D.R.E.A.M.G.I.R.L.S tuo uudenlaista kuvastoa suomalaisen rap-musiikin kentälle. (KUVA: Ella Ossi)

Toimittaja Renaz Ebrahimi tarttui Yle Kioskin uudessa NO FUCKS GIVEN -jaksossa rohkeasti siihen, miksi person of colorit, ei-valkoiset henkilöt, ovat huomattavan aliedustettuina suomalaisessa valtamediassa. Minidokumentissa Trendin ja Lilyn päätoimittaja perusteli ilmiön johtuvan toimituksen kansikuvakriteereistä, joiden mukaan kansikuvahenkilön tulee olla tarpeeksi tunnettu ja tarpeeksi ajankohtainen. Tämä on lehden tuottavuuden kannalta ymmärettävää, eivätkä Trendi ja Lily varmasti ole ainoita toimituksia, joilla on oma kriteeristö sille, millaisia juttuja kansiin ja niiden väliin painetaan.

Kriteerien taakse on kuitenkin turha piiloutua, jos ne ovat itse rakennettuja. On väsyttävää kuulla toiminnalle perusteluksi se, että niin on aina ollut. Totuttu tapa, ei tarkoita toimivaa tapaa. Niin kauan kuin rakennetut kriteeristöt toistavat yhteiskuntamme valtarakenteita, jotka sortavat tietynlaisia ihmisiä, mikään ei muutu. Vastuu representaatioiden muuttamisessa on valtamedioilla ja suurilla toimijoilla.

Sama kriteeristön taakse piiloutumisen ilmiö toistuu festivaaleilla, joissa naisesiintyjien vähyyttä perustellaan sillä, ettei heitä oikeastaan ole. Naispuolisia tekijöitä on jokaisessa genressä. Jos festivaalien ohjelmapäälliköt valitsevat esiintyjänsä sen perusteella, ketkä ovat saaneet viime aikoina mediassa huomiota ja mediat puolestaan valitsevat päähenkilönsä omien tunnettavuus-kriteeristöjensä perusteella, jotka taas perustuvat spotify-kuunteluihin tai youtube-katselukertoihin, alkaa ala hahmottua yhtenä suurena runkkurinkinä.

Mediat ja tapahtumat tarjoilevat kansalle sellaista tunnettua sisältöä, jota se jo valmiiksi kuluttaa. Viihdyttämistehtävän lisäksi näillä tahoilla on kuitenkin myös vastuu tarjota yleisöilleen monenlaisia esikuvia. Flow-festivaali on hyvä esimerkki siitä, kuinka iso organisaatio voi pienin askelin tuoda esiin erilaisia ihmisiä ja lähtökohtia.

Vuosi sitten järjestetyllä Monsp 20v -juhlakeikalla harva tuskin mietti, miksi lähes 40 räppärin joukossa ei ollut yhtäkään naista. Tänä vuonna järjestetty D.R.E.A.M.G.I.R.L.S kohahdutti, koska lavan haltuun ottaneet esiintyjät olivat kaikki naispuolisia.

Flow sai kuitenkin kunnian lisäksi myös kritiikkiä siitä, että laittoi tänä vuonna kymmenen taitavaa naisesiintyjää samaan slottiin, vaikka jokainen heistä olisi pystynyt vetämään oman itsenäisen keikan. Ehkä ensi vuonna all female kollektiivi ei enää hätkähdytä. Ehkä ensi vuonna esimerkiksi transsukupuolen edustajat saavat näkyvyyttä festivaaleilla. On rohkeaa ottaa pieniä askelia kohti monipuolisempaa representaatiota.

Representaatioiden lisäämisessä ei ole kyse ainoastaan tasapuolisuudesta ja siitä, että on reilua antaa tilaa kaikille. Kyse on siitä, että valtavirta tarvitsee esimerkkejä, joissa vähemmistöjen edustajat pärjäävät aloilla, jotka on perinteisesti mielletty vain tietyn ryhmän temmellyskentiksi. Naiset kannustavat naisia, person of colorit ei-valkoisia, seksuaalivähemmistöt ei-heteroita, ja pian huomaamme, ettei kyse ollutkaan tekijöiden puutteesta, vaan siitä ettei kukaan ollut aiemmin antanut heille tilaa näkyä.

Kriteeristöjen purkaminen voisi tehdä hyvää monille toimituksille, medioille ja tapahtumille. Jos itse rakennetut esteet ylläpitävät samalla myös sortavia yhteiskunnallisia rakenteita, on niiden rikkominen tarpeellista ja helppoa. Muutoksen alullepanijaksi tarvitaan vain halu muuttua.