22-vuotias Joona Rahikka tavoittelee unelmaansa pelata ulkomailla jalkapalloammattilaisena. Viisivuotiaana Malmin Palloseuran riveissä jalkapallon aloittanut Joona on pelipaikaltaan keskuspuolustaja. 

Joona Rahikka haluaa ulkomaille pelaamaan jalkapalloa ammatikseen

Helsinki vaihtui Espooseen 

Joonalla on urallaan ollut jo monia valmentajia nuoresta iästään huolimatta. Pitkän harkinnan jälkeen Joona nimeää kaksi valmentajaa, jotka nousevat ylitse muiden.

“Vaikea valita yhtä, koska mielestäni olen oppinut jokaiselta valmentajalta jotain. Kun olin nuorempi niin Käpylän Pallossa valmentanut Simo Valakari oli sellainen valmentaja, jolta koen oppineeni paljon. Nyt aikuisiällä Hongan organisaatiossa toimiva Riku Paularinne on myös ollut isossa roolissa.”

KäPa on tunnettu hyvänä kasvattajaseurana, mistä nuoret pelaajat siirtyvät eteenpäin urallaan. Näin teki myös Joona. Hän siirtyi FC Honkaan 18-vuotiaana KäPa:sta.

“Pelasin lähinnä akatemiassa. Harjoittelin edustuksen kanssa, ja pelasin joitain pelejäkin, mutta enimmäkseen akatemiassa tuli pelattua.” 

Viime kaudella Joona edusti FC Honkaa

Veikkausliigassa tilille tuli yksi peli, mutta Kakkonen onkin Joonalle tuttu sarja. Hän debytoi jo 17-vuotiaana Käpylän Pallon edustusjoukkueen paidassa. Yhteensä 57 ottelua Kakkosessa pelannut Rahikka kuvailee itseänsä hyväksi pallolliseksi pelaajaksi. 

“Topparina kun pelaan on pelin avaaminen ehdottomasti isoin vahvuuteni.”

“En ole ehkä se isoin, vahvin tai nopein puolustaja, mutta pelinlukeminen on aina ollut yksi vahvuuksistani.”

Tavoitteena ammattilaisuus ja ulkomaat 

Esikuvista puhuttaessa nousee yksi ylitse muiden. Real Madridin espanjalainen keskuspuolustaja Sergio Ramos on ollut Joonan idoli jo pienestä pitäen. Ramos pelasi nuorempana tarvittaessa laitapuolustajana, vaikka hänen oikea pelipaikkansa on puolustuksen keskellä, aivan kuten Joonankin. 

“Pystyn pelaamaan kaikilla paikoilla puolustuslinjassa, ja myös keskikentän pohjalla. Nuorempana tuli pelattua välillä hyökkäävämmässä roolissa. Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä alemmaksi pelipaikkani on kentällä tippunut.”

Tavoitteekseen Joona mainitsee jalkapalloammattilaisena pelaamisen, mahdollisimman pitkän jalkapallouran sekä terveenä pysymisen. Unelmana hänellä on pelata jalkapalloa ulkomailla. Hollanti saa Joonalta erityismaininnan maana, jossa hän haluaisi pelata.

“Siellä peluutetaan paljon nuoria pelaajia, ja uskon sopivani sinne pelityylini puolesta. He pelaavat siellä sellaista jalkapalloa mistä tykkään.”

Joonan sopimus Hongan kanssa päättyi kauteen 2020. Tällä hetkellä hän harjoittelee itsenäisesti ja etsii uutta seuraa. Pienestä asti jalkapallo on mennyt Joonalla kaiken muun edelle. 2019 ylioppilaaksi valmistunut Joona muistuttaa kuitenkin koulun käymisen tärkeydestä. 

“Kannattaa uskoa unelmiinsa, ja tehdä töitä päivittäin niiden eteen. Vaikka koulu ei aina maistukaan, niin se kannattaa käydä parhaansa mukaan. Ikinä ei tiedä mitä urheilussa voi sattua, on aina hyvä olla varasuunnitelma.”

Tällä hetkellä Joona harjoittelee itsenäisesti