Helsingin Vanhassa Kauppahallissa tammikuussa 2020 aloittanut Juustoansa sai runsaasti somenäkyvyyttä ja Laura Salosen rohkeaa hyppyä juustokauppayrittäjäksi ihailtiin. Viestintäalalla pitkään toiminut Salonen tarttui juustoliikkeen ohjaksiin parin viikon varoitusajalla ja siitä lähtien elämä juustokauppiaana on ollut yhtä vuoristorataa. Nyt Salonen on avaamassa kauppahalliin Juustoansaa vastapäätä pientuottajien tuotteisiin erikoistuneen elintarvikemyymälän, joka täydentää kauppahallin monipuolista tarjontaa. Tavoitteena Salosella on, että markettireissuja ei enää tarvita, vaan kauppahallista saisi jatkossa kaikki raaka-aineet esimerkiksi onnistunutta illallista varten.

Tapahtumarikas vuosi; somerummutusta, koronarajoituksia ja Juustotaxi
Tammikuussa Juustoansan avajaisia seurannut medianäkyvyys tuli Saloselle täytenä yllätyksenä. Perinteisessä mediassa oli liikkeestä useita juttuja ja sosiaalisessa mediassa ihmiset innostuivat aloittelevan juustokauppiaan tarinasta. Salonen saikin lisävauhtia saamastaan hyvästä palautteesta:
”Mulla tosi nopeasti nousi sellainen kunnianhimo siitä, et vitsi, tää voikin toimia. Silloin mä olin vielä tossa viereisessä pienemmässä myymälässä. Sitten, kun tässä tilassa ollut lihakauppa oli lopettamassa, niin aika nopeasti tein ratkasun muutosta tähän isompaan tilaan.”
Nykyiseen tilaansa Juustoansa muutti 8. maaliskuuta eli vain viikko ennen kuin koronarajoitukset koittivat. Rajoitusten vuoksi asiakkaat kaikkosivat kauppahallista lähes kokonaan, mutta Salonen onnistui pitämään myymälänsä koko kevään auki lanseeraamalla juustojen kotiinkuljetuksen eli Juustotaxin. Loppukevään juustokauppa koostuikin lähes kokonaan kotiinkuljetetuista juustotilauksista. Vallitsevien olosuhteiden vuoksi myös kesä oli kauppahallissa haasteellinen, mutta Salonen sai myös silloin pidettyä juustoliikkeensä avoinna.
Elintarvikemyymälä lisäämään kauppahallin tarjontaa
”Syksy on mulle luontasesti lempivuodenaika, niin varmaan mennyt jotain ilmakuplia päähän, kun nyt avaan toisen myymälän. Tavallaan myös universumin tarjoama mahdollisuus vaikutti, kun juuri vastapäätä oleva myymälä oli vapautumassa. Mikä tahansa muu tila ei olisi sopinut tähän laajentumiseen. Tässä laajentuminen on luontaista ja kun on hiljaista, niin pystyn hoitamaan molempia myymälöitä”, Salonen kertoo laajentamissuunnitelmien synnystä.
Juustoansaa vastapäätä olleessa liiketilassa toimi aiemmin El Mercado – Espanjalainen kauppa, joka muuttaa kauppahallin sisällä toisiin tiloihin. Tilalle tulee Salosen liikkeen myötä runsas valikoima erilaisia pientuottajien kuivatuotteita sekä esimerkiksi kirnuvoita. Uuden liiketilan taustalla Salosella on kaksi perusajatusta.

”Kauppahallin kanta-asiakkaat kyselee usein tiettyjä tuotteita, joita kauppahallista ei oo saanut. Totesin, että ei oo järkeä myydä ei-oota vaan hankkia kysyttyjä tuotteita myyntiin. Sit on myös itsekkäät syyt; yritän välttää marketteja, mutta toistaiseksi on pitäny aina joku kermapurkki tai maitotölkki sieltä hakea, kun täällä (kauppahallissa) ei oo niitä myynnissä.”
Uuden liikkeen valikoima tuleekin täydentämään kauppahallin kokonaistarjontaa ja asiakkaita kuunnellaan sekä kaupalla että somessa herkällä korvalla tuotetoiveiden tiimoilta. Somessa on myös ehdotettu ja arvailtu liikkeen nimeä.
”Uuden liikkeen nimestä tuli satoja ehdotuksia eri kanavien kautta ja kaikki tutut on yrittäny arvata uutta nimeä, mutta kukaan ei arvannu oikein. Nyt nimi voidaan vihdoin paljastaa; Ansan kuivat.”
Kuten Salonen itsekin toteaa, kuulostaa nimi sanamuunnokselta, mutta sitä se ei ole. Nimi on leikkisä, mutta samaan aikaan hyvin kuvaava; uuden liikkeen valikoima kun tulee suurilta osin olemaan pientuottajien kuivatuotteita.
”Perinteinen palvelu ja asiantuntijuus eivät koskaan poistu muodista”
Salosella on vahva usko tulevaan. Hän uskoo, että hänen uuden liikkeen avaamiseen myötä kauppahalli pystyy paremmin palvelemaan asiakkaita päivittäistavarakauppana.
”Uskon siihen, että kauppakulttuuri kehittyy. Täällä me todella tunnetaan meidän asiakkaat eikä mikään robotti tai tekoäly pysty korvaamaan aitoa asiakaspalvelua.”
Haastattelu keskeytyykin, kun eräs herrasmies tulee juustotiskin taakse tiedustelemaan illalliselleen sopivia juustoja. Salonen kuuntelee tarkkaan asiakkaan toiveita ja tarjoaa tottuneesti eri vaihtoehtoja. Asiakkaan mukaan lähteekin kahta eri juustoa illallisen kylkeen ja Salosen suosituksesta vielä kolmas maisteltavaksi. Tilanteesta huomaa, että asiakaspalvelu todella on Saloselle sydämen asia.
Laadukasta asiakaspalvelua vaalivien asiakkaiden lisäksi Salonen toivoo kauppahallin tavoittavan myös ympäristöasioista ja paikallisuudesta kiinnostuneet uuden sukupolven asiakkaat. Ylipäätään tulevaisuudesta ja tulevaisuuden asiakkaista käydään kauppahallin yrittäjien kesken paljon keskustelua. Vaikka kauppahallin vuosi onkin ollut vaikea, niin Salosen puheesta tulee selväksi, etteivät yrittäjät ole luovuttamassa. Kauppahallikulttuurin halutaan jatkuvan ja laadukkaita asiointikokemuksia halutaan tarjota asiakkaille jatkossakin.

Kuvat ja teksti: Sebastian Allén