
Helsinki Puhuu -tapahtumassa keskusteltiin Itämerestä ja lähes kaikesta muustakin Espan lavalla 25.-28.8.2020.
Maailmanhistorian ensimmäinen Helsinki Puhuu -tapahtuma järjestettiin 25.-27.8.2020 Espan lavalla. Pääteemana on Itämeri, mutta myös Helsinki.
Savoy-teatterin järjestämässä tapahtumassa puhujia ja esiintyjiä on laidasta laitaan, niin kuin kolmipäiväiseen tapahtumaan kuuluukin. Tapahtuma striimattiin myös kotipäätteille Helsingin Sanomien ja Helsinki-kanavan toimesta.
Monet aiheet liittyivät Itämereen, pääaiheina olivat mm. Itämeren maat, turvallisuus, sananvapaus, kansanperinne, matkailu ja ruoka.
Savoy-teatterin johtaja Päivi Loponen-Kyrönseppä kertoo, että tapahtumassa oli tarkoitus saada aikaan kansalaiskeskustelua.
“Yleisö on ennakkoon saanut lähettää meille kysymyksiä, joihin vastaillaan paikan päällä Kaiken Maailman Kysymyksiä -osiossa”, kertoo Loponen-Kyrönseppä.
Tapahtumapaikka oli mitä parhain, kun kolmipäiväisen tapahtuman aikana sattui olemaan loistavat ilmat.
Miksi päädyitte järjestämään tapahtuman Espan lavalla?
“Espan lava oli täysin selkeä valinta tapahtumalle. Siitä näemme suoraan Itämerelle, joten asiaa ei tarvinnut edes sen kummemmin miettiä”, toteaa Loponen-Kyrönseppä.

Musiikkia Itämerelle
Helsinki Puhuu -tapahtuman viimeinen esitys oli joka päivä konsertti. Ensimmäisen illan esiintyjä Petteri Sariola kertoo olevansa Itämeren puolella.
“Tapahtuman teema on lähellä sydäntä. Olen aina asunut lähellä merta ja haluan Itämeren ja sen ekosysteemin voivan mahdollisimman hyvin”, kertoo Sariola ja jatkaa:
“Itämeri on tavallaan “kotimeri”. Pääkaupunkiseudulla asuminen ja rannikon tuntumassa toimiminen on ollut osa arkeani lähes koko elämäni. Ulkomailta palatessa Helsingin rannikon näkeminen lentokoneesta assosioituu vahvasti kotiinpaluuseen”, toteaa Sariola.
Tämän vuoden vitsaus, korona, peruutti myös Sariolalta kaikki lähes kaikki työt, joten live-keikka oli todella odotettu juttu.
“Tämä vuosi on ollut kova. Ranta-alueisiin tutustuminen uuden kodin läheisyydessä Espoossa on ollut kyllä virkistävää ja sillä on saanut ajatukset pois tästä omituisesta ajasta”, Sariola kiteyttää.

Kaiken Maailman Kysymyksiä -osiossa kysyttiin todella aivan kaikkea
Tapahtumassa oli aina puolilta päivin osio Kaiken Maailman Kysymyksiä, johon oli saanut lähettää kysymykset etukäteen. Torstaina 27.8. panelisteina toimivat Rosa Meriläinen, Essi Wuorela sekä Fatim Diarra. Keskustelu oli todella antoisaa ja hauskaa, ei liian vakavaa, vaikka vakavia aiheita sivuttiinkin.
Heiltä kysyttiin muun muassa julkisten kulkuvälineiden lipun hinnasta, yleissivistyksestä, sekä siitä, kuka on taiteilija ja kuka ei. Kysymyksiä oli siis laidasta laitaan, mutta panelistit osasivat vastailla mielenkiintoisesti ja toivat hienoja uusia näkemyksiä aiheisiin. Tätä keskustelua olisi jaksanut kuunnella pidempäänkin, 45 minuuttia meni hujauksessa.

Keskusteleva ilmapiiri miellytti kävijöitä
Espan lavan yleisössä oli nautinnollista istua. Meren kohina ja Itämerestä käytävä keskustelu kietoutuivat toisiinsa hienosti ja aiheet olivat todella mielenkiintoisia. Oli hienoa kuulla keskustelua jopa Itämeren maiden tasa-arvosta ja sen parantamisesta.
Yleisöä oli mielestäni mukavasti, turvaväleistä oli pidetty huolta ja järjestelyt toimivat hienosti. Ilmapiiri oli mahtava, esiintyjät etsivät välillä myös yleisöltä mielipiteitä, kommunikaatio oli hauska lisä.
Helsinki Puhuu -tapahtumaa ei olisi voinut järjestää missään muualla; raitiovaunujen kolina, lihapiirakan tuoksu Kauppatorilta ja välillä pillit päällä ohi ajava paloauto toivat yhteen kokemuksen nimenomaan Helsingistä.
Toivon todella, ettei tämä ole viimeinen Helsinki Puhuu-tapahtuma, vaan perinnettä jatkettaisiin heti ensi vuonna uudelleen.
Minä ainakin kuuntelin, kun Helsinki Puhui.
Salla Ahtola