Lasipalatsin aukiolle on kerääntynyt paljon ihmisiä lämpimänä syyspäivänä. (KUVA: Meri-Tuulia Korhonen)

Viidestä kattoikkunasta ja pennimosaiikista valmistuneet Amos Rexin kupolihovit toimivat katsomoina, estradeina ja vapaan oleskelun alustoina. Aurinkoisena syyspäivänä Lasipalatsin aukio on lastattu lapsiperheillä, turisteilla ja ohikulkijoilla.

Syksyllä 2018 Lasipalatsin aukiolle ilmestyi erikoisen näköiset harmaat möhkäleet. Nämä kyseiset möhkäleet, ovat lempeästi kaartuvia teräsbetonisia kupoliholveja, joita kutsutaan Amos Rex –taidemuseon kattoikkunoiksi. Amos Rexin kaltaiset kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevat taidemuseot, ovat maailmalla harvassa.

”Siitä huolimatta, että kupolit ovat kaartuvia ja joistain kohdin jyrkkiä, ollaan ne suunniteltu niin että ihminen olisi koko ajan tietoinen siitä, mihin seuraavaksi kiipeilee. Niin ettei hänelle tulisi yllätyksiä. Ihminen ei esimerkiksi yhtäkkiä voi vain tippua”, sanoo Amos Rexin asiakaspalvelija Pamela Frankenhaueuser.

Kupoleilla leikkivät myös perheen pienimmät (KUVA: Meri-Tuulia Korhonen)

Pamela Frankenhaueuser kertoo, että mohkäleet ovat saavuttaneet Helsinkiläisten suosion vain muutamassa kuukaudessa. Monet ovat pitäneet niiden sijainnista ja monikäyttöisyydestä. Esimerkiksi skeittaus, skuuttailu ja bmx-pyöräily ovat kaikki sallittuja näillä alustoilla.

”Ehkä erikoisin asia, jonka olen täällä nähnyt on kultainennoutaja laskemassa tuota mäkeä alas uudelleen ja uudelleen”, Frankenhaueser lisää.

Kupolit ovat kaupunkilaisten vapaassa käytössä, siellä ei ole erikseen kielletty juuri mitään. (KUVA: Meri-Tuulia Korhonen)

Inspiraationa musiikinteolle

On lokakuun puoliväli. Auriko paistaa ja linnut laulaa, lämpötila hellii Helsinkiä. Se on varmaankin yksi syy siihen, miksi Lasipalatsin aukio on täynnä ihmisiä. Kaikkien ihmisten joukosta Martin Abubakari on kuitenkin se johon kiinnitän ensimmäiseksi huomiota, hän nimittäin kuuntelee kuulokkeistaan musiikkia ja tanssii sen tahtiin keskellä harmaata suurta kupolia.

Martinin ensimmäinen kommentti on ”jännä” kun kysyn häneltä mielipidettä kupoleista. Seuraavaksi kysyn minkälaisia tuntemuksia nämä herättävät,

”Nää tuo iloo mulle, kun tulee tämmöseen paikkaan, saa hymyillä ja olla oma ittes”.

Seuraavaksi kysyn siitä miten hän päätyi tanssimaan tänne,

”Mul on yks biisi mitä mä kirjotan ja siks mä tanssin”.

Martin tekee rap-musiikkia ja biisi jota hän kuunteli oli Broedeliefde & Sfb/Roine flex, se sai hänessä inspiraation aikaan.

Martin uskoo että aukiolla tulee kesäisin olemaan paljon ihmisiä. Kysyn häneltä, aikooko hän tulla kupoleille esimerkiksi vielä tanssimaan ja hän naurahtaa

”Ehkä jos tulee semmonen fiilis”,

”Täällähän pystyis mainostamaan itseään ja musiikkiaan”.

Martin Abubakari on tullut tanssimaan kupoleille. (KUVA: Meri-Tuulia Korhonen)

Vaihteeksi jotain muutakin, kuin betonikuutioita.

Seuraavaksi tapaan kaverukset Jussin ja Mikon. He ovat tulleet Amos Rexin näyttelyn jälkeen tänne ulos ihmettelemään kupoleita. Kysyn heti ensimmäisenä, onko Helsingissä mitään vastaavan laista paikkaa.

”Ensimmäinen reaktio oli se että ”Hei!” nä ei ole betonikuutioita, et jotain pyöreitä muotoja kaupunkiin. Näyttää kivalta ja erilaiselta”, Jussi toteaa.

”Nää on melkeen parhaat mitä täältä Helsingistä löytyy” Mikko jatkaa.

Jussi ja Mikko eivät usko että tulevat erityisesti hengaamaan täällä, mutta toteavat että kupolit voisivat toimia hyvänä levähdyspaikkana, ennen töitä tai jos luppoaikaa löytyy.

Kysyn miesten mielipidettä siihen tarvitaanko tämänlaisia maamerkkejä enemmän Helsinkiin.

”Joo. Tekee ympäristöstä paljon mielekkäämmän, on jotain erilaisia muotoja.”

”Tarpeellisia muotoja. Ettei oo vaa semmosii funktionaalisii mahdollisimman laatikkoja, tilat tehokkaasti käytössä, jne”.

Mikko nyökyttelee päätään ja osoittaa että on ystävänsä kanssa samoilla linjoilla,

”Aikasemmin ku tämmösiä lähettiin rakentaa ni ollaan lähetty kyllä siitä turvallisuus puolesta”.

”Oltais sanottu et toi tossa on liian jyrkkä ja tosta vois joku tippua ja niin poispäin.”

”Luulen et kymmenen vuotta sitten tossa ois ollut aidat, niin et näitä olis saanut kattoo vaan sivusta. Et se mikä tässä on hienoo, on se et tähän saa oikeesti tulla, ja sit samalla ollaan otettu riskejä”.

Mikko ja Jussi pitävät erityisesti kupoleiden muodosta. (KUVA: Meri-Tuulia Korhonen)

Amos Rexistä laitoshoitoon

Näen muutaman iloisen rouvan vilkuttelevan yhdestä Amos Rexin kattoikkunasta sisällä oleville ihmisille. Menen juttelemaan heille ja käy ilmi että he ovat tulleet katsomaan Amos Rexin näyttelyä hieman isommalla porukalla. Inga, Marja-Liisa, Jaakko, Liisa ja Arska alkavat kaikki samaan aikaan puhua pölpöttää, kun kysyn mielipidettä näyttelystä ja kupoleista.

Amos Rexin kattoikkunoista näkee alas museoon sisälle. (KUVA: Meri-Tuulia Korhonen)

”Nyt täytyy kyllä sulatella”.

”Me just töllötettiin et tosi kiva”.

”Oikeen miellyttävä, hyvin suunniteltu”.

Neljä viidestä kehuu Amos Rexiä ja sen kupoleita hyvinkin vuolaasti, mutta yksi senioreista on hieman eri mieltä. Keltaraitapaitainen Arska korottaa hieman ääntänsä,

”Ei muutako et autojen pysäköintipaikat väheni hurjasti”,

”Mitä me täällä sitten tehdään tämän ekan kerran jälkeen kun tämä on nyt nähty?”,

”Meidän lapset ohjaa meidät jonnekkin laitoshoitoon, jos ne näkee että me aletaan täällä kiipeilemään”.

Vassemmalta oikealle, Jaakko, Liisa, Inga, Arska ja Marja-Liisa. (KUVA: Meri-Tuulia Korhonen)

Saa nähdä millaisen alustan kaupunkilaiset tulevaisuudessa möhkäleistä kehittävät. Päätyvätkö ihmiset esimerkiksi kelien lämmetessä sinne ottamaan aurinkoa, ja minkälaisia esityksiä siellä tullaan näkemään?

Kävijöitä riittää ilta hämärään asti. (KUVA: Meri-Tuulia Korhonen)