Tampereen Pyrintö oli valmistautunut vuoden 2020 Jukolan viestiin huolella. (Kuva: Wikipedia)

Suunnistusvalmentaja Kari Jussila toimii Tampereen Pyrinnön suunnistusseurassa miesten joukkueen vastuuvalmentajana. Vaikka tilanne koronaviruksen suhteen on huono, niin riittää hänellä töitä kaikesta huolimatta.

Jussilan mukaan hänen työtehtäviinsä kuuluu korona-ajan ulkopuolella organisointia ja järjestelyjä toiminnan mahdollistamiseksi.

-Teen valmennustyötä, että urheilijoilla on olosuhteet harjoitella. Tähän ajankohtaan olisi paljon leirityksiä ja kilpailumatkoja, joita pitäisi suunnitella tehtäväksi ja toteuttaa niitä. Sitten on paljon matkojen järjestelyä ja ihmisiin yhteydenpitoa sekä käytännön järjestelyitä liittyen harjoitteluun, kilpailuihin ja leirityksiin.

Koronaviruksen takia kaikki normaalitoiminta on loppunut.

-Nyt ei tarvitse miettiä sitä, että miten ensi viikonloppuna päästään jonnekin päin kisareissuun. Ensi viikonloppuna on pääsiäinen, niin meillä oli suunnitelmana mennä Ruotsiin treenaamaan Tiomila-viestiä varten. Kaikki siihen liittyvä organisointi on pois pöydältä.

Ensi vuotta odotellessa

Rovaniemen Jukolan viesti peruttiin tältä vuodelta, ja se siirrettiin vuodella eteenpäin. Vaikka pettymys on kova, niin tilanteen vakavuus on ymmärretty. Jussilan mukaan myös ensi vuoden kilpailua odotetaan kovasti.

-Peruminen on varmaan se suurin harmi. Meille Jukolan viesti on tosi tärkeä kilpailutapahtuma vuodessa. Täytyy sanoa, että kaikki ymmärtää tilanteen ja kuvion, jonka takia peruuntuminen on tapahtunut. Olemme samassa veneessä kaikkien muidenkin ihmisten kanssa. Aloimme laskea jo, että monta päivää Jukolan viestiin 2021 on matkaa.

Jukolan viestiin ja myöskin Tiomila-viestiin valmistautuminen on pitkä prosessi. Jussila kertoi, että koko seura oli valmistautunut Jukolan viestiin. Hänen mukaansa myös tutustumisreissuja Rovaniemelle on tehty.

-Matkasuunnitelmat oli jo tehtynä, ja majoitukset olivat varattuna. Olemme jo viime vuonna käyneet Rovaniemellä leirillä ja kaksi vuotta sitten kävimme siellä kilpailumatkalla sitä varten, että Rovaniemen Jukolan viesti olisi ollut 2020. Kun tilanne rauhoittuu, niin todennäköisesti loppukesästä vielä tavoitellaan, että mennään uudestaan suunnistusleirille Rovaniemelle.

Valmentaja Kari Jussila organisoi ja järjestelee asioita, jotta esimerkiksi kilpailumatkat sekä leiritykset onnistuvat. (Kuva: Wikipedia)

Suunnitelmat menivät uusiksi

Koronaviruksen takia tilanteet muuttuivat äkillisesti. Näin tapahtui myös suunnistuspiireissä. Jussila sanoi tilanteen vaikeuttavan etenkin yksilöurheilijoiden toimintaa.

-Yksilöurheilijoilla on omat tavoitteensa. Epäselvää on se, että milloin kilpailukausi alkaa, jos se voi edes alkaa tämän vuoden aikana. Kunnon ajoittaminen ja hyvän suunnitelman tekeminen on jonkun verran työlästä tällä hetkellä.

Katse pidetään tiukasti tulevaisuudessa.

-Me toivomme, että syyskuuhun, joka on Suomen mestaruuskisojen kilpailukuukausi, ja jolloin juostaan käytännössä kaikki SM-kilpailut, pystyttäisiin tähtäämään tällä hetkellä. Tietysti on vielä mahdollisesti tulossa lokakuussa suunnistuksen MM-kilpailut Tanskassa ja nuorten EM-kilpailut riippuen kansainvälisen suunnistusliiton päätöksistä. Meidän täytyy siirtää ajoitus syyskuulle ja lokakuulle.

Jussilan motivaatioon ei vallitseva tilanne ole vaikuttanut. Tilanne on osittain myös hänelle tuttu.

-Valmennusringin kanssa pyrimme kehittämään uusia ja mielekkäitä tapoja viedä seuraharjoittelua eteenpäin. Itselle tällainen muutos ei ole ensimmäinen kerta, mitä on tapahtunut. Omalla aktiiviuralla vuonna 1993 oli tilanne, jolloin Ruotsissa tuli harjoituskiellot päälle, ja se vaikutti myös kilpailukalenteriin. Tässä täytyy elää näissä olosuhteissa, pitää yhteyksiä yllä ja tarjota hyviä mahdollisuuksia harjoitteluun.

Etäharjoitteluun kehitetty urheilijoita tukeva paketti

Jussila kertoi, että he ovat käynnistäneet toimintamallin etäharjoitteluun.

-Olemme tehneet kolmenkymmenen harjoituksen paketin, jota me jaamme urheilijoille. He voivat tilata sen meiltä, ja sitten he saavat kirjekuoressa kolmekymmentä eri karttaa, joilla he voivat käydä suunnistamassa tässä kevään mittaan. Olemme rakentaneet tällaisia etämalleja tukeaksemme urheilijoita.

Kyseinen malli on ollut myös suosittu.

-Näitä on meiltä lähtenyt 3 500 karttaa seuran jäsenistölle kaiken kaikkiaan tässä kahden viikon aikana.

Kyseiset etäharjoitukset eivät ole kuitenkaan sama asia kuin normaali harjoittelu.

-Tietysti sparraustuki jää pois. Aika usein harjoituksiin mennään yhdessä, ja tehdään yhdessä harjoitteita. Vähintään tavataan ennen harjoituksia ja jälkeen harjoitusten sekä analysoidaan harjoitusta läpi. Kaikki sellainen on nyt jäänyt pois. Aika lailla ollaan omissa oloissa ja itsekseen pitää löytää ne ajatukset siitä harjoituksesta.