Mediassa on reippaasti uutisoitu siitä, kuinka nuorten ja nuorten aikuisten alkoholinkäyttö on vähentynyt viime vuosina. Yleisesti voitaisiin ajatella, että tämähän on hieno ja tavoiteltu saavutus. Mutta varjopuoli tältäkin löytyy, luonnollisesti. Nuorten huumeiden viihdekäyttö on tällä hetkellä yleisempää kuin koskaan. Ja se huolestuttaa, sillä monet eivät ymmärrä käytön pitkäaikaisia seurauksia. Hetken hyvä olo, pako omista ajatuksista, euforinen tunne ajavat helposti paniikki- ja ahdistushäiriöiden, aistiharhojen sekä psykosomaattisten oireiden, kuten psykoosin, edelle. Kannabisjointin polttaminen on tänä päivänä verrattavissa jopa yhden oluen juomiseen rankan työpäivän jälkeen – huumeet ovat syrjäyttämässä alkoholin ihan päivittäisessä käytössä.
Kävin perjantaina katsomassa dokumenttielokuvan Lost boys, joka on jatko-osa vuonna 2010 ilmestyneelle Reindeerspotting – pako joulumaasta -elokuvalle. Molemmat dokumentit keskittyvät nuoriin rovaniemeläisiin sekakäyttäjänuoriin, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan kelkasta jo aikoja sitten. Diilausta, käyttöä, varkauksia, rikoksia, kiristystä, itsemurha. Mitään ei ole sensuroitu saati kevennetty. Dokumentti näyttää sen, mihin pahimmillaan huumeiden käyttö voi johtaa. Aihe on kaikessa karuudessaan ahdistava, mutta koko maailma on silti aivan älyttömän kiehtova. Etenkin kyseisten dokumenttien kohdalla, sillä kaikki valkokankaalla esitetty materiaali on täysin aitoa ja oikeassa elämässä tapahtunutta. Ei käsikirjoitettua, vaan tositapahtumiin perustuvaa kamaa.
Itsellä kosketuspintaa huumeiden käyttöön ei ole. Tai vaikka olisi, en sitä julkisesti erikseen mainostaisi. Mutta huolestuttavaa on, kuinka paljon huumeet liikkuvat nuorten keskuudessa. “Ootko kuullut, että sekin diilaa?”, totesi ystäväni minulle viime viikolla, kun keskustelussa kuului ilmoille yhden vanhan yhteisen tuttumme nimi. Tällä hetkellä kovempien huumeiden, kuten kokaiinin ja essojen viihdekäyttö on se juttu. Samalla kannabiksen polttaminen alkaa olemaan jo enemmän jokapäiväistä puuhaa.
Ongelmaksi tässä muodostuu se, että suurin osa käyttäjistä ei ulospäin näytä siltä, että kamaa menee. Helsingin keskustan katukuvasta tuttu näky, epämääräisen näköiset ja kalpeakasvoiset nistit, eivät enää edusta edes suurinta osaa huumeiden päivittäisistä käyttäjistä. Huumeita käyttävät myös ihan päivätöissä tai koulussa käyvät nuoret, jotka ovat kaukana elämästä eksyneistä yksilöistä.
Syksyn 2019 sekä viime kevään mediaseksikkäin aihe, koronaviruspandemian lisäksi, oli ehdottomasti Katiska-vyyhti, eli Suomen mittavin ja törkein huumausainerikostapaus. Aiheesta on keretty tuottaa jo dokumenttikin, jossa jopa sankarin maineeseen nostetaan Niko Ranta-Aho, joka tällä hetkellä odottaa tuomiota huumausaine- sekä doping-ainerikoksista. Televisiossakin nähty luksuselämä antaa vääristyneen kuvan huumeisiin sekaantumisesta, sillä sitä se ei kaikkien kohdalla todellakaan ole. Harva huumeaineiden välittäjä tekee sillä edes elantonsa. Useimmiten kokuttumisesta seuraa vain velkakierre, aluksi pieniä rötöksiä ja lopulta isompiin rikoksiin sekaantumista. Koukkuun kun jää, siitä alkaa alamäki. Huumeiden hallussapito, käyttö ja levittäminen eivät turhaan ole Suomen Laissa rangaistavia rikoksia.
