”Pyrimme olemaan se Kalliomainen karkkikauppa”

Kallion Helsinginkadulle avattiin 21.10.2021 uusi karkkikauppa, Annannannaa, joka on Anna Heleniuksen, 28, sekä Henrika Stjenbergin, 33, esikoisyritys.

Karkkikauppa on pieni ja vaaleanpunaiseksi maalattu. Vegaaniset karkit on laitettu omalle puolelleen, mikä auttaa niitten löytämistä. Vegaanisten karkkien sijaan erottuvat vahvasti pakatut oululaisten käsintehdyt suklaat. Valikoima on pieni, mutta kyllä paikalliset kuitenkin saavat karkkipussinsa täytettyä.

Omistajat Anna Helenius (vasemmalla) sekä Henrika Stjenberg (oikealla) ovat pelkkää hymyä karkkikauppansa avajaisissa.

Piristystä Kallion syksyyn

Omistajat Anna ja Henrika ovat tietenkin innoissaan karkkikauppansa viimeinkin auetessa.

Idea karkkikaupan perustamisesta syntyi halusta tehdä yhteistyötä sekä rakkaudesta karkkiin.

”Rakastamme irtokarkkeja ja huomasimme, että erikoisia karkkeja, kuten gluteenittomia ja vegaanisia, on vaikea löytää. Rakastamme myös Kalliota alueena ja täältä onkin puuttunut kaltaisemme toimija, joten siitä syntyi Annananna”, Anna kertoo.

Anna & Henrika eivät kuitenkaan usko gluteenittomien ja vegaanikarkkien olevan heidän ainoa valttikorttinsa makeilla markkinoilla.

”Pyrimme olemaan se Kalliomainen karkkikauppa. Haluamme, että asiakkaamme pystyvät juuri meiltä toivomaan tiettyjä karkkeja, mitä voimme sitten tilata myymäläämme ulkomailta. Vahvuutemme on siis mielestäni nopeus ja että olemme lähellä asiakkaita”, Anna kommentoi.

Vaikka luulisi, että kaikki yritystoiminta kannattaisi avata kesällä, niin Anna ja Henrika halusivat tarkoituksella avata karkkikauppansa syksyn hurjimpina aikoina.

”Syksy on viileää ja pimeää aikaa ja siksi silloin kaivataankin vähän piristystä. Ja vaaleanpunaiset seinämme sekä karkkimme varmasti piristävät monia”, Anna tulkitsee.

Annan oma lempikarkki on punaiset apinat, mutta hän myöntää kuitenkin italialaisen suklaankin olevan myös koukuttavan hyvää. Henrikka taas rakastaa kirpeitä karkkeja.

Karkkipäivä!

Toimittaja: Riia Frost

Valokuvaaja: Alma-Elina Suvilinna

Avustava toimittaja: Aino-Kaisa Kantola & Juuso Kunelius