Kuvanveistäjä Eila Terttu Jaatisen Metallia Catwalkilla -yksityisnäyttelyssä valokeilaan astuvat teräksiset pukuluomukset, kuin huippumuodin mannekiinit. Teoksillaan taiteilija tutkii kestävän kehityksen trendiä vaateteollisuudessa. Aiheensa hän ammentaa ympäröivästä luonnosta ja mytologiasta.

Punavuoressa on leuto ja lämmin ilta, kun astelen avajaisiin. Pujahdan avoimesta ovesta valontäyteiseen galleriaan. Tunnelma on melkein kuin tulisi iloiseen perhetapahtumaan, mitä se tavallaan onkin.
Ensimmäisenä minut ottaa vastaan taiteilijan aviomies, joka ystävällisesti ja vieraanvaraisesti alkaa esitellä näyttelyä. Taiteilija itse on parhaillaan varattu, joten meillä on tilaisuus kierrellä tilassa. Tutustun myös pariskunnan tyttäreen, joka on ollut mukana näyttelyn toteuttamisessa. Perheen lisäksi koolla on ystäviä ja asiakkaita, vanhoja ja uusia. Onpa joukossa videokuvaajakin, joka, kuten myöhemmin paljastuu, tekee Jaatisesta dokumenttielokuvaa.
Hetken kuluttua saan Jaatiselta lämpimän vastaanoton. Hän alkaa kertoa inspiraatiostaan:
“Oikeastaan vaatteiden suunnittelu ja valmistaminen on kulkenut elämässäni koko ajan mukana. Isäni oli räätäli ja äitini ompelijatar. Lapsuudenkodissani totuin näkemään kauniita juhla-asuja ja leninkejä. Olen aina halunnut tehdä mekkoja, ja nyt keksin yhdistää ne ja oman taiteellisen muotokieleni näihin metalliveistoksiin.”

Ilmastonmuutos uhkaa ihmisiä ja luontoa
Uransa aikana Jaatinen on ammentanut aiheensa erityisesti suomalaisesta luonnosta ja mytologiasta. Näyttelyssä on esillä taiteilijan varhaisempaa tuotantoa: Kuohuvia-sarjan teokset kuvastavat veden tai eläinten liikettä. Jumaluus-sarjan työt ovat luonnon henkiä, jotka suojelevat nimikkopuitaan.

Jaatinen toivoo, että tulevaisuudessa puuta voitaisiin käyttää enemmän vaatteiden materiaalien raaka-aineena:
“Jenni Haukio näytti esimerkkiä pukeutumalla linnan juhliin koivusta valmistettuun iltapukuun kaksi vuotta sitten. Ja onhan meillä entuudestaan tuttuja jo tuohivirsutkin.”
Perhonen on yleinen Jaatisen teoksissa. Miksi?
“Kun korona-aikana ihmisten kiinnostus palstaviljelyyn kasvoi, rupesin miettimään, miten tärkeä perhosen rooli pölyttäjänä on luonnon uusiutumisen ja kasvun kannalta. Siitä tuli idea moniin veistoksiin.”

Taidetta arjen keskelle
Yksi kutsuvieraista on Kristiina Blom. Puoli vuotta sitten hän lähti ystävänsä kehoituksesta mukaan näyttelyyn ja ihastui Jaatisen taiteeseen ensisilmäyksellä.
“Olin vain tällainen satunnainen kävijä. Katseeni vangitsivat näiden kolmiulotteisten veistosten muoto ja tasapaino, joka noudattaa kultaisen leikkauksen ideaa. Minulle mielenkiintoisiksi teokset tekee, ei niiden fyysinen vaan ennen kaikkea henkinen tasapaino”, selventää Blom.

Näyttelyssä on esillä teos, jonka hän osti taiteilijalta. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu Nike II -veistos puhutteli Blomia heti. Kysyn, mihin hän aikoo asettaa sen esille, ja saan melko odottamattoman vastauksen:
“Keittiöön! Asetan sen telineelle ikkunan eteen. Teosta kehystävät ikkunan ulkopuolella olevat isot lehmukset, jotka vaihtavat väriä eri vuodenaikoina. Siinä se saa myös paljon valoa, mikä on tärkeää, koska teoksen olennainen osa ovat myös sen tekemät varjokuvat ja liike”, Blom kertoo ihastusta täynnä.
Mainio ajatus. Mutta mistä näin arkinen paikan valinta?
“Haluan nähdä sen monta kertaa päivässä! Kun tulen kotiin, näen veistoksen suoraan jo eteishallista.”

Metallia Catwalkilla -näyttely on esillä Galleria Albert IX:ssä 1.-13.9.2020 tiistaista sunnuntaihin klo 11-18. Os. Albertinkatu 9.
Kuvat: Tua Sysimiilu