Jesse Paavola on lahtelainen yrittäjä, joka saanut kipinän yrittämiseen jo pienenä poikana vanhempien toimiessa yrittäjinä. 

Idea omaan yritykseen lähti nuorukaisena, kun hän meni isän pyörittämää venekorjausta sekä veneiden säilytystä tarjoavaan yritykseen isänsä avuksi.

“Vuosien vieriessä sain enemmän vastuuta isän yrityksestä ja lopulta pyöritin sitä lähes yksin”, Jesse kertoo.

Venealan ollessa liian sesonkiluonteista, tuli tuttavalta houkutteleva tarjous ja mahdollisuus ryhtyä pyörittämään korjaamoalan yritystä. Jesse hyppäsi tuntemattomaan ja opetteli uudet hommat. 

Nykyinen yritys tarjoaa autokorjaamoiden laiteasennuksia sekä autokorjaamoiden kalustamista.

( kuva: Jesse Paavola)

Asennettavista laitteista yleisimpiä ovat saksi- ja pilarinostimet ja erilaiset työpöydät. 

Yhtä usein korjaamotilat varustetaan paineilman tai nestemäisen aineiden letkukelapaketeilla, joita kiinnitetään seiniin ja kattoihin. 

“Myös muiden kuin autokorjaamoiden laiteasennukset hoituvat meidän kautta”, Jesse sanoo.

Yksikään päivä ei ole samanlainen

Jesse kertoo, että työssä pysyy mielenkiinto, kun kahta samanlaista päivää ei ole, joka päivä on erilainen ja vaihteleva. Työ on osittain luovaa ja fyysistä. 

Paikallaan oleva työ ei soveltuisi hänelle, eikä työ, jossa jokainen päivä olisi samanlainen. 

( kuva: Minna Back-Paavola )

“Yrittäjyydessä taas on parasta vapaus ja päätösten tekeminen itsenäisesti, sekä omien aikataulujen laatiminen. Tietenkin myös tienaaminen on erilaista kuin palkkatyössä, mutta se vaatii pitkiä työpäiviä ja pitkiä ajomatkoja eri kaupunkeihin. Pitkät työajat, sekä ajomatkat ovat tämän työn huono puoli”, Jesse pohtii.

Työkohteet sijoittuvat eri puolille Suomea ja ajokilometrejä saattaa kertyä kuukaudessa jopa 7000 kilometriä.

Tulevaisuuden haaveena olisi kasvattaa yritystoimintaa ja saada lisää työntekijöitä. 

Jesse naurahtaa ja tokaisee, että haaveena olisi myös, ettei tarvitsisi itse laittaa aamulla työhaalareita päälle ja voisi delegoida työntekijöille suurimman osan työhommista. 

Haasteena on ollut saada taitavia ja alalle soveltuvia työntekijöitä. 

Asennustyöhön ei sovellu henkilö, joka ei osaa pitää aikatauluista kiinni, ei noudata annettuja sääntöjä, tai ei pystyisi viemään töitä loppuun saakka.

“Tässä työssä pitää löytyä sähköasentajan taitoa, osata asentaa erilaisia laitteita, olla järjestelmällinen, nopea, pitkäpinnainen ja vielä fyysistä kuntoa pitäisi löytyä”, Jesse sanoo.

Tulevaisuus

Korona aikana yritys koki säikähdyksen ja toiminta hiljeni, koska tavaroiden saanti vaikeutui ja tavarantoimitus hidastui, sekä osa yrityksistä sulki ovensa koronan vuoksi ja lomautti henkilökuntaansa.

Tulevaisuutta ajatellen, mitään suurempia kauhukuvia ei löydy, mutta jos iskisi lama ja tilauskanta romahtaa, olisi yritys pulassa. 

Nyt kuitenkin yrityksen tulevaisuus näyttää valoisalta ja töitä riittää.