Uusiin ihmisiin tutustuminen hermostuttaa. Olen aloittanut opinnot oppilaitoksessa, josta en tunne entuudestaan ketään. Erityisesti jännittää se, miten omat asenteeni saattavat estää vuorovaikutussuhteiden rakentumista. Pedagogisen koulutuksen tuoman tiedon perusteella tiedän, että kahden ihmisen kohtaaminen on aina tilanteesta riippumatta kahden erilaisen maailmankuvan yhteentörmäys.

Törmäys tapahtuu, kun osapuolet vertailevat alitajuisesti toistensa tapaa olla ja puhua. Ihmisen käyttäytyminen on usein tunnepohjaista ja perustuu hänen valitsemiin arvoihin ja asenteisiin. Ihminen pyrkii sopusointuun. Sen saavuttaminen vaatii kuitenkin kuuntelua ja pysähtymistä. Keskustelun synnyttämiseksi on uskallettava kyseenalaistaa oma ideologia ja päästää toinen kurkistamaan omaan henkilökohtaiseen maailmaan, sen rikkoutumisen uhalla.


Kunnon agentti soluttautuu porukkaan ja naamioituu muiden joukkoon.


Vuosia sitten olin Ruotsissa vaihto-opiskelijana. Kiinnitin silloin huomiota ruotsalaisten opiskelijatovereideni pukeutumiseen. Jokaisen pojan päässä keikkui samanlainen pipo ja heidän hiuksensa oli leikattu ohimoilta lyhyiksi. Tyttöjen silloiseen syksyn trendiin kuului beige trenssitakki ja matalat kävelykengät. Minua, vaihto-opiskelijaa jotenkin ärsytti sellainen ”laumailu”. Kuljinhan muutenkin jo valmiiksi leima otsassa, vaihtari mikä vaihtari.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen suunnistin nöyränä paikalliseen H&M:n takkiostoksille. Halusin kuulua joukkoon. Halusin puhua ruotsia ja kulkea kantaväestön porukassa. Ujoudestani huolimatta halusin suhtautua kaikkeen uteliaan avoimesti ja sopeutua uuteen kulttuuriin mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti. Sanoin ”Hej!” ja ”Hejdå” niin uskottavasti kuin ikinä saatoin.


Ihminen pyrkii välttämään vääriä signaaleja, jotta säilyy osana laumaa.


Vuosien tuoman kokemuksen perusteella tiedän, että hyväksytyksi tulemisen tunne on tärkeä osa ihmisen primitiivistä eloonjäämistaistelua. Yksin jäänyt on helpompi saalis kuin kokonainen lauma. Vuorovaikutuksessa suggestion voima korostuu – sanattoman viestinnän teho läpäisee ihmisen alitajunnan ja kertoo kaiken sen, mikä jää sanomatta. Haastavaa on antautua oman persoonansa varaan ja näyttää todellinen luontonsa. Kuka nyt haluaisi tutustua ärsyttävään ja eripuraiseen ihmiseen, jos sellainen nyt kukaan ensisijaisesti onkaan.

Ensimmäinen viikko uudessa opinahjossa on ohi. Istun kahvipöydässä. Olen tietoisesti passiivinen ja etäinen. Olen uupunut, stressaantunut ja kaukana kotoa. Päässä surisevat ajatukset ovat kuin kesäkuun pahin hyttysparvi. Ajatusten keskelle nousee irrallisia lauseita kaikuisan kahvihuoneen puheensorinasta.

-Ei pakko oo, heii!, kuulen, kun joku huikkaa kaverilleen.

No ei oo, ei. Ja tämä:

-Voiko elää ilman korkeampaa voimaa? Onko Jumala oikeesti kaiken takana?

Ihmisten välinen vuorovaikutus on moniulotteista. Samanhenkisten koulutovereiden kanssa jutustelu syvenee nopeasti omaa maailmankuvaa muokkaavaksi arvokeskusteluksi. Luottamus on syntynyt luokkahuoneessa ja kahvipöytäkeskustelu jatkuu siitä, mihin se luokassa jäi. Hyvänkin vuorovaikutuksen ja dialogin tyrehdyttää äkkinäinen olettamus.

Minun mielestäni on kiva täräyttää ja paljastua erilaiseksi kuin kukaan oletti.

Sanna-Maija Rautakoski