Puiden lisäksi koko Helsingin alueelle lisätään roska-astioita ja penkkejä. Kuva: Pixabay.

Tänä syksynä helsinkiläiset saivat päättää, mihin kaupunki käyttää reilu neljä miljoonaa euroa. Suurimman äänimäärän keräsi Puita lisää Helsinkiin -suunnitelma.

Läntisessä piirissä eniten saivat ääniä urbaanit nuotiopaikat, keskisessä uusi tekonurmikenttä, itäisessä siisteyden parantaminen ja pohjoisessa kesätöitä ja apua kesäaskareisiin. Suunnitelmat liittyivät eri hyvinvointipalveluihin, viheralueisiin ja yleiseen viihtyvyyteen. Kaikissa piireissä eniten kiinnostusta herättivät oman alueen siisteys ja vehreys.

Äänestys päättyi lokakuun lopussa. Tarkoituksena oli kutsua kaupunkilaisia mukaan kaupunkisuunnittelun päätöksentekoon. Helsinki vastaanotti yli tuhat ideaa rahojen käytöstä ja lopulliseen äänestykseen valittiin 296 ideaa.

Hanke jaettiin alueellisesti seitsemään suurpiiriin niiden palveluiden ja viihtyvyyden kehittämiseksi. Ideoita tuli aina maahan upotettavista trampoliineista kaupungin roskakorien pullotelineisiin. Äänestää saivat tänä vuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat helsinkiläiset.

Kyseessä oli suurin julkisen sektorin toteuttama sähköinen äänestys, johon osallistui lähes 50 000 kaupunkilaista. Yli kahdeksan prosenttia äänioikeutetuista käytti ääntään. Muiden maiden vastaavissa äänestyksissä prosentti on heilunut kahden ja kymmenen välillä.

Toteutettavat suunnitelmat valittiin suosion ja alueen budjetin perusteella. Kokonaisbudjetista 20 prosenttia varattiin koko kaupunkia koskettaviin suunnitelmiin, ja loppusumma jaettiin suurpiireille asukasluvun perusteella. Eri alueille hyväksyttiin 44 suunnitelmaa.

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori vahvistaa ja toimeenpanee äänestystuloksen vuoden loppuun mennessä. Omastadi.hel.fi –palvelussa on voi seurata suunnitelmien toteutumista vuoden 2020 aikana. Kaupunkilaisten ehdotuksia aiotaan kuunnella myös ensi vuonna jatkuvassa Omastadi-hankkeessa.