
Osallistuin sunnuntaina 13.2. taikuri/mentalisti Pete Poskiparran esitykseen. Erikoisen asiasta tekee se, että show tapahtui kokonaan etänä. Siis videopuhelun kautta. Aluksi Poskiparta arpoi yleisön joukosta avustajia ja sitten esitys alkoi. Avustajat saivat esityksen eri vaiheissa valita esimerkiksi numeroita, tai jonkin tietyn kortin. Ja joka kerta Poskiparta vain jotenkin ihmeellisesti tiesi, mikä on oikea numero tai kortti. Mutta temppuja en kuvaile tässä yhtään enempää – niiden taikuus voisi kärsiä kerrottuna.
Olen nähnyt Pete Poskiparran esityksen myös kerran ihan livenä, eli paikan päällä. Kokemus oli mielestäni melkeinpä yhtä mahtava Google Meet- sovelluksen kautta kuin silloin Kulttuuritalollakin. Erona ehkä se, että paikan päällä on sellainen tietty tunnelma, minkä saa vain, kun on kädessä fyysinen lippu, ja etsii oman istumapaikkansa, sekä maksaa ylihintaisista virvokkeista.
Kokemukseni etäshowsta
Tällä kertaa näin kaiken paremmin, lähempää. Sain istuskella verkkareissani kotona ja seurata esitystä omassa rauhassani. Sain myös kirjoittaa chattiin kommentteja esityksen aikana ja tiesin Poskiparran lukevan ne esityksen jälkeen. Pääsin myös esiintyjän kanssa juttusille esityksen jälkeen hetkeksi, mikä oli todella miellyttävä lisä itse esitykseen, joka oli erittäin erinomaisesti toteutettu.
Esityksen jälkeen sähköpostiin tuli muutaman päivän jälkeen myös tallenne esityksestä, jonka sai katsoa uudelleen, mutta ei levittää eteenpäin. Joku onneton oli Poskiparran sähköpostin mukaan mennyt jo jakamaan videota luvattomasti eteenpäin. Kyseessä on tietenkin erittäin tuomittava teko, sillä nämä esitykset ovat vaatineet työtä järjestäjältään, ja hänen kuuluu myös saada maksu katsojiltaan. Kyseessä ei ole mikään suuri summa kuitenkaan – maksoinkohan lipustani runsaan kympin, jolla koko perhe olisi päässyt esityksen katsomaan, mutta jos tallenne laitetaan vapaaseen jakoon, jää esiintyjältä moni lippu myymättä, kun ajattelemattomat ihmiset lataavat sitä ilmaiseksi. Itse näytin tallenteen lapsilleni, jotka nauttivat showsta kuten minäkin – toisellakin kerralla.
Etäesitysten kulta-aika?
Pääsin juttusille esiintyjän kanssa toki uudelleenkin, sillä sovin hänen kanssaan seuraavalle viikolle haastattelun. Poskiparta kertoo tehneensä etäesiintymisiä jo ainakin toista sataa kappaletta. Ne ovat suurimmaksi osaksi olleet kuitenkin jollekin tietylle seurueelle tilattuja esityksiä, kun taas tällaisia suuremmalle yleisölle mitotettuja esityksiä, joihin myytiin lippuja, Poskiparta on järjestänyt nyt kaksi, joita ennen oli yksi esitys koeyleisön kanssa. Siinä Poskiparta kokeili esityksen toimivuutta tässä muodossaan, eikä siihen myyty lippuja. Kolmas esityskin on tulossa, sillä palaute on ollut erittäin positiivista. Striimiesityksiä Poskiparta on tehnyt kaksi kappaletta. Näissä yleisöä on ollut pieni määrä paikalla, ja loput ovat katsoneet esitystä kuin videolta, eli ei- interaktiivisesti, tai kaksisuuntaisesti, kuten Poskiparta itse sanoo. Paikalla ollut yleisö pystyi kuitenkin osallistumaan.
Erilaisia etäesityksiä alkoi melko nopeasti tulemaan myyntiin, kun koronarajoitukset iskivät päälle maaliskuussa 2020 ja estivät live- esitysten järjestämisen. Monelta esiintyvältä taiteilijalta katkesivat tulot, ja jotakin oli keksittävä. Toisaalta ihmiset istuivat pitkästyneinä ja ahdistuneina kodeissaan ja tällaisen kevennyksen tarve arkeen oli monelle katsojallekin erittäin suuri. Hyvin moni esiintyvä taiteilija on ollut koronan aikaan erittäin tiukilla.
Miten etäshow järjestetään?
Poskiparta lähti myös melko varhaisessa vaiheessa järjestämään eri porukoille etäesityksiä, ja opetteli kokeilemalla parhaat keinot esityksen järjestämiseen. Yritykset kiinnostuivat näistä esityksistä, ja tilasivat niitä lisää. Lopulta Poskiparta uskalsi vuokrata studion etäesityksiä varten, ja panosti parempaan laitteistoon. Yrityksien etäpikkujoulut, ja muut etäkokoontumiset saivat siis homman vauhtiin.
Tällaisen tietyn porukan etukäteen tilaaman esityksen ja laajemmalle yleisölle suunnatun esityksen suunnittelussa ja toteuttamisessa on kuitenkin eroa; toisessa Poskiparta menee studiolleen, käynnistää kamerat ja aloittaa shown. Toisessa on ensin myytävä lippuja, lähetettävä lipun ostaneille erikseen ohjeet, kuinka toimia, ja linkki esitykseen. Vielä esityksen juuri alkaessa Poskiparta ohjeistaa yleisölle nopeasti, kuinka Google Meet toimii, sillä se ei ole yleisölle aivan yhtä tuttu kuin esimerkiksi Zoom ja Teams ovat. Meetin Poskiparta valitsi alustakseen siksi, koska se on suomen kielellä, eli helppokäyttöisempi kaikille osallistujille kielitaidosta riippumatta. Sovellusta voi myös käyttää asentamatta sitä laitteelleen, eli pelkästään yhtä linkkiä klikkaamalla. Osallistua esitykseen avustajana voi, jos käytössä on toimiva mikrofoni. Ilman sellaistakin esityksen voi katsoa. Tietokoneen kameraakaan ei välttämättä tarvita, eikä sitä ole pakko pitää päällä, vaikka sellainen löytyisikin.
Esityksen tekemiseen etänä liittyy siis enemmän hommaa järjestäjälle, jos yleisö on isompi ja esitykseen myydään lippuja. Poskiparta hoitaa esityksessään kaiken itse; kamerat, studion, yleisön neuvomisen, tallenteen jakamisen kaikille lipun ostaneille. Linkin esitykseen hän lähettää noin tuntia tai kahta ennen esitystä, ettei sitäkään kukaan ehtisi jakamaan luvatta mihinkään. Silloin esitykseen voisi ilmaantua ylimääräistä porukkaa, sellaisia, jotka eivät ole maksaneet lipun hintaa.
Etäesitykset ja striimikeikat ovat tulleet jäädäkseen
Korona-ajan tuomien digiloikkien myötä alustoja kuten Zoom, Teams ja Google Meet on parannettu jatkuvasti, laitteissa on itsessään yhä paremmat kamerat, nettiyhteydet ovat parempia, ja muunmuassa striimaaminen ja etäkokousten ja -esitysten määrä on noussut valtavasti – eikä ilmiö ole poistumassa mihinkään. Myös Poskiparta kokee muutoksen hyvänä. Toki paikan päällä olevissa esityksissä on se oma tunnelmansa, yleisön reaktiot näkee suoraan reaaliajassa ja niin edelleen. Silti etäesityksetkään eivät ole katoamassa mihinkään. “Sen takia siirsin studioni kotoa pois ja vuokrasin varta vasten tilan, jonne voin tehdä studion, että mulla on vahva usko, että nää on tulleet jäädäkseen.” Poskiparta kertoo.
“Osittain sen takia, että ihmiset ovat huomanneet että näinkin pystyy showta katsomaan, ja porukalla alkaa olla laitteita kotonaan, ja lisäksi yritykset ovat huomanneet, että palaverien pitäminen etänä on paljon nopeampaa ja tehokkaampaa Teamsin tai Meetin kautta kuin se, että kaikki matkustavat jonnekin kokoushuoneeseen pitämään sitä palaveria”, Poskiparta lisää.
Etäshown viihdyttävyyttä parantaa myös se, että miltei mistä tahansa laitteesta esityksen saa siirrettyä suhteellisen helposti television ruudulle, josta sitten koko perhe voi katsoa sen isolta näytöltä.
Keitä etäshowt palvelevat?
Poskiparta toteaa etäesitysten palvelevan nyt vielä ainakin ensisijaisesti esimerkiksi koomikoita tai taikureita, sellaisia esiintyjiä, joilla on vain yksi tai muutama henkilö esityksessä mukana. Bändit tarvitsevat esityksiinsä enemmän tekniikkaa; mikseriä, valoja ja niin edelleen ja lipun hinnan tarvitsee myös bändeillä olla suurempi, kun esiintyjiä on enemmän ja lippurahat jakautuvat useamman henkilön kesken. Tekniikan kehittyessä yhä, varmaankin aletaan bändienkin esityksiä näkemään samalla tavalla etänä, miettii Poskiparta..
Palaute etäesityksistä on ollut positiivista.
“Tässä vaiheessa täytyy kuitenkin itse olla sillä tavalla varovainen, että tässähän on aina kaksi vaihetta. Kun joku asia on uusi, niin se uutuuden viehätys aina ensin sokaisee ihmisen. Mutta sitten, kun siihen uuteen asiaan tottuu, niin silloin aletaan myöskin vaatimaan siltä enemmä”, Poskiparta kertoo.
Ensimmäisten etäesitysten jälkeen ihmiset olivat lähinnä ihmeissään siitä, että tällaistakin pystytään nykypäivänä järjestämään. Sittemmin tilaajilta alkoi tulla enemmän vaatimuksia. Ei enää riittänyt, että jotain vain tehdään. Nyt näiden uusien esitysten myötä palaute on ollut yksinomaan positiivista. Pieniä teknisiä kehitysehdotuksiakin on yleisöltä tullut, joista Poskiparta on myös hyvin tyytyväinen.
Ehdotukset ovat liittyneet lähinnä ohjeistusten sisältöön ja esityksen alun odottamisajan hyödyntämiseen ohjeiden kanssa. Poskiparta tiedostaa kuitenkin, että tekniikan kehittyessä myös yleisö alkaa vaatimaan enemmän esityksiltä ja hienompia toteutuksia, ja siihen hän pyrkii myös vastaamaan. Tuotteen jatkuvaan kehittämiseen.
Lopuksi Poskiparta halusi sanoa vielä tämän:
“Toivoisin että ne, jotka miettivät vielä, että kannattaako näihin osallistua, niin ottaisivat rohkeasti sen loikan, ja kokeilisivat, koska aika paljon mulle tulee sellaista viestiä, että “en mä usko et mä osaan avata sitä (linkkiä)”, tai että “en mä tiedä pyörittääkö mun kone sitä”, tai kaikkea semmoista niin kuin tekosyytä. Mehän ollaan muutosvastaisia, se on meidän luonne”, hymyilee Poskiparta, ja täsmentää tämän koskevan meitä ihmisiä ylipäätään.
“Jos joku asia muuttuu, niin se on meille paha, koska silloin joutuu itsekin opettelemaan uusia asioita”, Poskiparta toteaa ja vertaa ilmiötä digitelevisioihin siirtymisen aikaan, jolloin moni vastusti muutosta voimakkaasti.
Mies myös muistuttaa, että aina voi kysyä apua, jos ei osaa. Poskiparta itse pyrkii vastaamaan kaikkiin etäesitykseen liittyviin kysymyksiin. Loppujen lopuksi esitys toimii kuitenkin hyvin helposti.
“Mä olen käyttänyt sellaista fraasia, että jos sä osaat avata nettisivun, niin sä osaat avata Google Meetinkin. Että eihän tämä vaadi kuin linkin klikkaamista ja oman nimen kirjoittamista, ja painaa ruudulta nappia, että liity. Monelle se ajatus on, että pitääköhän siinä jotain osata asentaa koneelle tai jotain salasanoja laittaa. Eli haluaisin, että ihmiset rohkaisee itsensä, nekin, jotka eivät ole teknisesti lahjakkaita, ja kokeilee. Tämä on ihan piristävää ja mukavaa ajanvietettä, ja vie ne ajatukset sitten muualle kuin arkiaskareisiin“, Poskiparta kehottaa.
Tämä toimittaja ainakin suosittelee tätä esitystä erittäin lämpimästi. Pete Poskiparran seuraava etäshow Ihmeitä etänä tapahtuu 6.3., ja liput ja lisätiedot löytyvät osoitteesta mentalisti.fi.
HANNA AULAVUORI