Kiinan GP oli kaikkien aikojen 1000. osakilpailu (kuva:wikipedia)

Kaikkien aikojen tuhannes osakilpailu Kiinan Shanghaissa Formula 1 –sarjassa päättyi Lewis Hamiltonin voittoon. Toiseksi tullut Valtteri Bottas jäi tallikaveristaan 6,5 sekuntia. Kolmanneksi tuli Ferrarin Sebastian Vettel.

Valtteri Bottas aloitti Kiinan GP:n paalupaikalta, mutta toisesta lähtöruudusta lähtenyt Lewis Hamilton sai paremman lähdön ja pääsi nastolalaisen ohi heti lähdössä ja johti kilpailua alusta loppuu asti. Bottas ei kyennyt haastamaan tallikaveriaan lainkaan koko kisan aikana. Tämän kauden kaikki osakilpailut ovat päättyneet Mercedeksen kaksoisvoittoon.

Toinen suomalaiskuski Kimi Räikkönen aloitti kilpailun kolmannestatoista lähtöruudusta. Räikkönen nousi ensimmäisten kymmenen kierroksen aikana yhdeksänneksi ja oli kisassa parhaimmillaan kuudes, koska hän teki varikkopysähdyksen muita myöhemmin. Räikkönen kävi kisan loppupuoliskolla kovaa taistelua kahdeksannesta sijasta, mutta ei päässyt Racing Pointin Sergion Perezin ohi. “Jäämies” oli kilpailussa lopulta yhdeksäs.

Kimi Räikkönen oli Kiinan GP:n yhdeksäs (Kuva: Wikipedia)

McLarenin kilpailu pilalle heti alussa

Kilpailun ainoa kolari nähtiin heti ensimmäisellä kierroksella, kun Toro Rosson Daniil Kvyat törmäsi molempiin McLarenin kuljettajiin Carlos Sainziin ja Lando Norrisiin, joista jälkimmäinen jäi törmäyksen seurauksena heti alussa kierroksen jälkeen. Norris keskeytti lopulta kierroksella 53 teknisten vikojen takia. Paha sai tässäkin tapauksessa palkkansa, kun kolarin aiheuttaneelle Kvyatille tuomittiin ensin varikon läpiajorangaistus ja hän lopulta keskeytti kisan 43:n kierroksen jälkeen teknisten vikojen takia.

Ferrari ei taaskaan onnistunut

Ferrarin Charles Leclerc kaasutti heti lähdössä tallikaverinsa Sebastian Vettelin ohi ja piti kolmossijaa halussa kymmenen kierroksen ajan. Monacolainen päästi lopulta nopeammalta vaikuttaneen Vettelin ohi tallimääräysten takia. Vettelin vauhti kuitenkin hidastui, minkä seurauksena molemmat Ferrarin kuljettajat jäivät kärkikamppailusta selvästi. Ferrari päätti uhrata Leclercin lykkäämällä toista varikkopysähdystä antaen Vettelille mahdollisuuden ottaa Bottas kiinni. Taktiikka ei kuitenkaan toiminut ja ainoa seuraus oli nelossijan menettäminen Red Bullin Max Verstappenille.

Uusi sääntö hyödynnettiin

Red Bull hyödynsi kilpailu lopussa uutta sääntöä, jonka mukaan kilpailun nopeimman kierroksen ajanut kuljettaja saa yhden lisäpisteen. Pierre Gasly otettiin varikolle vain muutama kierros ennen maalia ja sai alleen tuoreet, pehmeät renkaat. Varikkopysähdyksen ainoa tarkoitus oli saada kilpailun nopein kierros ja sitä kautta yksi lisäpiste, missä ranskalainen myös onnistui.

Seuraava kilpailu ajetaan kahden viikon päästä Azerbaidzanissa.

Lopulliset sijoitukset

  1. Lewis Hamilton   Mercedes  25p
  2. Valtteri Bottas     Mercedes  18p
  3. Sebastian Vettel  Ferrari        15p
  4. Max Verstappen Red Bull      12p
  5. Charles Leclerc    Ferrari        10p
  6. Pierre Gasly         Red Bull      9p
  7. Daniel Ricciardo   Renault      6p
  8. Sergio Perez         Racing Point  4p
  9. Kimi Räikkönen    Alfa Romeo  2p
  10. Alexander Albon  Toro Rosso   1p

 

Kauden jokainen kilpailu on päättynyt Mercedeksen kaksoisvoittoon (Kuva: Wikipedia)

Kuljettajien pistetilanne

  1. Lewis Hamilton Mercedes   68p
  2. Valtteri Bottas   Mercedes   62p
  3. Max Verstappen Red Bull    39p

  1. Kimi Räikkönen    Alfa Romeo 12p