Koulukiusaamisesta on varmasti kirjoitettu jo vaikka kuinka monta tekstiä, mutta kirjoitetaan vielä yksi lisää. Yksi pahimmista hetkistä on saada puhelu koulusta, jossa kerrotaan, kuinka omaa lasta on toinen lapsi hakannut nyrkeillä. Lähden kuin ohjus koululle ja haen lapsen lääkäriin. Kun hieman rauhoitun ajatukset alkavat rullamaan. Miksi näin kävi? Mitä tapahtui? Miksi toinen lapsi lyö toista?
Ennusmerkit olivat nähtävissä. Pientä tönimistä ja nimittelyä. Monta Wilma-viestiä kouluun. Yrityksiä puhua kiusaajan vanhempien kanssa, he kieltäytyvät. Heillä on oikeus kieltäytyä. Oikeus, jota mielestäni voisi kyseenalaistaa. Vanhemman kun pitäisi ottaa vastuu myös lapsensa käytöksestä, kun hän on pieni. Asiat liikkuvat hitaasti, kuin töksähdellen. Opettaja vastaa välillä, rehtori kommentoi lyhyesti ja lapselle on vaikeaa saada keskusteluapua ammattilaisilta. Omat taidot tuntuvat loppuvan kesken, kun yrität saada lapsen toipumaan traumasta. Yrität saada lapsen lähtemään kouluun ilman itkua.
Koulut ja opettajat ovat tällä hetkellä täysin aseettomia kiusaamista vastaan. Kivakoulu-hankkeet ja muut ovat vain puhetta. Se johtuu lainsäädännöstä ja oppilaiden oikeuksista. Kiusaajalle ei tule seurauksia. Jos vanhemmat kieltäytyvät keskustelusta, ei edes kunnon puhuttelua. Kiusatun on palattava kouluun. Miltä aikuisesta tuntuisi, kun kahvitauolla kollega kaataisi maahan ja löisi. Pomo vähän voivottelisi ja lyöty joutuisi palaamaan palaveripöytään lyöjän viereen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aikuisten maailmassa seuraukset olisivat suuria ja yhteiskunta tuomitsisi. Miksi emme saa lapsillemme samaa kohtelua? Miksi lapsia vaaditaan kestämään tilanne jota aikuinen ei kestäisi? Jos kiusaaminen ei muuten lopu, on kiusatun vaihdettava koulua. Hylättävä kaverit ja pidennettävä koulumatkaa pahimmillaan kilometreillä. Tämä ei ole reilua. Kiusaaja on se, kenen pitäisi poistua tai pysyä vaikka kotiopetuksessa, jos muiden kanssa toimiminen ei onnistu.
Millainen on tämä muita lyövä ja kiusaava lapsi? Hän on kuitenkin lapsi. Vielä kehittyvä pieni ihminen. Kykenemätön pukemaan kaikkia tunteitaan sanoiksi. Missä hänen apunsa on? Kiusaaminen on oire, mutta mistä? Sitä ei lähes kukaan halua selvittää. Huutaako lapsi apua käytöksellään? Onko perheessä kaikki hyvin? Onko fyysinen ja henkinen väkivalta kotoa opittu tapa? Kuinka kauan odotamme, että yhteiskunnassamme kumpikaan osapuoli saa oikeaa apua? Ei vain keskusteluja, joissa aikuiset voivottelevat ja pahoittelevat tilannetta. Tällä hetkellä koulumaailmalla ei ole resursseja hoitaa kumpaakaan osapuolta, ei kiusaajaa eikä kiusattua. Molemmat kärsivät. Näyttävät sen vain eri tavalla. Ja taas odotan kauhulla, onko hallituksen budjettiehdotuksessa kaavailtu perusopetukselle leikkauksia.
