
Golf on laji, mikä on nostanut näkyvyyttään ja suosiotaan suuresti pandemian aikana. Lajin parissa liikkuu monenlaisia pelaajia ja yksi heistä on Johan Stenlund. Golf on kuulunut Stenlundin elämään melkeinpä koko hänen elämänsä.
“Aloitin golfin noin 5-vuotiaana, lajin pariin päädyin vanhempieni kautta, kun molemmat työskentelivät sen parissa niin siitä luonnollisesti tuli myös minun harrastukseni. Ensimmäiset vuodet vain harjoittelin pelaamista, mutta 9-vuotiaana siirryin myös pelaamaan kilpailuissa.”
Kilpaileminen oli pitkään mielekästä ja Stenlund kertookin, että hänen arkensa koostui hyvin paljon kisaamisesta ja harjoittelusta. 15-vuotiaana joku kuitenkin muuttui.
“Lopetin kilpapelaamisen noin 15-vuotiaana,kun minulle tuli uusi valmentaja. Uuden valmentajan myötä harjoittelusta katosi ilo, eikä kentälle meneminen ollut enää hauskaa. Tietysti vikaa oli myös minussa, kun en halunnut ottaa uuden valmentajan mielipiteitä vastaan vaan pidin omasta näkemyksestäni tiukasti kiinni.”
Vaikka aktiivinen kilpaileminen ja tavoitteellinen harjoittelu loppui, niin rakkaus lajiin kuitenkin säilyi eikä pelaaminen kokonaan koskaan loppunut. Nyt vanhemmalla iällä Stenlund on löytänyt palon kilpailemiseen uudestaan.
“Kun 25-vuotiaana pääsin töihin GoGolf:lle ja osallistuin siellä kilpailuiden järjestämiseen, niin ajatus niihin osallistumisista rupesi myös kiinnostamaan. Nyt olen taas reilut pari kautta osallistunut niin sanottuihin klubikilpailuihin. Haluaisin myös joskus lähivuosien aikana päästä osallistumaan Finnish Tourin kilpailuihin, mutta se vaatii täysin erilaisen panostuksen lajiin. Koen kuitenkin, että siihen minulla olisi kaikki edellytykset”
Vuosien varrelle on mahtunut paljon hyviä, mutta myös niitä huonojakin hetkiä lajin parissa. Iän tuoma maltti on myös tuonut uutta näkökulmaa koko lajiin.
“Golfissa parasta on spesiaaleissa lyönneissä onnistuminen, sekä ihan vain perinteinen pelaaminen kokonaisuudessaan. Olen myös iloinen, että nykyisin minun ei enää tarvitse niin paljon harjoitella yksinäni, sitä pidän lajin tylsimpänä osa-alueena. Harjoittelussa itsessään ei ole mitään vikaa, mutta olen ihmisenä sellainen, että tykkään sitäkin tehdä porukassa, vaikka yksilölajista onkin kyse.”
Stenlund myös mainitsee halustaan kehittyä pelaajana, vaikka ei tavoitteellisesti tällä hetkellä harjoittelekaan.
“Tavoitteeni on tällä kaudella saada avauspelaamiseni kuntoon, on huomattavasti helpompi pelata, kun avaukset pysyvät väylällä varmasti. Haluaisin myös kehittää omaa mentaalista puoltani. Pelaaminen on niin tarkkaa ja vaatii kovaa keskittymistä jokaisella lyönnillä, joten jos pää ei pysy mukana niin ei pelistäkään tule mitään.”
Kun häneltä kysyy suosikkihetkeään lajin parissa ei vastausta tarvitse kauaa miettiä.
“Viime kesänä, kun olin hyvän ystäväni parina scramble-kilpailussa, tein hole-in-onen lähimmäksi lippua väylällä. Se on minun suosikkihetkeni tähän mennessä tämän lajin parissa. Sijoituimme myös kilpailussa mukavasti toiseksi, joten päivä oli erittäin onnistunut muutenkin.”

Viime vuosien aikana golfin on löytänyt yhä enemmän pelaajia ja vanhatkin harrastajat ovat löytäneet takaisin lajin pariin. Kentät ovat jopa hieman ruuhkaisia paikoittain, mutta tätä Stenlund pitää vain positiivisena asiana.
“Mielestäni on vain hyvä, että yhä useampi löytää tämän mahtavan lajin, onhan se lajeista paras ja minulle rakkain. Mitä enemmän ihmisiä on klubien jäseninä sekä kentillä pelaamassa, sitä paremmin kentät ja klubit voivat rahallisesti. Kun klubeilla taas on enemmän rahaa niin kenttien kunnostukseen ja uusimiseen voidaan sijoittaa enemmän.”
Uusille pelaajille Stenlundilla on yksi selvä ohje, vaikka hän ei itse sitä välttämättä nuorena toteuttanutkaan.
“Kannattaa panostaa ammattitaitoiseen valmentajaan heti alusta alkaen! Laji on niin vaativa, että paremmallakin pelaajalla on aina jotain mitä voisi omassa pelissä kehittää. Vain harjoituksen kautta voi oppia pelin salat”.