Jukka Jalonen on saavuttanut Leijonien päävalmentajana miltei kaiken, mitä on saavutettavissa. Valmennusura on vienyt hänet lukuisiin paikkoihin, kuten Venäjälle, Englantiin sekä Italiaan. Kipinä jääkiekkoa kohtaan syttyi jo pienenä poikana.
Riihimäkeä jo lähes 60 vuotta kodikseen kutsunut maajoukkueluotsi aloitti taipaleensa jääkiekon parissa jo varhain.
- Hurahdin lajiin jo alle 10-vuotiaana täällä Riihimäen ulkojäillä. Jostain syystä tykkäsin lajista ja sen lisäksi pärjäsin myös hyvin. Sen jälkeen menin pelaamaan Hyvinkään puolelle, minne valmistui tekojää 70-luvun loppupuolella, Jalonen kertoo.
Ensiaskeleet valmentamista kohti tapahtui Jyväskylässä, minne hän lähti opiskelemaan liikunnanopettajaksi.
- Niin nuorena en vielä ajatellut valmentamista, vaan liikunnanopettajana toimiminen oli tuolloin haaveeni. Valmistuttuani opettajaksi tein vain yhden vuoden niitä hommia. Sitten tuli Tampereen Ilveksestä kysely, että haluaisinko lähteä sinne valmennuspäälliköksi junioripuolelle. Lähdin sinne ja sillä urapolulla ollaan vieläkin.
Vuodet Jyväskylässä auttoivat Jalosta ymmärtämään, että johtaminen sekä ihmisten kanssa toimiminen lukeutuvat hänen vahvuuksiinsa.
- En ole ekstrovertti luonteeltani, joten luontaista esiintymishalukkuutta ei minulta juuri löytynyt. Viiden opiskeluvuoteni aikana huomasin kuitenkin, että liikuntatuntien ohjaaminen ryhmille sekä johtaminen tulevat minulle melko lailla luonnostaan. Opiskeluaika antoi minulle muutenkin paljon, ei vain valmentamisen kannalta.
”Mielenkiintoisia kokemuksia”
Valmennusuransa Suomessa käynnistänyt Jalonen on päässyt menestyksen seurauksena koutsaamaan nimekkäitä organisaatioita. Matkan varrelle mahtuu kuitenkin myös muutama hieman eksoottisempi kiekkomaa.
- Italiassa olin yhden kauden pienessä alppikylässä valmentamassa. Amatöörisarjahan se oli, meillä oli vain kahdeksan ammattilaispelaajaa riveissä. He pystyivät harjoittelemaan aamupäivällä ja muut joukkueen pelaajat tulivat sitten illalla töistä tai koulusta harjoituksiin.
Valmentaminen Italiassa poikkeaa suurista kiekkomaista, kuten voi ehkä kuvitella.
- Meillä ei ikinä ollut täyttä neljää ketjua kasassa pelaajia. Pelasimme usein ottelumme kahdella ketjulla. Olin myös ainoa valmentaja, yhtään apulaisvalmentajaa ei siinä ollut mukana. Oli hienoa oppia uutta kulttuuria, mutta valmentajana siellä ei olisi kehittynyt, mikäli olisin pidemmäksi aikaa sinne jäänyt.
Italian vuoden jälkeen Jalonen valmensi muutaman vuoden Englannissa. Vaikka pelintaso ei kyseisissä maissa ollut sama kuin vaikka Suomessa, pystyi sieltäkin keräämään arvokkaita oppeja tulevaisuuden koitoksiin.
- Sain siltä reissulta paljon. Palattuani Suomeen koin olevani parempi valmentaja kuin lähtiessäni. Itseluottamus, kommunikointi sekä johtamiskyky kehittyivät. Suurena syynä on myös se, että valmensin luonnollisesti englannin kielellä. Koen, että se kasvattaa ihmisenä, kun joutuu puhumaan vieraalla kielellä sekä elämään erilaisessa kulttuurissa. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoisia kokemuksia jäi mukaan.
Nousu kirkkaimpiin parrasvaloihin
Italian sekä Englannin jälkeen tie vei Hämeenlinnaan ja Pallokerhon penkin taakse. Jalosen HPK onnistui kuuden kauden aikana tuomaan kotiin viisi mitalia, joista yksi oli väriltään kultainen. Nousu koko kansan tietoisuuteen oli tehty.
- Hämeenlinnan vuosina saatiin hyvä kokonaispaketti valmennustiimin kanssa kasaan. Pelattiin hyvää, rohkeaa ja aktiivista lätkää. Kansa viihtyi hallilla ja menestystäkin tuli. Kyseinen ajanjakso oli varmaan oman valmennusurani kannalta tärkein yksittäinen ajanjakso.
Kiekkobuumin rakennuttua Hämeenlinnaan suomalaisen jääkiekon lippulaiva oli Jaloseen yhteydessä. Leijonat tarjosivat Jaloselle mahdollisuutta liittyä valmennustiimiinsä.
- Ensimmäisen vuoden olin apuvalmentaja ja se oli minulle suuri apu. Sain rauhassa oppia tuntemaan kansainvälistä jääkiekkoa sekä maajoukkuepelaajia ilman isompia paineita. Tämä valmisti minua hyvin seuraaviin kausiin, jolloin toimin päävalmentajana.
Paineet maajoukkueen päävalmentajana ovat erilaiset kuin seuratasolla, sillä otteluita seuraavien silmäparien määrä lisääntyy entisestään. Suurempi valokeila ei kuitenkaan hätkähdyttänyt.
- Tiedän, että paineet on olemassa, mutta pyrin keskittymään vain siihen mihin voin itse vaikuttaa eli omaan tekemiseen. Media kuuluu kuitenkin asiaan, sitä tulee joskus seurattua enemmän ja joskus vähemmän. Se on yksi osa tämän homman arkea ja se on hyväksyttävä.
Siirtymä itänaapuriin
Ensimmäinen stintti Leijonien peräsimessä kasvatti palkintokaappia maailmanmestaruuden, olympiapronssin sekä MM-pronssin verran. Leijonista Jalonen siirtyi Pietarin SKA:n valmentajaksi, paikkaan, jossa menestyminen on oletusarvo.
- Tykkäsin todella paljon olla SKA:ssa. Erittäin laadukas organisaatio, huippupelaajat ja hienot olosuhteet. Olin iloinen siitä, että minulla oli täysi työrauha. Minun tekemisiini ei puututtu seurajohdon toimesta sinä aikana, kun siellä olin. Homma toimi varsinkin ensimmäisellä kaudellani siellä todella hyvin, meillä oli hyvä sauma päästä finaaliin. Jos jokin on jäänyt kaihertamaan siltä reissulta, on se varmasti se, ettei finaaliin päästy, Jalonen muistelee.
Venäjältä ja KHL:stä kantautuu Suomeen usein mielenkiintoisia uutisia erinäisistä sekoiluista, varsinkin pienseurojen osalta. Pietarissa kuitenkaan tällaista ei ollut havaittavissa.
- SKA on seurana niin ammattimainen, että siellä sai keskittyä täysin olennaiseen. Tekemisen laatu on sitä luokkaa, että lähennellään jo NHL:n tasoa.
Jonkin verran huvittavia kommelluksia jäi matkaan kuitenkin tältäkin reissulta.
- Olin jonkun verran hyväntekeväisyyspeleissä siellä mukana valmentajan roolissa. Voitto on siellä iso juttu, oli se sitten oikea ottelu tai hyväntekeväisyysottelu. Kyllä siellä pariin kolmeen kertaan säännöt muuttuivat pelin aikana sen mukaan, että oliko joukkue häviöllä vai voitolla. Jos oltiin häviöllä, siellä käytiin suurin piirtein tuomarille ilmoittamassa, että hommat muuttuivat nyt. Kyllä siinä yhden ruotsalais -ja norjalaispelaajan kanssa välillä vähän päätä pyöriteltiin ja ihmeteltiin sitä menoa, Jalonen naurahtaa.
Pitkäjänteistä menestystä
SKA:n jälkeen Jalonen on valmentanut Jokereita, U-20 -maajoukkuetta sekä Leijonia toistamiseen. Jokaisella etapilla on onnistuttu valmennustiimin kanssa luomaan täysi kulttuurinmuutos positiiviseen suuntaan. Vastaavan muutoksen saavuttaminen lähtee ruohonjuuritason toiminnasta.
- Pitkälti se lähtee hyvän ilmapiirin rakentamisesta. Haluan, että pelaajat ymmärtävät nopeasti, että millaista peliä me lähdemme pelaamaan sekä millaisista arvoista me pidämme kiinni. Omalta osaltani yritän luoda sellaista fiilistä, että kaukalossa ja sen ulkopuolella on kivaa olla. Työn ja hauskanpidon välillä pyritään löytämään sopiva tasapaino.
Tällaisen muutoksen luominen vaatii kykyä lukea ihmisiä sekä paikallista kulttuuria.
- Se riippuu vähän missä maassa valmentaa. Esimerkiksi Venäjällä ei hirveästi tarvitse keskustella asioista. Siellä kerrotaan pelaajalle valmennuksen vaatimukset ja pelaaja lähtee niitä sitten parhaansa mukaan toteuttamaan. Mikäli siellä liikaa kyselee tai keskustelee, on se jollain tapaa heikkouden merkki, Jalonen avaa.
Tulevaisuus on valoisa
Suomen tasolla Jalosen ansioluettelo ei kalpene kellekään. Valtaisa menestys on avannut uusia mahdollisuuksia, jopa Pohjois-Amerikan suuntaan. Kuluvan kesän NHL:n valmentajaseminaarissa oli puhujina muun muassa Barry Trotz, John Cooper sekä Rod Brind’Amour. Tämän eliittiseuran jatkona luennoitsijana toimi myös Jukka Jalonen.
- Sain haluamani asiat omasta mielestäni hyvin julki, mitä halusinkin tuoda esille. Sain esityksestäni positiivista palautetta. Avasin selkeästi sitä, miten Leijonat pelaa jääkiekkoa. Oli todella hieno kokemus päästä puhumaan sinne, aika suljettu piiri se on kuitenkin. Aivan jokaista koutsia sinne ei tuosta vaan oteta puhujan rooliin, Jalonen toteaa.
Kokemus NHL- penkin takana kiehtoo Riihimäeltä maailmalle ponnistanutta miestä.
- En sitä ehkä tavoitteeksi kutsuisi, mutta unelmaksi. Tavoite on kuitenkin jotain, mitä kohti tehdään konkreettisesti töitä. Olen aina ajatellut, että teen omat hommani niin hyvin kuin vain mahdollista ja toivon, että joku sen huomaa. Olisihan se hienoa päästä kokemaan NHL -maailma, vaikka apulaisvalmentajan roolissa. Siinä vaiheessa olisi aika lailla kaikki tullut tällä alalla nähtyä. Sen kokemuksen jälkeen voisi heittää niin sanotusti kintaat tiskiin.
Artikkelikuva: Matti Nenonen
