Yhdysvaltalainen räppäri Eminem julkaisi uuden albumin 17. tammikuuta. Albumin nimeksi keksittiin Music to be Murdered By. Levyn pääteemana on, kuten arvata saattaa, murhaaminen.

Levy singahti välittömästi Billboard 200 -listan kärkeen, ja Eminem pääsi kymppiporukkaan, eli hänen kymmenen albumiaan on noussut listaykköseksi. Saman haamurajan ovat rikkoneet myös The Beatles, Jay-Z, Bruce Springsteen, Barbra Streisand ja Elvis Presley.

Syytä räppärin menestykseen ei kauan tarvitse miettiä. Hän jo toiseen otteeseen rikkoo maailmanennätyksen nopeimmasta räppiversestä, ja Eminemin sanoitukset ovat alusta asti olleet todella provosoivia. Niin provosoivia, että Yhdysvaltojen uskonnollisimmissa osavaltioissa hänen levyjään on boikotoitu tai poltettu roviolla.

Guilty Conscience –kappaleessa hän esittää ihmismielen pahaa puolta,  Kim-kappaleessa hän murhaa vaimonsa ja äitinsä, ja Stan kertoo mielenvikaisesta fanista, joka laittaa raskaana olevan tyttöystävänsä takakonttiin, ja ajaa auton sillalta alas. Sanoitusten vuoksi Eminem leimattiin väkivaltaiseksi sekopääksi. 

Pitäisikö siis yllättyä, että uusi albumi on väkivaltainen, ja että vihaajat vetivät herneen nenäänsä? Jaksaako edes yllättyä enää? Vaikka Eminemillä on pahansuopia sanoituksia, se ei tarkoita, että hänen kuuntelijansa ottavat väkivaltaisista fantasioista vaikutteita ja lähtevät kaduille lahtaamaan kansaa.

Kaupungilla kulkiessani kuuntelen musiikkia, jossa lauletaan tai räpätään ankeista aiheista: mielenterveyshäiriöistä, kouluampujista, sodista, huumeongelmista ja itsemurhista. Tarkoittaako se, että olen jollain tapaa sairas tai mielenvikainen?

Jo se, että tuo musiikissaan rankkoja asioita esille, lisää keskustelua niistä aiheista. Esimerkiksi huumeongelmasta laulaminen normalisoi addiktiota, ja kehittää sen objektiivista käsittelyä. Lisäksi uskon, että jos tuntee mielenkiintoa mitä tahansa asiaa kohtaan, niin kyllä siitä pitää saada tehdä taidetta.

Toki ymmärrän sen, että nuoret saattavat saada vaikutteita väkivaltaisista sanoituksista tai että tällainen musiikki voi turruttaa. Sitä en tosin ymmärrä, miksi taiteilijan täytyisi muuttaa ilmaisuaan mistään syystä. Kyllä, ihmiset loukkaantuvat, mutta se ei ole taiteilijan ongelma.

Pitäisikö kaiken lyriikan olla turhanpäiväistä jauhantaa, jossa ei saa puhua siitä, mistä haluaa? Pitääkö taiteen miellyttää massaa? Missä menee taiteellisen vapauden raja? Onko taide enää taidetta, jos vapaa ilmaisu kielletään?