
Muutaman vuoden ajan katsoin vierestä kummastuneena, kun ystävät selasivat kännykästä Jodel-nimistä appia. En ole ikinä saanut kavereiltani tyydyttävää vastausta, että mikä järki tuossa applikaatiossa on. Olen kuullut sen olevan ajankuluttamisen väline ja paikka, jonne voi anonyymisti kirjoittaa mitä vaan. Esimerkiksi exäni oli diabetes-nimisellä kanavalla, jossa hän vaihtoi ajatuksia ja kokemuksia muiden diabeetikkojen kanssa.
Monta vuotta “pärjäsin” ilman, kun vihdoin uteliaisuuteni antoi periksi, ja päätin ladata tuon suositun applikaation.
Mielenkiintoni herätti(-vät, koska monikko) heti kanavat “julkkisjuorut”, “turhatjulkkisjuorut” ja “suomirapjuorut”. Näitä kanavia huomasin selailevani liian monta kertaa päivässä; olin koukussa.
Olen aina rakastanut juoruja, pienestä pitäen olen ahminut Seiskat ja ollut laajasti kiinnostunut muiden asioista.
Ei tulisi kuitenkaan mieleeni kommentoida juoruja omalla henkilöllisyydelläni, joten Jodelin antama anonymiteetti on loistava tähän tarkoitukseen.
Aika nopeasti huomasin näiden juorukanavien toksisuuden. Niissä puolet aloituksista ovat mielipiteitä, eivät juoruja.
Jos mielipiteesi eroaa muiden mielipiteistä, sinua MIINUSTETAAN. Ja kun sinua tarpeeksi miinustetaan, kommenttisi piilotetaan.
Lisäksi on erittäin kyseenalaista,mikäli jutut ovat tuulesta temmattuja. Onneksi kanavalla on moderaattorit, jotka poistavat ilkeimpiä kommentteja, ja väitteitä, joissa ei ole lähdettä.
Hyvä esimerkki on eräästä suomalaisen naisoletetun julkkiksen kohusta, jossa eräs yritys hyökkäsi häntä vastaan, ja loukkasi kyseisen henkilön yksityisyydensuojaa. “Jodel-kansa” (tällä tarkoitan enemmistöä, joka kommentoi, en suinkaan joka ikistä käyttäjää) reagoi heti hyökkäämällä tätä yritystä vastaan, ja julisti sanomaa; “EI KIUSAAMISELLE”.
No näinhän se pitää ollakin!
Valitettavasti tästä meni vain pari tuntia, ja tuon Jodel-kansan kelkka kääntyi. Maikkarin perjantai-ilta, jossa huippusuosittu William (suomalainen artisti, jonka kappale rikkoi ennätyksen, ja pysyi pisimpään suosituimpana Spotifyssa), esiintyi Posse-ohjelmassa. Artisti “lauloi” playbackina eli ääninauhan kanssa. Jodel räjähti, ja kommentit olivat karua luettavaa. Niissä mentiin jopa henkilökohtaisuuksiin, kuvailtiin artistin ulkonäköä, ja että hän ei tule koskaan pärjäämään missään. Tämä on mielestäni kiusaamista, jos jokin.
Suomalaiset ovat helvetin kateellista ja epävarmaa kansaa, anonyymina on helppo haukkua muita ilman seuraamuksia.
Vaikka olisikin negatiivinen mielipide tunnetusta henkilöstä, miksi se pitää tuoda ilmi? Miksi sillä on muille merkitystä?
Muistisääntöni Jodelin käyttöön on, että kommentoi vain asioita, jotka pystyisit sanomaan suoraan kyseiselle henkilölle päin naamaa.
Mielipiteeni Jodelista ei ole ainoastaan negatiivinen, se toimii kanavana musiikin suurkuluttajille löytää uusia suosituksia bändeistä ja artisteista, ja on ajankohtainen kanava esimerkiksi eri harrastuslajien ajatusten vaihtoon.
Ps. Oletko lukenut koskaan Iltalehden tai Ilta-Sanomien kommenttiosioita? Älä lue.