
Miika Juvonen on 27-vuotias hurjapää, jonka arkipäivään kuuluu roikkua jopa 10 -tuntisia päiviä vain kahden 11 millimetrin paksuisen köyden ja valjaiden varassa.
Miika työskentelee yrityksessä nimeltä AntiGravity Oy, joka on hänen entisen työkaverin perustama suhteellisen tuore yritys kiinteistönhoitoalalla.
Kesäkausi on Miikalle työntäyteistä aikaa, sillä ikkunanpesusesonki työllistää alan työntekijöitä ja suurin osa firman liikevaihdosta tehdään kesällä.
“Normaalisti tehdään perus 8 -tuntia ja lähdetään himaan, mutta kesällä on ikkunanpesusesonki ja silloin saa kyllä painaa pitkää päivää, jos siltä tuntuu”, kertoo Miika.
Hänen ammattinimikkeensä on alan piireissä “köysiteknikko” ja englanniksi “Rope Access Technician”. Köysiteknikon ammatti on Suomessa harvinainen, mutta ulkomailla jo hyvinkin tunnettu. Esimerkiksi Dubain korkeimpien pilvenpiirtäjien ikkunat pestään tällä menetelmällä. Miika tunteekin lähes kaikki pääkaupunkiseudulla työskentelevät köysiteknikot henkilökohtaisesti.
Miten päädyit kyseiseen ammattiin?
“Lukion ja armeijan jälkeen ystävän kautta. Hän teki kyseistä työtä ja häneltä kuulin ammatista. Kuulosti mielenkiintoiselta, joten päätin lähteä kokeilemaan”, toteaa Miika.
Mikä työssä on parasta?
“Työn vaihtelevuus sekä monipuolisuus. Työni on liikkuvaa ja työkohde vaihtuu usein. Työt kestävät keskimäärin vain 1-3 päivää per kohde joten maisema vaihtuu usein ja kyllästymisen tunnetta ei ole tullut, vaikka työtehtävät ovat hyvin samankaltaisia pääsääntöisesti”, kertoo Miika.
Hän on työskennellyt alalla jo kahdeksan vuotta ja firmakin on kerran vaihtunut välissä.
Mikä on työssä huonointa?
“Ala on aika sesonkipainotteista. Talvikaudet ovat hiljaisempia ja työn määrää on vaikea arvioida ennakkoon. Tämä voi johtaa työntekijöiden lomautuksiin, sanoo Miika.
Alalla onkin erityisen tärkeää kuulua työttömyyskassaan mahdollisten lomautusten varalta. Monet köysiteknikot lähtevät talveksi reissaamaan ulkomaille.

“Alhaalta katsottuna tämä näyttää varmasti hullujen hommalta”
Mikä on korkein paikka, jossa olet työskennellyt ja onko korkeudella merkitystä työn tekemiseen?
“Olisiko joku 80 -metriä. Korkeat talot tuovat omat haasteensa sekä “vaarat” työhön. Korkeissa taloissa täytyy ottaa huomioon muun muassa tuuliolosuhteet, koska ne voivat aiheuttaa vaaratilanteita työntekijöille. Kun korkealla työskennellään niin myös alhaalla täytyy olla paketti hallinnassa esimerkiksi alueen rajausten suhteen. On mahdollista, että korkealta pääsee putoamaan jotain ja silloin on oltava varmistettuna, ettei alapuolella ole ihmisiä. Mitä korkeampi kohde, sitä laajempi rajattu alue alhaalla.”
Pidätkö tekemääsi työtä vaarallisena?
“En pidä. Kunhan tietää, mitä tekee ja tekee ajatuksella eikä kiirehdi niin välttää vaaratilanteet. Ammatissani on tärkeää luottaa työssä käytettäviin turvavaljaisiin sekä turvalaitteisiin. Alhaalta katsottuna tämä näyttää varmasti hullujen hommalta, mutta ei se sitä todellisuudessa ole”, naurahtaa Miika.
