Näin karanteenissa leipominen on oiva tapa kuluttaa aikaa, ja siinä sivussa loihtia makunystyröitä helliviä luomuksia. Vaikka ohjeen seuraaminen tuo tekemiseen tietynlaista varmuutta, voi joskus myös luovuus ja niin sanottu sooloilukin johtaa haluttuun lopputulokseen.

Karanteenisämpylät syntyivät kaapista löytyneistä antimista, eikä ohjetta sen puoleen seurailtu, mutta lopputulos oli siitäkin huolimatta onnistunut!

Näihin karanteenisämpylöihin tuli:

5 dl nestettä (vettä)

1 ps kuivahiivaa

n. 1 tl suolaa (tai vähän enemmän)

n. 5 dl glut. kaurajauhoja

n. 2 dl kaurahiutaleita

1 rkl hunajaa

2 rkl öljyä

  1. Sekoita ensin kuivahiiva pieneen määrään jauhoja. Mittaa kulhoon 5 desilitraa reilusti kädenlämpöistä vettä (riippuen käytettävästä hiivasta), ja lisää joukkoon suola ja jauhoon sekoitettu kuivahiiva.
  2. Lisää joukkoon hunaja, jauhot ja kaurahiutaleet. Sekoita hyvin.
  3. Lisää öljy. Alusta taikinaa käsin. Lisää jauhoja tarvittaessa.
  4. Laita uuni lämpeämään n. 220 asteeseen. Leivo sämpylät ja anna kohota pellillä liinan alla n. 15 min.
  5. Paista sämpylöitä n. 20 min tai kunnes näyttävät kypsiltä.
  6. Nauti!

Ohje on luotu täysin tuntuman mukaan, joten sen toteuttamiseen on sallittua, ja suotavaa, käyttää omaa luovuuttaan!

Videolta voit nähdä, kuinka lepominen ilman ohjetta, ja sen suurempaa kokemusta luonnistuu karanteenissa.