Aktiivisuusrannekkeet- ja kellot ovat kasvattaneet suosiotaan tasaiseen tahtiin. Kesällä tehdyn kyselyn mukaan jo runsas kolmasosa suomalaisista on mitannut terveyttään tai aktiivisuuttaan teknologialla. Nykyisin useat älylaitteet mittaavat sykkeen ja askelien lisäksi myös kantajansa unta; sen kestoa syvyyttä ja laatua. Aikaisemmin olemme vahdanneet vain päivittäisten askelien määrää. 10 000 askelta on ollut tavoite, mutta harvemmin sitä on analysoitu sen tarkemmin. Nykyään pääsemme käsiksi todella spesifiin dataan itsestämme ja tottumuksistamme. Mutta lisääkö tieto tuskaa?
Data tarkoittaa statistiikkaa, ja statistiikkaa voi vertailla. Tämä on omiaan aiheuttamaan stressiä. Leposyke kohoaa, kun vertailemme unituloksiamme sekä toisten ihmisten että omien “huipputuloksiemme” kanssa. On puhuttu paljon siitä, että tällaiseen mittailuun jää helposti koukkuun. Yhdysvaltalaiset tutkijat ovat antaneet ilmiölle nimen orthosomnia, mikä tarkoittaa sairaalloista täydellisen unen tavoittelua. Ristiriitaisesti se aiheuttaa niin paljon stressiä, että se häiritsee nukkumista. Kaiken lisäksi rannekkeet, mittarit tai sormukset eivät mittaa suoraan unta, vaan tulos perustuu sykevälin tarkkailuun.
Finterveys-tutkimuksen mukaan noin joka neljäs nainen ja joka viides mies kokee, ettei nuku tarpeeksi. Unettomuus vaivaa yli miljoonaa suomalaista vähintään kuukausittain.
Unesta ja sen puutteesta onkin tehty bisnestä ja bisnes on raakaa. Unen laatua parantavaa tai ainakin sitä lupailevaa teknologiaa kaupitellaan lauman heikoimmille ja sairaimmille yksilöille eli näytön ääreen nääntyneille työntekijöille sekä opiskelijoille. Tarjolla on rannekkeiden ja sormusten lisäksi muun muassa älytyynyjä- ja patjoja, joiden hehkutetaan optimoivan uniaikaamme. Ja kauppa käy.
Pyrimme lapsuudesta asti itsenäisyyteen, jota pidetään suomalaisessa yhteiskunnassa tärkeänä. Ekaluokkalainen kävelee jo yksin koulumatkat, ja kotoa muutetaan omilleen monia muita Euroopan maita huomattavasti nuorempina, pois vanhempien kontrollista. Kontrollista pääsy on kuitenkin vain näennäistä, koska se vaihtuu teknologiariippuvuuteen ja sen myötä ylikorostuneeseen itsekontrolliin sekä itsetarkkailuun. Tarvitsemmeko oikeasti aina jonkun ulkopuolisen tahon kertomaan meille, mitä meidän täytyy tehdä ja miten? Vai menetämmekö sen myötä viimeisetkin yöunemme?
Voisiko tähän kaikkeen ylianalysointiin kehitellä vastapainoksi passiivisuusrannekkeen?
Artikkelikuvat: Creative Commons
Teksti ja kuvanmuokkaus: Iida Nousiainen
