
Helsingin kaupungin kulttuurikeskus Caisa järjestää Taidetta taaperoille -taidetyöpajan tiistaisin ja torstaisin syyskuun puolesta välistä marraskuun loppupuolelle saakka. Taidetyöpaja pidetään Caisan Maissi -nimisessä tilassa Eungyung Kimin ohjaamana.
1,5-3-vuotiaille suunnattu työpaja on matalan kynnyksen tapahtuma
Ohjaaja Eungyung Kim ottaa kaikki osallistujat lämpimästi vastaan tilavaan, mutta viihtyisään studioon, jossa on erilaisia työpisteitä.
“Avoin studio, jonne jokainen voi tulla ja kokeilla erilaisia materiaaleja ja tekniikoita omalla tahdilla”, Kim kiteyttää taidetyöpajan idean.
Puoli kahdelta studiossa temmeltää reilu yksivuotias Freija yhdessä äitinsä Natalian kanssa. He osallistuvat taidetyöpajaan ensimmäistä kertaa. Paikalle saapuu myöhemmin myös pian kaksi vuotta täyttävä Jetvi ja hänen äitinsä Bhavini. Kolmatta kertaa taidetyöpajaan osallistuva kaksikko tulee Itä-Helsingistä asti.

Mitä odotatte taidetyöpajalta?
“Tutustua toisiin lapsiin ja opetella suomen kieltä”, vastaa Freijan äiti Natalia.
“Lapsi voi oppia ja kiinnostua”, kertoo Jetvin äiti Bhavini.
Studiossa on viisi eri työpistettä, joista yksi on yhteistaideteos. Muilla työpisteillä lapset voivat maalata, muovailla muovailuvahalla, liimata pahvista leikattuja kuvioita yhteen ja ravistaa kenkälaatikkoa, jonka sisällä on puhdas paperi ja maaliin kastettu pallo.

Studiossa on hulinaa ja oppimista
Taidetyöpajaan astuvat otetaan mukaan toimintaan ja ilmapiiri on lämminhenkinen. Vilinä kasvaa, kun jo kolme lasta vanhempineen pääsee vauhtiin. Lapsia kannustetaan ja kehutaan. Studiossa on ihana elämänvilske, kun lapset tekevät ja aikuiset kannustavat positiivisilla kehuilla. Samaan aikaan työpajassa opetellaan yhdessä toimimista. Kun lapsi ottaa maalipurkin toiselta lapselta tai on aika antaa vuoro toisille toimia työpisteellä, on ohjaajan ja vanhempien tehtävänä ohjata ja neuvoa lasta, miten toimia.
“On hyvä, että opettaja puhuu suomea ja englantia, sillä lapsikin ymmärtää”, Bhavini pohtii.
Millainen tunnelma ja ilmapiiri työpajassa on?
“Tosi positiivinen, avoin ja ystävällinen”, kertoo Natalia.
“Ihana, opettaja on ystävällinen”, toteaa Bhavini.
Toivoisitteko enemmän samankaltaisia ilmaisia työpajoja?
“Paljon, varsinkin Itä-Helsinkiin, jossa niitä ei ole”, kertoo Bhavini.
“Toivon, sillä ne ovat käteviä lapsille ja vanhemmille. Voi tutustua toisiin perheisiin”, sanoo Natalia.
Ohjaaja auttaa ja ohjaa toimintaa
Taidetta taaperoille -tapahtuma on mukava myös vanhemmille. Kun ohjaaja auttaa ja neuvoo lasten lisäksi myös lasten vanhempia, on aikuisten helpompi nauttia yhdessä tekemisestä. Ohjaaja Eungyung Kim opastaa, miten kullakin työpisteellä toimitaan, ripustaa maalauksia kuivumaan ja siivoaa huomaamatta jääneet maalitahrat pinnoilta. Kun on aika antaa toisille tilaa, Kim auttaa lapsen ohjaamisessa seuraavaan työpisteeseen.

Onko korona vaikuttanut samankaltaisten tapahtumien järjestämiseen?
“Pitää rajata, kuinka monta voi tulla samaan aikaan”, kertoo Kim.
“Kaikki on ollut kiinni”, pohtii Natalia.
Miltä tuntuu, kun tapahtumia voidaan taas järjestää?
“Vapaus”, huokaisee Natalia hymyillen.
“Ihana, tuntuu paremmalta kun voi puhua ihmisten kanssa”, kertoo puolestaan Bhavini.

Taidetyöpajassa välittyy aito tekemisen ilo
Studiossa voi todistaa lasten ilonpirskahduksia, kun he tekevät jotain, mistä he innostuvat ja todella pitävät. Vanhemmat tekevät yhdessä lasten kanssa. Taidetyöpaja tarjoaa päiväkodin ja kodin elementit yhdessä paketissa. Lapsella on materiaalien, työkalujen ja ohjauksen lisäksi oma vanhempi mukana tekemisessä ja uuden oppimisessa. Tapahtuma saa osallistuvalle hyvän ja iloisen mielen.