Juha-Pekka Pantsu valmentamassa Valtin B-ikäisten tyttöjen maalivahteja. (kuva: Aku Talka)

Nykyisin Puotinkylän Valtissa maalivahtivalmentajana toimiva Juha-Pekka Pantsu aloitti valmentamisen jo peliuransa aikana, mutta kunnolla 2008 peliuran lopetettuaan. Muun muassa Vuosaaren Viikinkejä, Porvoon Futuraa ja Koivukylän Palloseuraa valmentanut Pantsu viihtyy jalkapallon parissa.

“Onhan tämä hauskaa, kun saa olla futiksen parissa. Valmentaminen toimii myös hyvin vastapainona päivätyölle”, Pantsu kertoo.

Jo 20 vuotta valmentanut Pantsu kertoo, mikä tekee valmentamisesta mukavaa.

– Mieluisaa tekemistä tämä on, vaikka viekin aikaa. Nuorten auttaminen ja yhteisöllisyys palkitsee. Vaikka valmentaminen vaatii paljon aikaa, niin kyllä se antaa enemmän kuin ottaa.

Valtin B-tyttöjen maalivahti Siiri valmiina torjumaan Pantsun vedon. (kuva: Aku Talka)

Mikä valmentamisessa on parasta?

“Kyllä se pelaajien kehityksen näkeminen on parasta”, Pantsu vastaa

Mitä valmentaminen vaatii?

“Valmentaminen vaatii lajiosaamista, vuorovaikutustaitoja, organisointia, pitkäjänteisyyttä ja  intohimoa valmentamista ja jalkapalloa kohtaan”, Pantsu kertoo.

Valmennus päivät saattavat venyä hyvinkin pitkiksi, Pantsu kertoo.

– Yleensä arki-iltaisin Puotilassa on peräkkäiset harjoitukset. Siihen päälle tulee vielä muiden  valmentajien kanssa keskustelua ja illat saattavat helposti venyä lähemmäksi puoli yhtätoista.

Millaisena valmentajana pidät itseäsi?

“Koen olevani keskusteleva ja toki analyyttinen, mutta ennen kaikkea kannustava ja innostava. Olen myös vaativa, mutta tason ja iän pidän mielessä. Voisin sanoa, että olen moderni humaani valmentaja”, Pantsu vastaa.

“Tavoitteita asetan koko ajan. Valmennusurani alussa halusin ehkä tehdä valmentamisesta ammatin, mutta en ole kuitenkaan niin futishullu”, Pantsu kertoo naureskellen.

Pantsu pohtii, kuinka valmentaminen on muuttunut vuosien varrella.

– Olihan se silloin aika erilaista, Erkka Westerlundia lainaten “aika yksisuuntaista”. Silloin valmentajat sanoi ja pelaajat ei kysellyt. Nykyään valmentajat ohjaa ja auttaa pelaajia oivaltamaan. Valmennuksessa yksilöiden huomiointi on ihan eri luokkaa.

– Maalivahtivalmennus on myös muuttunut paljon isompaan ruutuun. Nykyään maalivahtivalmentajalle kuuluu maalivahdin lisäksi osa puolustusta, esimerkiksi pelin avaamisessa. Maalivahtivalmentajalla on siis enemmän aluetta hoidettavana kuin ennen. Videovalmennus on tullut myös isompaan rooliin, niin maalivahtivalmennuksessa kuin normaalissa valmentamisessa.