
“Jos suomalaisnaiset eivät ala pian synnyttää, meitä odottaa julma tulevaisuudenkuva – koiriakin on kohta enemmän kuin lapsia”. Näin kirjoittaa Aamulehden uutispäällikkö, lapseton koiraihminen ja yllättäen myös mies. On kiistaton fakta, että suomalaisten syntyvyys on pienentynyt, mutta miksei kukaan kehota miehiä pian siittämään?
Kolumnissaan Vesa Laitinen kertoo, että tilanne on johtanut siihen, että kouluttamattomat tai matalasti koulutetut jäävät helpommin kotipaikkakunnalleen.
“Yleensä he ovat enemmän miehiä kuin naisia. Tästä seuraa sellainen tunnettu epäsuhta, että lisääntymisikäiselle miehelle ei ole tarjolla kumppania.”
No niin tietenkin, nyt vaan tytöt lopetetaan se ihme kranttuilu ja kelpuutetaan kuka tahansa kouluttamaton peräkylän lisääntymisikäinen Joonas. Totta kai matalan syntyvyyden ongelma on siinä, että naiset haluavat kouluttautua ja tienata! Kyllä siitä ihan ymmärrettävästi tulee paha mieli Vesalle, joka myös kertoo yliopistokaupunkiin muuttaneen nuoren naisen olevan onnekkaampi, sillä hän suuremmalla todennäköisyydellä löytää yhtä hyvin koulutetun, samaan sosioekonomiseen asemaan päätyneen puolison ja voi asettua rakentamaan perhe-elämää.
Eli mikä nyt on ongelma? Vaikka nainen kuitenkin yliopistokaupungissaan perustaisi perheen miehen kanssa ja hankkisi lapsia niin silti nainen tekee aina väärin. Kun se lapsi olisi pitänyt jostain helvetin syystä hankkia juuri kouluttamattoman kotipaikkakunnalleen jääneen kanssa. Vesa ei varmastikaan näkisi siinä mitään ongelmaa, että nämä yliopistokaupungeissa asuvat nuoret miehet jäisivät silloin yhtä lailla ilman naista, koska eihän pienellä syntyvyydellä nyt ole mitään tekemistä uramiesten kanssa.
Paitsi, että… Vuonna 2020 miesten ikä ensimmäisen lapsen syntyessä oli keskimäärin 31,6 vuotta.. Vesan mielestä tilanne kuitenkin alkaisi korjaantua nopeasti, jos synnytysikäiset suomalaisnaiset, jotka ovat elämänkumppaninsa löytäneet, synnyttäisivät 3-5 lasta. Siitä sitten vain neitseellisesti sikiämään, sillä voin kertoa, että sellaisia suomalaispariskuntia löytyy PALJON, joissa nuoret naiset olisivat jo valmiita äidiksi, mutta mies haluaa vielä odottaa vuosia. Helppoahan se toki on odotella, jos omalle vastuulle ei napsahda yhteiskunnallinen paine siitä, että lapsia pitäisi keretä synnyttämään jossain vaiheessa 3-5 kappaletta.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2020 miesten lapsilukuihanne oli 2,06 lasta ja vain neljännes isistä käyttää kaikki lapsivapaansa. Voisi siis odottaa, että Vesalle olisi täysin ok, että nainen sitten vain jättää salaa ehkäisyn ja puhkoo kondomit, jotta saisimme agendaa ajettua ja tilanteen ratkaistua. Mikäli SEKÄÄN ei kelpaa, niin aistin ihan pienen ristiriidan siinä, mitä naisilta tähän tilanteeseen vaaditaan suhteessa siihen, mitä keinoja tilanteen ratkaisemiseen naisilla on.
Koska haluan vielä varmistaa saavani vihapostia Vesalta tai peräkylän kouluttamattomalta Joonakselta, annan palstatilaa vielä tasan yhdelle uskomattoman paskalle argumentille, jota silmillemme on nyt suollettu. Kun Vesa tarkastelee tulevaisuuden näkymää Suomesta, jossa lapsia ei enää synny, kommentoi hän näin:
“Työtä olisi paljon – etenkin hoitotyötä. Mutta silloin ei enää ole tekijöitä eikä toisaalta rahaa heidän palkkaamiseensa.”
Kun viimeksi tarkistin, niin hoitotyö oli edelleen naisvaltainen ala. Ihan sellainen pikkuinen kysymys tässä vaan herää, että… KUKA siellä hoitotyössä on ihmisiä hoivaamassa, kerta naisten pitäisi jäädä kotiin synnyttämään viisi lasta ja isistä vain neljännes käyttää kaikki lapsivapaansa?
Kuulostaa varsinaiselta neronleimaukselta, että naisen pitäisi samaan aikaan muun muassa: jäädä kotipaikkakunnalleen, olla lähtemättä opiskelemaan, pariutua matalapalkkaisen tai kouluttamattoman miehen kanssa, tulla viisi kertaa raskaaksi neitseellisesti ja samaan aikaan olla töissä SEKÄ olla hankkimatta koiraa – koska sehän nyt liittyy tietenkin jotenkin olennaisesti siihen, ettei synnytetäkään enää.
Voi olla, että jos ottaisi pään pois perseestä niin huomaisi, että muitakin – ehkä jopa reilumpia ja parempia ratkaisujakin löytyisi, kun naisilta paranormaalien kykyjen vaatiminen. Ensinnäkin, kuulostaa väkisinkin hieman huvittavalta, että yli 7 miljardin ihmisen maapallolla joku huolestuu sydänverellä siitä, etteivät kaikki naiset innostukaan synnyttämään lapsia niin, että porukkaa olisi Suomessakin kuin hulluilla päivillä. Vesan öyhöttämisen laadusta voisi päätellä, ettei hänellä ole tainnut käydä mielessäkään, että ehkäpä työperäinen muutto saattaisi ratkaista huoltosuhdeongelmiamme paremmin kuin suomalaisnaisilta ihmeiden vaatiminen.
Aamulehdessä tarjoiltu kolumni on saattanut myös saada monet tahattomasti lapsettomat ahdistumaan. Mikäli Vesa keskittäisi energiansa esimerkiksi adoptioprosessin kehittämiseen ja helpottamiseen, ratkaisisimme heti monta häntä huolestuttavaa asiaa. Suomalaiset eivät lisäisi maapallon ylitunkua entisestään, lasta haluavat lisääntymiskyvyttömät naiset (ja myös miehet, Vesa) saisivat vaikka sitten ne viisi orpoa ja huonoissa oloissa elävää lasta ja kaiken kukkuraksi joku olisi tulevaisuudessa vaihtamassa myös Vesankin vaipat.