Moni suomalainen urheilun seuraaja on joskus käynyt katsomassa Suomen korkeimman tason jääkiekkoa joko paikan päällä tai kotisohvaltaan. Harva kuitenkaan tietää, mitä kaikkea tv- lähetyksen tuotannossa tapahtuu ja miltä siellä näyttää.

Kävin tutustumassa Suora Broadcast Oy:n tiloihin, heidän työntekijöihin sekä itse tuotannon tekoon. Suora Broadcast tekee kaikki Suomen Liigaotteluiden livelähetykset ja sen takia toimistolla on lähes päivittäin hyvä vilinä. Tulen paikalle kolme tuntia ennen pelin alkua ja ensimmäiset työntekijät ovat jo hyvissä ajoin paikalla.
“Parasta on kyllä urheilu ja työn vaihtelevuus”, vastaa kysymykseeni äänistä huolehtiva Juha.
Minulle tuli yllätyksenä, että yhden livelähetyksen tekoon tarvitaan lähes yhden jääkiekkojoukkueen verran henkilökuntaa.
Lähetyksen teko on muutakin kuin nappien painamista

En osannutkaan kuvitella, että mitä valmisteluja lähetys vaatii. Kameramiehet ovat asemissaan hallilla jo kolme ja puoli tuntia ennen ottelun alkua ja muut vähintään kaksi ja puoli tuntia ennen. Ensin tehdään haastattelut, sen jälkeen suunnitellaan ja otetaan sopivaa kuvituskuvaa. Lopuksi vielä suunnitellaan ja käydään läpi yhdessä, kuinka lähetyksestä saadaan mahdollisimman miellyttävä katsojille.
Suora Broadcast Oy:n tiloissa alkaa todellinen vilinä ja puheensorina viisitoista minuuttia ennen ottelun alkua. Ottelun alkamista ennen selostaja pääsee kertomaan ottelun lähtökohtia ja asioita, joita kannattaa ottelun aikana seurata. Ohjaaja pääsee myös peliä ennen ja pelin aikana toteuttamaan taiteellista näkemystään erilaisilla kuvakulmilla ja ideoilla. Suoraa lähetystä tehdessä täytyy olla jatkuvasti hereillä ja valmis reagoimaan ottelun tapahtumiin.
Vauhdikas peli lisää tapahtumia myös studiossa
Olen itse seuraamassa TPS-JYP ottelun lähetyksen tekoa ja LiveTouch operoijan Ellan työskentelyä. Ottelun puolivälissä tulee erikoinen jäähy, josta yritetään löytää hidastusta vielä erätauon aikana katsojien nähtäväksi.

“Kyllä tää hidastusten tekeminen ja editointi on vaan parasta”, Ella kertoo, vaikka hänen kykyään löytää tilanteita on juuri testattu. Yleisesti ottaen ottelut päättyy noin kello yhdeksän aikaan illalla, mutta runsaiden tapahtumien ja yhden vakavan loukkaantumisen myötä kyseinen ottelu päättyy vasta puoli kymmeneltä.

Hyvillä mielin ja pilke silmäkulmassa kotiin
Ottelun jälkeen käydään vielä maalikoosteiden ja tilastojen myötä selostajan puhuessa ottelua läpi ja käännetään myös katseita tuleviin otteluihin sekä sarjataulukkoon. Lähetyksen lopulta päätyttyä työntekijät saavat laittaa laitteet kiinni ja kotiinlähdön valmistelu voi alkaa. Ulos lähtiessä he käyvät vielä illan tapahtumia ja kehityskohteita läpi. Pakko sanoa, että olin varsin vaikuttunut, kuinka vakavasti he ottivat sen asian, että katsojille saadaan tehtyä hyvä lähetys. Tunnelma ja ilmapiiri oli kuitenkin läpi illan hyvä ja lämmin.
Severi Hopsu