Tamaran Luonnon jäsenet harrastavat instrumenttiensa soittamista, mutta itse bändi ei ole mikään harrastus.
Ennen haastattelua saapuu tekstiviesti.
”Jutun otsikko: Hei, me soitetaan oikeesti!”
Aika määrätietoista.
Punkbändi Tamara Luonnon harjoitukset keskeytyvät haastatteluun. Kristiina Tuhkanen, Salla Moilanen ja Tytti Roto vääntävät kitaroista nupit nollille. Anni Kosonen laskee kaulat virvelin kalvolle ja nojaa eteenpäin. Vahvistimet jäävät pörisemään keskustelun taustalle.
Tuhkanen, Moilanen ja Roto perustivat bändin nelisen vuotta sitten. Kosonen on soittanut heidän kanssaan vuoden. Bändi on julkaissut musiikkia ja keikkailee ympäri Suomea. Onko edes asianmukaista puhua bändistä harrastuksena?
”No, siinä määrin, et ei me tästä rahaa saada”, sanoo Roto.
Se ei kuitenkaan ole olennaista. Hän jatkaa:
”Mä huomaan, et monet ihmiset mun arjessa, jotka ei ehkä soita bändeissä tai tee musaa, niin ne kysyy ensimmäisenä – jos vaikka kertoo jostain keikasta – et saaks sä siit rahaa?”
Muut nyökkäilevät.
”Käyttää niin paljon aikaa johonki asiaan, et treenaa ja soittaa niit keikkoi – ja kaikki semmonen säätö, mikä siihen liittyy – et sit pitää saada jotain palkkaa. Mut sit taas ei se itelle oo koskaan ollut semmonen pyrkimys,” Roto jatkaa.
Moilanen on samoilla linjoilla.
”Mä sanoisin, et tää on mulle enemmän kuin harrastus, koska tää on ainut asia, josta mä pidän. Ja vaikka mä käyn jossain vittu kerran viikossa töissä ja saan siitä sen palkan, niin en mä… Jos joku kysyy multa, et mitä sä teet niinku elämässäs, nii oonks mä sillai, et ’Mä oon tuolla Mekkomanialla, myyn jotain vaatteita.”
Työ ei ole aina ammatti, mutta vaikka soittaminenkaan ei ole, ei se tee bändistä suoraan harrastusta.
”Mä aina sanon, et mä harrastan rumpujen soittoo ja sit, että mä soitan bändissä, mikä on erillinen asia”, Kosonen selittää.
”Mä en vielkää pysty sanoo, et mä oisin muusikko, koska mä en oo kouluttautunu, mä en saa rahaa siitä ja oon tavallaan niinku jokasessa soittimessa, mitä harrastan nii aika niinku oppija.” Roto aloittaa.
Moilanen keskeyttää hänet:
”Mua ärsyttää toi, että ’Olen oppija’, et miksei sais olla muusikko ja oppija, että miks pitäis olla jotenki valmis, että ’Nyt mä tiedän kaiken. Nyt mä oon muusikko.’ Ei siinä oo mitään iloa.”
Soittajakaan ei ole siis aina muusikko?
”Sähän voit sanoo ittees virallisesti kirjailijaksi esimerkiks jos sä oot julkassu kaks kirjaa”, Kosonen sanoo.
”Jos kirjailija on silloin, kun on julkassut kaks kirjaa, nii miksei voi sanoo itteensä muusikoks, jos julkasee musiikkia ja soittaa sitä julkisesti. Miks se rahan tulon tai opiskelun pitää liittyy siihen?”, hän jatkaa.
”Se niinku määrittää meijät vast sit ku se on meidän elannon lähde”, komppaa Roto.
Kerrataanpas. Kosonen harrastaa rumpujen soittoa ja kirjallisuutta, Tuhkanen käsitöitä ja kitaraa. Moilanen piirtää, kirjoittaa ja soittaa kitaraa ja Roto ui sekä soittaa bassoa. Vai?
”Mikä edes on harrastus”, Kosonen sanoo ja laskee biisin käyntiin.
