
Puotilan kartanolla ravintola Pub Svenkan terassilla järjestetään joka torstai pubivisa, johon on runsaasti osallistujia. Baaripähkinän pubivisakonsepti on rento kisa, jota pelataan ympäri Suomea.
“Pubivisailu on hauskaa ja luo yhteisöllisyyttä”,
kertoo pubivisailuja jo kaksi vuotta juontanut Marika Lahti.
Pubivisailussa ihmisiä kiehtoo kilpailun tuoma jännitys
”Olen juontanut pubivisaa alusta lähtien eli kaksi vuotta täällä Puotilan kartanolla. Nämä pubivisat ovat olleet hyvin suosittuja alusta lähtien. Pubivisaan osallistuu yleensä 30 – 50 henkilöä ja osallistujien joukossa on myös vakiopelaajia, jotka ovat olleet mukana alusta lähtien. Ja kaikki tietysti tähtäävät SM-finaaliin, jossa palkintona on 2000 euron arvoinen lomamatka”, kertoo Marika Lahti.
Pubivisan SM-kisat järjestetään kerran vuodessa
Hauskuuden lisäksi pubivisailussa ihmisiä kiehtovat kilpailun tuoma jännitys ja palkinnot sekä yhteisöllisyys. Pubivisassa on 30 kysymystä ja ravintola hankkii ne Baaripähkinä -konseptilta.
”Kysymykset tulevat edellisenä päivänä ja käyn kaikki kysymykset läpi. Etsin niihin lisätietoja, joita kerron visailijoille samalla kun käyn läpi oikeita vastauksia. Kysymyksiä on 30 kappaletta ja kolme osiota. Kysymyksissä voi olla mukana kuva-arvoituksia, sanaristikoita ja kysymyksiä laajasti eri aihealueista. Kännykän käyttö visan aikana on kielletty. Ei saa kilauttaa kaverille tai etsiä tietoa netistä”, kertoo Marika Lahti.
Pubivisassa joukkueiden määrää ei ole rajoitettu ja joukkuekoko saa olla 1-5 henkeä. Osallistuminen on ilmaista ja visa on suunnattu kaikenikäisille ravintolan ikärajan puitteissa.
Valtakunnallisesti pubivisoja järjestetään joka päivä jossain ravintolassa Suomessa. Jokaisessa visaan osallistuvassa ravintolassa on viikkovisoja ja oma finaali, jossa ratkaistaan ravintolan mestaruus. Baaripähkinän järjestämässä SM-finaalissa kohtaavat aluefinaaleiden mestarit kerran vuodessa. Pubivisan kesto on noin 1,5 – 2 tuntia.
Kysymykset: 1. Pelaatko usein täällä? 2. Ovatko kysymykset vaikeita vai helppoja? 3. Tähtääkö SM-kisaan? 4. Oletko koskaan voittanut?

”Olen ekaa kertaa täällä. Pelaan viikoittain Vuosaaren ravintola Solmussa. Tämä visa ei ole liian vaikea ja tarjoaa tarpeeksi haasteita. En tähtää SM-kisaan. En ole täällä voittanut, mutta olen voittanut kerran toisessa kisassa leffaliput.”

”Olen ekaa kertaa täällä. Olen kisannut ravintola Marjanhelmessä, Kulosaaren ostarilla ja Toverissa. Marjanhelmen kysymykset ovat vaikeita ja konsepti on sama, niin Svenkankin kysymykset ovat vaikeita. En tähtää SM-kisaan. Tämä on vain huvia minulle. En ole voittanut täällä, vaan olen voittanut muualla.”

”Olen pelannut aikaisemmin täällä. Aloitin vuoden alussa. Mielestäni kysymykset ovat keskitasoa vaikeampia. SM-kisat eivät ole ensimmäisenä mielessä. Minulle tämä on vain hauskaa yhdessäoloa. Olen kerran voittanut viikottaisen visan. Palkinnoksi sain lahjakortin Svenkkaan.”
Teksti ja kuvat: Hannele Ågren