Pohjois-Haagan Urheilijat (Kuva:Leo Lehto)

32-vuotias Tomi Piirainen valmentaa FC POHUn 08-syntyneitä junioreita

Vuodesta 2012 jalkapalloa valmentanut Tomi Piirainen päätyi itse jalkapallon pariin nuorena.

– Varmaan joskus 6-7-vuotiaana aloitin.

Peliura jatkuu tänäkin päivänä, ja valmentajaksi Piirainen päätyi joukkuekaverin kautta.

-Vanha joukkuekaveri, jonka poika pelasi kysyi, haluanko tulla mukaan.

Valmentamisesta tuli harrastus opintojen ohella.

-Olin silloin vielä itse ammattikorkeakoulussa, se oli vaan semmoinen lisäharrastus.

Myös valmentajakoulutus on tullut Piiraiselle tutuksi.

-Valmennuskursseista on käyty Palloliiton E,D,C ja UEFA B.

Piirainen valmentaa tällä hetkellä FC POHU:ssa eli Pohjois-Haagan urheilijoissa 08-syntyneitä poikia. Muitakin ikäluokkia on mahtunut Piiraisen valmennusuralle. 

-01,02. nollaykkösten kanssa sieltä asti, kun ne oli yksitoista siihen asti, kun ne oli seitsemäntoista.

32-vuotias Piirainen pelaa itse FC POHUn edustuksessa ja osa vanhoista valmennettavista pelaa miehen kanssa samassa joukkueessa. Kysyessäni Piiraiselta, mikä on jalkapallossa parasta, on vastaus lyhyt ja ytimekäs.

-Joukkue.

Piirainen nauttii valmentamisesta (Kuva:Leo Lehto)

Valmentamisen parhaista puolista Piiraisella on selkeä näkemys.

-Se, että näkee vaikutuksen. Hyvät asiat, mitä voi tuoda nuorille.

Piirainen myös kertoo, mitkä asiat heidän seurassaan merkitsevät pelaajille ja valmentajille.

-Meidän seurassa kyse ei ole pelkästään jalkapallon kilpailullisesta puolesta, vaan terveellisestä liikunnasta, tiimihengestä ja kasvamisesta.

Piirainen pohtii itseään valmentajana ja miehen mainitsemat ominaisuudet sopivat juniorivalmentajalle loistavasti.

-Haluaisin ainakin olla sellainen, että ajattelen paljon asioita, järjestelmällinen, helppo lähestyttävä ja rauhallinen.

Piirainen kokee parhaiksi hetkiksi valmentamisessa kehityksen näkymisen omassa joukkueessaan.

-Nollaykkösten kanssa oltiin Etelä-Länsi-liigassa, mikä on kovin taso ennen kuin mennään koko Suomen SM-sarjaan. Siellä oli muutamia pelaajia, jotka kehittyivät todella paljon ja pystyi olemaan muiden huippujen mukana.

-Se, että näkee sen, että homma oikeasti toimii. Se, mitä ollaan treenattu vaikka kolme kuukautta näkyy siellä kentällä.

 Piiraisen valmentama 01-syntyneiden joukkue oli kilpajoukkue, missä taso oli kovempi, mutta oman työn tulos näkyi myös vuotta nuoremmissa.

-Olin nollakakkosten kanssa. Se ei ollut kilpaporukka, mutta ne kehittyi vuodessa aivan älyttömän paljon.Vaikka se turhauttaa pitkään, kun mikään ei tapahdu oikein, mutta sitten, kun se loksahtaa kohdalleen, sitten on paikka onnitella itseään ja etenkin pelaajia.

Huonoja kokemuksia ei Piiraisen uralta ole jäänyt muistoihin, toki tunteet ovat peleissä joskus kuohahtaneet.

-Oon mä valmentaja joskus saanut keltaisen kortin.

Valmentajaksi haluaville Piiraisella on selkeät vinkit.

-On rohkea kysymään, ei ole tyhmiä kysymyksiä. Lukee paljon. Yli lajirajojen voi oppia tosi paljon valmentamisesta.

Myös ihmisten kanssa toimiminen on Piiraisen mukaan tärkeää valmentamisessa.

-Paljonhan se on ihmistuntemusta ja psykologiaa. Sen, osaako opettaa jalkapalloa, oppii opettelemalla. Miten opettaa ja miten lukee ihmisiä ja ymmärtää sen, että ikinä ei ole valmis valmentaja. Aina oppii uutta.

Toistaiseksi Piirainen jatkaa 08-syntyneiden poikien valmentamista, mutta tulevaisuudessa mies haluaisi myös valmentaa hieman eri kuvioissa.

-Haluaisin kokeilla edustusjoukkueen valmentamista.