän ei koe menettäneensä yöunia usein esimerkiksi todistajana olemisesta oikeudenkäynneissä.
“Mut se on muuten jännä, että se, mitä illalla miettii ei oo välttämättä niitä tilanteita, missä on väkivaltaa, hyväksikäyttöä, kuolemaa tai vastaavaa.”
“Se voi olla täysin joku pinnallinen asia, mikä jää pyörimään päässä illalla esimerkiksi jonkun ärsyttävä isä. Se vain kolahtaa omiin tunne-elämän juttuihin. Vähän niin kuin jonkun isä olisi mitätöimässä minua.”
“Musta tulee itse asiassa ryhmäanalyytikko”
Sinikka jatkokouluttautuu parhaillaan ryhmäpsykoterpaeutiksi, sillä häntä kiinnostaa erilaiset ryhmäilmiöt. Hänen päättötyön aihe on syntipukkiajattelu.
“Ennen ajateltiin, että koulu luokan ongelmat johtuu yksilöllisistä ongelmista, mutta nykyään kaikessa työskentelyssä korostetaan ryhmän toimintaa ja aikuisten toimintaa siinä ryhmässä.”
“Syntipukki ajattelussa on oikeasti kyse siitä, että ryhmänvetäjä tai ryhmäjohtaja ei kykene reflektoimaan omaa roolia, eikä pysty ottaa palautetta vastaan. Sen takia ryhmä tarvitsee keskuudestaan syntipukin, joka alkaa kantamaan sitä takkaa.”
Sinikka kertoo, kuinka ilmiö tulee näkyville joka paikassa, myös työelämän ulkopuolella. Aiheen valintaan liittyy myös henkilökohtainen näkökulma.
“Tähän liittyy se, että mä oon ite ollut joskus syntipukin roolissa. Joillakin ihmisillä on taipumus ottaa se syntipukin rooli johtuen omista taustoistaan.”
Haaveena oma huvikumpu
“Mun ammatillinen haave on, että mä perustan sellaisen terapiatalon. Se olisi niinkun huvikumpu jonkun kaupungin liepeillä.”
“Siellä alakerrassa olisi ryhmätiloja, missä mä tekisin ryhmäpsykoterapiaa. Sen lisäksi mä järjestäisin siellä runoiltoja, lukupiirejä ja keskustelutilaisuuksia. Sitten siellä talon yläkerrassa olisi yksityisempiä tiloja.”
Sinikka on saanut jo yhdestä asunnosta myyntitarjouksen, joka ei kuitenkaan sijainniltaan ollut toimiva. Tästä huolimatta hän jatkaa työskentelemistä kohti unelmaansa.
