Helsingin kaduilla tuulee ja tuiskuaa lunta. Kansakoulunkadun sivukujalla sijaitsee monille suomalaisille tuntematon seura; Helsingin Suomalainen Klubi. Rakennuksen 5.kerroksessa avautuu suuri puinen ovi ja se avaa kokonaan oman maailmansa tulijalle.

Klubin ravintoloitsija Miia Makkonen saapuu keittiöstä tarjottimen kanssa ja tarjoaa juotavaa heti alkuun, kun on tervehdykset vaihdettu. Klubilla on kiire ja henkilökunta on kovassa työn touhussa, koska perinteinen Tamminiemen joululounas on alkaa tunnin kuluttua.

 

”Täällä on vähän työntouhua, mutta onpas mukavaa, että ehdit tänne tänään!”, Makkonen sanoo hymyillen ja johdattaa salin puolelle.

 

Joulun tunnelma huokuu pääsalista, kun perinteistä Tamminiemen joululounasta valmistellaan ja katetaan.

 

”Pääsit sopivasti näkemään ja kokemaan yhden meidän joulun tärkeimmistä kattauksista. Suunnataan silti ensin keittiöön päin. ”, Miia selittää.

Keittiöön suunnataan baarin ohi ja keittiöhenkilökunta puhelee iloisesti keskenään ja valmistelee lounasruokia.

Klubin keittiössä valmistuu monen klubilaisen suosikki herkkuja.

”Tänne ei pääse sitten ihan kuka tahansa, mutta pääset yksien harvojen joukossa näkemään missä meidän hyvät ruuat valmistetaan ”, Miia kertoo.

 

Keittiö on runsaan kokoinen ja erittäin siisti. Verrattuna moneen ravintola keittiöön, niin tilaa löytyy, jossa taikoa hyviä ruokia pöytään. Kokit ehtivät työntekonsa lomasta tervehtimään ja hieman esittelemään toimintaansa. Iloinen työhenki huokuu ihmisistä koko klubilla.

 

 Golf-viheriöltä pääkaupungin keskustaan

Miia Makkonen on toiminut ravintoloitsijana jo ennen Suomalaiselle Klubille siirtymistä. Hän on toiminut yrittäjänä yhdessä miehensä Petri Karhun kanssa yrityksessä A’la Carhu Oy:ssa jo yli 15 vuoden ajan ja aloittanut ravintoloitsijana toimen jo paljon ennen tätä. Pariskunta aloitti yhdessä ravintolasta vastaamisen Pickalan Golf Klubin ravintoloitsijoina ja vastasivatkin Pohjoismaiden suurimman golfkeskuksen ravintolakokonaisuudesta. Vuonna 2009 kuitenkin uudet ovet avautuivat Kansakoulunkujalla Helsingin Suomalaisen Klubin keittiössä.

 

”Kymmenes vuosi on nyt käynnissä täällä. Kuusi vuotta oltiin hoitamassa tuota Pickalan Golfia, mutta koska meillä oli vuokrasopimus loppumassa, niin siinä joutui pakosti miettimään, että vieläkö jatketaan samaa eteenpäin vai olisiko aika kokeilla jotain muuta. Sattumalta sitten samoihin aikoihin lehdestä löytyi ilmoitus, että tänne etsitään uutta ravintoloitsijaa. Onhan tämän nyt niin upea paikka, että pakko oli ainakin hakea tänne. Muistan vielä, kun joskus pikkutyttönä isän kanssa käveltiin ohi tästä ja isä totesi, ettei kuule tänne ihan joka tyttö ja poika pääsekään. Se jäi hyvin mieleen. Siinä sitten yksi asia johti toiseen ja monen vaiheen jälkeen sitten ilmoitettiin, että meidät on valittu tänne,” Makkonen kertoo laskiessaan vesilasin pöydälle.

Vaikka klubi on periaatteessa vain jäsenille, on muullakin kansalla mahdollisuus käydä klubilla

Koska klubi on aivan omanlaisensa ympäristö, vaatii se kuitenkin tiettyjä etikettejä, joita jokaisen tulee noudattaa. Iso osa toimintatavoista ja muista tavoista tulevat täysin siitä, että klubilla palvellaan kanta-asiakkaita. Jokainen jäsen on yhtä tärkeä jäsen, joten jokaiselle halutaan myös antaa se yhtä henkilökohtainen palvelu.

”Klubin toimintatavat ovat omanlaisensa, mutta koska jäsenistöä on laidasta laitaa, niin palvelut tulee olla myös sitä. Koska me toimimme kuitenkin kanta-asiakkaiden kanssa, niin heille tulee tuoda sitä mitä he toivovat. Siinä on kuitenkin tietty tasapaino mikä tulee löytää, että ei voi kuunnella vain sitä äänekkäintä 5 prosenttia tai hiljaisinta osaa, vaan pitää löytää se mitä valtaosa haluaa ja toteuttaa sitten sen mukaan. Eikä meillä haluta kellekään sanoa ei mihinkään asiaan, vaan asia pitää yrittää järjestää jotenkin tai ehdottaa jotain korvaavaa toimintaa, joskus tietysti on asioita joita ei vaan pystytä toteuttamaan, mutta asia pitää osata tuoda asiakkaalle oikealla tavalla, jotta kellekään ei jää asiasta mitään huonoa fiilistä. Meille asiakassuhteet ovat se klubin sydän. Jokaiseen asiakkaaseen muodostuu tietynlainen side, oli se sitten niin, että heitä näkee kerran viikossa, kuukaudessa tai puolessa vuodessa. Se tietysti heijastuu myös ravintolan puolelle, koska täytyy löytyä niitä asiakkaiden lemppareita, mutta kuitenkin aina jotain uuttakin, ettei rupea samat ruuat kyllästyttämään,” Miia selittää.

 

Jokainen asiakas otetaan huomioon

 

Klubin ravintola ei ole monelle kovinkaan tuttu ja yleinen ruokapaikka -vaikka kuka tahansa periaatteessa saa kävellä sisään syömään-, joten se saattaa välillä näkyä ihmisten reaktioissa, kun he saapuvat ovesta sisään. Paikka jossa on tietynlainen pukukoodi ja käyttäytymisetiketti, hämmästyttää usein ensikertalaisia.

 

”Monelle ensimmäinen kerta on todella suuri hämmästys ja osalta tulee melkein tietynlaisia ilonkiljahduksia, kun he tajuavat miten eri tavalla täällä vielä otetaan asiakkaat huomioon. Meiltä kuitenkin löytyy se tapakulttuuri ihan omalla tavalla. Henkilökunta on aina aidosti iloisia ja sydämellisiä kaikille asiakkaille ja jokaisesta huolehditaan. Tämä tulee yllätyksenä monille.

Vaikka varmasti muuallakin Helsingissä huolehditaan asiakkaistaan, niin täällä se on vielä yksityiskohtaisempaa ja uniikkia. Jokainen halutaan ottaa huomioon ja jokaiselle suodaan tarpeeksi aikaa palveluissa. Me haluamme palvelupuolella luoda jokaiselle oikeasti hyvän kokemuksen.”

 

Klubin ruokalista sisältää niin vanhoja ja perinteisiä ruokia, kuin uudempiakin luomuksia. Asiakkaiden toiveet pitävät paljon yllä sitä mitä listalta löytyy.

 

”Hirveän paljon meille ei oteta uusia trendejä läpi listan, koska ollaan kuitenkin erittäin perinteinen paikka. Meillä on paljon lemppareita, joita oletetaan aina löytyvän listalta kuten läskisoosi ja vuosi mennään aika paljon satokauden mukaan. Syksystä löytyy ravut ja tuoreet nahkiaiset, etkä saa muuten mistään saman päivän tuoreita nahkiaisia Helsingistä, tarkistettu on! Sitten riistaa, marjoja, blinejä ja mätejä, jouluisin kinkku ja perinteiset laatikot. Meiltä odotetaan, että näitä löytyy, joten meidän ei ole järkevää niin paljon mennä uusimpien trendien mukaan. Toisaalta me hieman tähyilemme näitä trendejä, koska pelkkiin perinteisiin ei voi tuudittautua. Esimerkiksi noutopöydästä on koko syksyn ajan löytynyt sirkkoja, jos niitä on halunnut kokeilla. Kasvisruokaa on lisätty myös ja erityisruokavalioita on otettu myös vielä enemmän huomioon. Näin ollen keittiöstä on aina mahdollisuus saada ruokaa itselleen, jos vaikka on vegaani tai keliaakikko. Meillä halutaan ja täytyykin ottaa huomioon monenlaisia asiakkaita. Meillä otetaankin enemmän asiakkaan lähestymistapa ruokaan, että mitä he haluaisivat syö eikä niinkään mitä juuri minä haluaisin tänään tehdä,” Makkonen kertoo.

Helsingin Suomalaisen Klubin ravintolassa palvellaan jokaista asiakasta henkilökohtaisesti.

Monelle klubi onkin paikka, johon tullaan syömään niitä tuttuja ja perinteisiä ruokia ystävien kanssa.

”Kyllä meillä välillä vähän kokeillaankin erilaisia makumaailmoja. Meillä oli tuossa syksyllä Espanjan teemaviikko, jolla vähän haastettiin jäseniäkin kokeilemaan uutta ja erilaista,” Miia täydentää.

 

 

Historian havinaa vuosien saatossa

 

Helsingin Suomalainen Klubi on perustettu vuonna 1876 ja samaan aikaan klubin yhteyteen avattiin ravintola, josta vastasi emäntä apulaisineen. Heidän tehtävänään oli huolehtia klubin jäsenistä sekä heidän mukana olevista vieraistaan. Ravintola on muuttunut vuosien varrella niin kuin klubikin, vaikka perinteisyys onkin klubin yksi kulmakivi.

 

”Mitään kauhean radikaaleja muutoksia ei täällä ole tehty, mutta tietysti joitain pieniä matkan varrella. Sen sijaan ajan myötä asiakaskunta on muuttunut ja jatkaa muutostaan. Meidän rakkaat veteraanit ovat vähentyneet, jolloin esimerkiksi pitkät lounaat ovat vähentyneet, johon on lisätty erinäköisiä alkudrinkkejä, ryyppyjä ja aveceja, jolloin lounaalla saatettiin istua monta tuntia. Se väki on vähentynyt huomattavasti. Nyt sitten on lisääntynyt enemmän uusi polvi, kun puhutaan noin kolme-neljäkymppisiä jotka tulevat nopeille bisneslounaille ja ovat useimmiten vesilinjalla. Me yritetään olla siinä puolessa välissä ja tarjota kaikille ryhmille sitä mitä he arvostavat,” Miia pohtii.

Klubin listalta löytyy niitä historiallisia ruokia, joita on tarjottu aina, joita varsinkin vanhempi jäsenistö arvostaa suuresti.

 

” No kyllä niitä ruokia on, joita löytyy niin sanotusti aina. Esimerkiksi läskisoosi, joka taitaa olla suosituin annos. Ei sitä mitään mielipuolisia määriä mene, mutta on erittäin tärkeää, että sitä löytyy aina ja se on aina omalla reseptillä tehtyä. Torstaisin sitten on aina hernekeitto ja pannari. Niitä löytyy listalta aina. Sitten noutopöydästä taas löytyy aina graavilohta ja sille sinappitilli –kastiketta sekä hyvää keitettyä perunaa. Marskinryyppy on vielä semmoinen mitä pitää aina löytyä ja sekin on oma sekoite.”

 

Ei vain jäsenistölle

 

Jäsenistölle klubi on tuttu ruokapaikka, mutta moni ei välttämättä tule edes ajatelleeksi klubin ravintolassa syömistä. Tietyllä puku- ja tapaetiketillä, jotka löytyvät klubin sivuilta myös ei-jäsenet saavat saapua klubille syömään.

 

”Ei ihmiset oikein noin vai löydä tänne. Walk in –asiakkaita tulee todella harvoin, vaan useimmin ihmiset tietävät minne tulevat ja ovat varautuneet siihen. Suurin osa on varannut kabinetin tapaamisia varten ja tulevat samalla syömään. Ei me myöskään tätä mainosteta ja toitoteta hirveästi vaan enemmän kulkee suusta suuhun tavalla. Näin se joka kertoo niin osaa neuvoa myös uusia asiakkaita vähän siitä, miten tänne pukeudutaan ja miten täällä toimitaan. Se voi olla jollekulle jopa hieman inhottava kokemus, jos tulee tänne eikä tiennyt, että pitääkin olla puku päällä. Tätä me emme tietenkään halua kenellekään, koska jokaista asiakasta halutaan palvella ja halutaan, että kaikilla on mukava kokemus, mutta meillä on silti tietyt toimintatavat. ”

Miia Makkonen haluaa pitää huolta edelleen siitä, että klubin palvelu- ja ruokataso pysyy korkealla ja pitääkin tärkeänä, että tämän tyyppisiä palvelu ravintoloita löytyy edelleen. Klubin tulevaisuus tuo varmasti mukanaan muutoksia ja perinteiden jatkumoa, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Kuvat ja teksti:

Saana Hintikka