
Helsinkiläinen kuvataiteilija ja korusuunnittelija Mine Güngör on onnistunut siinä, mistä moni voi vain haaveilla. Hän on tehnyt intohimostaan ammatin.
Uuden korumalliston julkaisuun valmistautuva Mine Güngör elää monipuolista yrittäjän arkea. Hänen päiväänsä kuuluu suunnittelua, piirtämistä, asiakaspalvelua, sosiaalisen median ylläpitoa, korujen tekoa ja paperitöitä. Güngör kertoo ajautuneensa yrittäjyyteen sattuman kautta.
“Se ei ollut systemaattinen juttu. Opiskelin kuvataidetta ja opintojeni aikana löysin sattumalta korujen teon. Ensimmäiset korut tehtiin käsin. Kun suosio kasvoi, tarvittiin yhtäkkiä alihankintaa ja työntekijöitä. Silloin lopetin päivätyöni ja siirryin kokopäiväiseksi yrittäjäksi.”
Työn hyviä puolia on monia
“Piirtäminen on tietysti kaiken lähtökohta ja alkuperäinen syy, miksi lähdin tähän hommaan. Se on intohimoni. Työssäni on mahtavaa, kun minulla on vapaus tehdä asioita omalla aikataulullani. Saan voimaa työkavereistani ja asiakkaistamme sekä heidän kanssaan käydystä vuorovaikutuksesta,” Güngör kertoo.
Yrityksen arvoihin kuuluvat vastuullisuus, ekologisuus, läpinäkyvyys ja kotimaisuus. Arvot näkyvät tuotteiden valmistuksessa ja toimintatavoissa. Lapset ja luonto ovatkin taiteilijalle suuri inspiraation lähde.
“Lapsista saan paljon erilaisia näkökantoja asioihin. He auttavat kysymällä, miksi jotain ei voisi tehdä. Jos vertaa aikuisten maailmaan, lasten asenne on se, joka eroaa aikuisista.
Myös luonto inspiroi minua todella paljon. Viihdyn luonnossa ja se on lepopaikka, jossa minulla on tilaa ajatella. Siellä on värejä, muotoja ja yksinkertaisuutta,” hän sanoo.

Instalivet jännittivät ja pelastivat
Kuten monet muut yritykset, myös Mine Güngör joutui keväällä koronan vuoksi vaikeuksiin. Lyhyellä aikavälillä suurin osa jälleenmyyjistä lähti pois sekä kaikki messut ja myyjäiset peruttiin. Yrittäjä vietti tilannetta pohtien useita unettomia öitä, mutta keksi kuin keksikin ratkaisun.
“Aloin järjestää Instagramissa livejä. Aluksi ne jännittivät minua ihan hirveästi. Se oli kuitenkin sellaista positiivista jännitystä, josta tulee hyvä fiilis. Niiden kautta asiakkaat löysivät nettisivuillemme ja saimme vuorovaikutusta heidän kanssaan. Nyt koen, että meillä on paremmat eväät selviytyä, jos uusia rajoitteita tulee taas. Oli suuri voitto, kun ei tarvinnut irtisanoa ketään. Instalivet pelastivat tilanteen.”
Minen upeita luomuksia voi ostaa hänen nimeään kantavilta verkkosivuilta ja myymälästä, joka sijaitsee Helsingin Toisella linjalla.
Artikkelikuva: Mine Güngör