lasten jalkapallotunti
(kuva: Flickr)

Onko oikein, että joukkueessa paremmat pelaajat pääsevät useammin kentälle kuin ne, jotka tarvitsevat hieman enemmän vielä harjoitusta, kuin joku toinen. Tai tanssitunnilla yksi opettajan suosikki saa tanssia kaikki soolot ja pääsee aina parrasvaloihin muiden ollessa vain sivulla.

Kaikilla on yhtäläinen oikeus päästä näyttämään taitonsa lajissa kuin lajissa, varsinkin kun puhutaan lasten tai nuoren harrastuksesta. Mikäli opettaja aina asettaa yhden parhaimmalle ja vaativimmalle paikalle, asettaa hän ryhmän oppilaat epätasa-arvoon ja näin ollen saattaa syntyä riitoja ja kiusaamista oppilaiden keskuudessa.

Jokainen vanhempi maksaa lapsensa harrastuksesta saman summan, joten kaikkien harrastajien tulisi saada saman verran opetusta ja huomiota opettajalta. Haluavathan vanhemmatkin vastinetta rahallensa, mitä he maksavat lapsensa harrastuksesta. Toki joskus käy niin että ryhmäkoot ovat liian isoja, että joku oppilas saattaa jäädä vähemmälle huomiolle. Kuitenkin oppilaita tulee opettaa tasavertaisina yksilöinä.
Mikäli yksi oppilas saa aina kaiken opettajan huomion ja peliajan, on se pois toisilta oppilailta. Opettaja ei kerkeä huomioida ja antaa palautetta muille, kun yhden kehitys ja ura menee koko muun ryhmän ohi.
Pian oppilaat kyllästyvät ja lopettavat kokonaan tai etsivät uuden valmentajan, joka huomioi myös heidän taitonsa ja kannustaa jatkamaan harrastuksen parissa. Eihän tuollaisen valmentajan opissa kehity ja kasva kukaan muu kuin vain tämä oppilas, jota hän valmentaa muiden ollessa läsnä.

Varmasti opettaja ajattelee, että kyseisestä harrastajasta on tulossa tulevaisuuden urheilutähti ja opettaja haluaa hänelle antaa kaiken mahdollisen opin ja tuen. Se ei kuitenkaan oikeuta kohtelemaan toisia huonompina harrastajina. Opettaja voisi tarjota tälle tulevaisuuden huippu-urheilijalle henkilökohtaista valmennusta. Valitettavasta ei aina ole mahdollista lasten eri ryhmiä valmennettaessa järjestää henkilökohtaista valmennusta, koska vanhempien lupaa tulisi kysyä ja on se myös kustannuskysymyskin.

Jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet, jotka tulee huomioida ja jokaisella on oikeus päästä turnauksessa pelaamaan kentälle ja näyttämään taitonsa, vaikka sattuisikin epäonnistumaan tai ottelu hävittäisiin. Sitä kautta se taito ja oppi tulee vähän huonommallekin harrastajalle, kunhan hänet vain pistetään tekemään opettajan ja oppilaiden kannustusten saattelemana. Samalla opetellaan ryhmässä toimimista ja muiden huomioon ottamista mikä on hyvin suuri osa lasten harrastusta. Erityisesti joukkueurheilussa on hyvin tärkeää osata puhaltaa yhteen hiileen koska esimerkiksi jalkapallo ja jääkiekko onvat joukkuelajeja joissa yksi hyvä pelaaja ei onnistu päihittämään koko vastustajajoukkuetta.

Ammattilaisvalmennuksen puolella on ihan ymmärrettävää, että joukkueesta pudotetaan pois urheilijoita, jotka ovat toisia alemmalla tasolla ja valmentaja antaa paljon henkilökohtaista valmennusta yhdelle oppilaalleen. Joukkueen on kuitenkin tuotettava tulosta ja menestyttävä niin Suomessa kuin maailmallakin eri kisoissa. Silloin siellä eivät pärjää heikommat. On ammattilaisvalmentajia erikseen, jotka tarjoavat valmennettavilleen todella paljon yksityisopetusta ja valmentavat heidät huipulle. Se ei kuitenkaan ole juniorivalmennuksen pohjimmainen ajatus, vaan lapsille pitää antaa harrastuksen kautta myös onnistumisen, kuin epäonnistumisen tunteita ja harrastuksen pitää ennen kaikkea tuoda lapselle paljon iloa ja riemua.
Kun puhutaan avoimista harrasteryhmistä on kaikilla yhtäläinen oikeus päästä parrasvaloihin näyttämään taitonsa ja epäonnistumaan, myös niillä heikommillakin harrastajilla.