Hankasalmelaisen Jaakko Silvastin, 45, levykokoelma kattaa noin 2000 fyysistä musiikkitallennetta. Yhä aktiivisesti jatkuva harrastus alkoi jo alakouluikäisenä.
Silvastin ensikosketus musiikkitallenteisiin oli kahdeksan- tai yhdeksänvuotiaana, kun hän sai kummisedältään ensimmäiset kasettinsa, KISSin Animalizen ja Asylumin.
– Ensimmäinen omilla rahoillani ostamani kasetti oli Iron Maidenin Somewhere in Time, mies kertoo.
Silvast harrasti postimerkkien ja sarjakuvien keräilyä lapsena, joten musiikkitallenteiden kerääminen tuntui luontevalta jatkumolta. Aluksi harrastaminen oli pienimuotoista, ja äänitteet rajoittuivat C-kasetteihin, sillä kotona ei ollut vinyylisoitinta.
– Yläkouluikäisenä, 1990-luvun alkuvuosina hankin sen ajan kotistereosysteemin, jolla pystyi soittamaan kaikkia mahdollisia formaatteja. Silloin rupesin hankkimaan myös vinyylejä ja CD-levyjä.
Kuvia ja sanoja
Fyysisen albumin tutkimisella on Silvastin mielestä todella suuri merkitys kuuntelukokemuksessa.
– Levyä kuunnellessa voi ottaa kansipaperit kotelosta, ja katsella ja ihmetellä, mitä tekstiä tai kansitaidetta siellä on. Joissain levyissä on hurjan paljon erilaisia yksityiskohtia, joita voisi tutkia vaikka kuinka kauan.
Mies on pyrkinyt hankkimaan erityisen hyvistä albumeista kolme eri versiota: CD- ja LP-levyn sekä kasetin, ja tietysti alkuperäispainoksina.
– En ole kuitenkaan mikään hamsteri. Tuttavapiirissä on tosi monta tällaista tyyppiä, jotka ostavat kaikki mahdolliset levyt, Silvast nauraa.
– Jossain vaiheessa hankin tosi paljon levyjä, mutta viimeisen viiden vuoden aikana olen tajunnut, etten tarvitse niitä kaikkia. Olen keskittänyt harrastamista etenkin itselleni tärkeisiin levyihin.
Silvast ei ole pitänyt tarkkaa kirjaa kokoelmastaan.
– Kasetteja on nelisensataa, vinyylejä ehkä 500 tai 600. CD-levyjen kohdalla puhuttiin jossain vaiheessa yli kahdesta tuhannesta, mutta nyt niitä ei ole enää niin paljoa. Ehkä alle tuhat.
Musiikkityyleistä heavy metal on Silvastille selkeä ykkönen. Kokoelmaan kuuluu useita raskaamman rockin ja metallin alagenrejä, mutta toisaalta mies tunnustautuu suureksi Phil Collins- ja Genesis-faniksi.
– Kyllä multa löytyy myös esimerkiksi Pave Maijasta, Hectoria ja J. Karjalaista.
Formaatilla on väliä
Vinyyli ja C-kasetti ovat Silvastin suosikkiformaatit. Jälkimmäistä parjataan usein heikomman äänenlaatunsa johdosta, mutta miestä se ei suuremmin haittaa.
– Ainakin ennen puhuttiin siitä, että vinyylilevyn rahina sitä kuunnellessa kuuluu siihen juttuun, ja kasetissa on vähän sama. Siinä on se tietty rahina ja ajan patinan fiilis.
– Fyysisesti iso vinyyli on paras vaikkapa kansitaiteen tutkimiseen, mutta jokin kasetin minimaalisuudessa on kiinnostanut minua aina. Kasetin kansien visuaalisuus kiehtoo todella paljon, ja tykkään tihrustaa niitä juttuja niistä.
Digitaalista musiikkia tai striimausta Silvast harrastaa vain harvoin, esimerkiksi kavereiden kanssa iltaa viettäessä.
– Mulla ei ole Spotifyä, vaan käytän Youtubea tällaisissa tilanteissa. Jos haluan keskittyä ja kuunnella musiikkia, valitsen ehdottomasti jonkin fyysisen formaatin.
– Netistä kuunnellessa voi skipata biisejä, tai kuunnella useilta artisteilta yksittäisiä kappaleita. Fyysisessä tallenteessa levykokonaisuus on aina ollut se juttu. Ei valikoida mitään biisejä, vaan kuunnellaan koko levy alusta loppuun, kuten tekijät ovat sen tarkoittaneet.
Musiikintekijät saavat fyysisistä versioista huomattavasti suuremman korvauksen kuin vaikkapa nettistriimauksista, mikä on yksi osatekijä Silvastin harrastuksessa.
– Artistia on hyvä tukea silläkin tavalla. Soitan bändissä, ja olen soittanut levyttävissä yhtyeissä yli 20 vuoden ajan, joten siinäkin mielessä asia on läheinen.
Mikä on rakkain albumi kokoelmassasi?
– Mietin, voiko tuohon edes vastata, sillä tärkeitä äänitteitä on hirveän paljon. Jos jokin pitää nostaa, niin varmaan se ensimmäinen, omilla rahoilla täältä Hankasalmelta radioliikkeestä ostettu Iron Maidenin kasetti. Se on mulla edelleen tallessa ja soitossa.
