
Kesälle 2020 suunniteltu Jukolan viesti Rovaniemellä oli tarkoitus järjestää kesäkuun puolivälissä. Napapiiri-Jukola -niminen tapahtuma on kuitenkin päätetty siirtää vuodella eteenpäin kesälle 2021 koronaviruspandemian vuoksi.
Jukolan viesti on Suomen ja samalla koko maailman suurin suunnistuskilpailu. Kilpailuun oli ilmoittautunut tähän mennessä mukaan 16 238 suunnistajaa ja 2870 joukkuetta. Tapahtuman oli tarkoitus olla alun perin 13.-14. kesäkuuta vuonna 2020. Tapahtuman uusi ajankohta on päätetty, ja se on vuoden päästä samana perinteisenä viikonloppuna 19.-20. kesäkuuta vuonna 2021.
Napapiiri-Jukolan pääsihteeri Sami Leinonen kommentoi tapahtuman siirtämistä vuodella eteenpäin, ehtien sulatella päätöstä jo hetken aikaa. Hän on tyytyväinen siihen, että tapahtuma pysyy Rovaniemellä.
-Kokonaisuudessaan tämä on harmillinen juttu. Meillä olisi ollut valmius kylläkin toteuttaa tapahtuma tulevana kesänä. Koronaviruksen takia on kuitenkin hyvä asia, että siirrettiin. Olemme tyytyväisiä, että saatiin tapahtuma siirrettyä vuoden päähän ja Jukolan perinteiseen viikonloppuun.
Tapahtuman siirtäminen ei kuitenkaan Leinosen mukaan tuo suurempia vaikutuksia toiminnallisesti.
-Pidämme pienen tauon järjestämisessä. Meillä on toimijoina kuitenkin ihmisiä, joilla riittää muutenkin kiirettä koronaviruksen parissa omissa töissään. Syksyn mittaan käynnistetään kone taas järjestämisen osalta positiivisella meiningillä.
Suomen Suunnistusliitto kärsii tapahtuman siirtämisestä mittavat tappiot, mutta Napapiiri-Jukolan talouteen liittyviä vaikutuksia ei Leinosen mukaan ole tällä hetkellä suuremmin näköpiirissä. Heillä on ollut jo pitkälti kumppanit tiedossa. Mutta esimerkiksi pienten kumppaneiden kanssa voi olla haastavaa. Myös yrityksien tukea tällä hetkellä on vaikeaa saada.
Leinonen on kuitenkin varma, että osallistujat löytävät myös vuoden päästä suunnistuspoluille Rovaniemelle. Hän uskoo esimerkiksi Lapin yöttömän yön houkuttelevan kilpailijoita paikan päälle. Osallistujilta onkin tullut palautetta kilpailun siirtämisestä.
-Osallistujien mielestä on hyvä, että tapahtuma siirrettiin.

Myös kolmea seuraavaa Jukolaa Rovaniemen jälkeen isännöivien Mynämäen, Porvoon ja Kauhavan kilpailut on siirretty Napapiiri-Jukolan tavoin vuodella eteenpäin.
Jukolan viesti on ollut tapana järjestää kesäisin joka vuosi. Ensimmäinen kilpailu oli vuonna 1949. Tapahtumaan osallistuu vuosittain noin 15 000 suunnistajaa. Naisille ja miehille on omat kilpailunsa. Naisten kisasta käytetään nimitystä Venlojen viesti. Miesten kilpailu on seitsemänosainen ja naisten neliosainen. Kilpailussa ovat mukana kaikki maailman parhaat suunnistajat ja seurat. Tapahtumaan osallistuu suurin piirtein joukkueita kahdestakymmenestä maasta.