Hakunilan Kisa ja Lohjan Salibandy kohtasivat miesten Etelä-Suomen 2.Divisioonan runkosarjaottelussa perjantai-iltana HaKin kotikentällä Campo Centerissä.

HaKin ja LoSB:n välinen vääntö sarjan kärkisijoista tarjosi todella runsaslukuisen ja aaltoilevan maali-iloittelun. Pelissä nähtiin peräti 19 maalia. Ottelun teema oli pitkälti se, että HaKi hallitsi palloa ja LoSB keskittyi tekemään tuhoa vastahyökkäyksillä. Alkuun HaKi siirtyi 1-0 -edelle, kun ottelua oli pelattuna 1.52.

Tämän jälkeen HaKilla oli läpi ensimmäisen erän huolimattomuusvirheitä pallon kanssa, jota LoSB käytti edukseen ja kun ottelua oli pelattu 10.27, lohjalaiset johtivat ottelua 1-3. Sitten oli jälleen HaKin vuoro vastata ottelun seuraavista kolmesta maalista. Myös LoSB onnistui vielä kertaalleen ensimmäisessä erässä, joten erätauolle lähdettiin 4-4 -tasatilanteessa.
HaKin joukkueen nuorimpiin pelaajiin kuuluva Atte Grönlund kommentoi, miltä ottelu pelaajalle vaikutti.
−Hyvää vääntöä ja varmasti tiukka matsi tulee olemaan loppuun asti.
HaKin kannattajat ovat isossa ja tärkeässä roolissa Grönlundille.
−He ovat olleet suuri ilon lähde meille. Kotiotteluissa on aina mahtavaa, kun porukkaa on katsomassa ja kannustamassa. Se tuo todella paljon hyvää fiilistä meidän joukkueellemme.
Keskiviikkona HaKi tiedotti, että se lyö hynttyyt yhteen samassa sarjassa kärkisijalla komeilevan SC Hawksin kanssa. Grönlund kuitenkin aikoo keskittyä täysillä loppukauteen ja miettiä vasta sen jälkeen ensi kauden kuvioita.
−En ole sitä asiaa itse vielä suuremmin miettinyt. Vedän ensin tämän kauden loppuun ja mietitään sitten. Haluamme mennä tällä kaudella päätyyn asti. Se on tavoitteemme.

Toinen erä oli kaikkein vähämaalisin. Erässä nähtiin kolme maalia, joista kaikista vastasi peliään parantanut kotijoukkue. LoSB:llakin oli omat paikkansa, mutta Olli Rikka HaKin maalilla laittoi ovet kiinni tässä erässä.
Viimeinen erä piti sisällään myös kahdeksan maalia ensimmäisen erän tapaan. Nekin myös jakautuivat tasan molempien joukkueiden kesken. Viimeisen niitin kotijoukkue iski tyhjään maaliin LoSB:n hakiessa kavennusta ilman maalivahtia. Lopputuloksena siis 11-8 ja punamusta kotijoukkue kasvatti piste-eroaan ja nousi sarjassa pykälän ylemmäs sijalle kolme.
Nuori kannattajaryhmä pitää huolen, ettei otteluista meteli lopu

HaKissa ja sen ottelutapahtumissa tuntee, että tunnelma on lämminhenkinen ja seuralla on vahva yhteisöllisyys kaikkien seuran jäsenten välillä. Siltä löytyy oma kannatusryhmä, East City Young Boys, jossa on noin 15 nuorta mukana peleissä kannustamassa. Pojilta löytyy rumpuja sekä megafoni, jolla varmistetaan, ettei peleistä ainakaan meteliä puutu. Alusta asti kannatusryhmän mukana ollut Kimi Pajarinen, 16, kertoi, mistä lähdettiin liikkeelle.
−Se alkoi viime kaudella, kun edustuksella oli karsinnat divariin Oulussa. Mentiin sinne omilla kyydeillä paikalle ja haluttiin huutaa ja soittaa rumpuja. Siitä lähtien me ollaan tätä tehty. Tärkeintä että saataisiin meteliä hallille ja toki että yleisöä kiinnostaa tulla. Parasta tietysti on myös, että pelaajat tykkäävät ja antaa meille kiitosta.
Perhetapahtuma parhaimmillaan
HaKin peleissä on paljon seuran eri-ikäisiä nuoria junioreita seuraamassa pelejä. Ottelut ovat myös heille todella tärkeä paikka nähdä kavereitaan, ja perheen pienimmillä tuntuu olevan todella hauskaa.
Hallilta löytyi myös 5-vuotias HaKi-kannattaja Vinski.
−Peleissä on kivaa. Parasta on kaikki kaverit siellä. Lempipelaajani HaKista on Tommi Vappula.
Seuran puheenjohtaja Petri Lehti, 56, oli myös paikan päällä seuraamassa joukkueensa otteita perjantai-iltana. Lehti kertoi, miten seurassa näkyvää yhteisöllisyyttä on luotu.
−Olemme tietysti kannustaneet ja pyritty antamaan junioreille paljon eväitä. Esimerkiksi mitä tulee kannatusryhmään, niin rummut ja megafonit ovat seura heille hankkineet. Myös edustusjoukkueen rooli ja esimerkki tässä on ollut tärkeää. He ovat pitäneet huolta siitä, että myös kannustajat saavat heiltä osakseen kiitosta. Jatkuvasti heittävät yläfemmoja tai muuta sellaista. Tänäänkin edustus veti alkulämmöt East City Young Boys -lämmittelypaidat päällä. Minusta se oli todella hienoa ja kertoo, mitä kannustajat merkitsee myös edustuksen pelaajillemme.
Lehti kertoi myös kyseisen viikon yhdistymisuutisesta Hawksin kanssa, että kyseessä oli harkittu ja tietoinen ajankohta.

−Se oli täysin tietoinen ja harkittu juttu. Olemme neuvotelleet ja keskustelleet tästä jo jonkin aikaa ja haluttiin, että asiasta kerrotaan itse, jotta vältytään turhilta spekuloinneilta. Jäsenistö on aina ollut meille tärkeä ja halusimme myös, että he tietävät asiasta ensimmäisenä, eikä vaikkapa ensimmäistä kertaa pressien kautta.
−Meillä oli viime keskiviikkona tiedotustilaisuus, missä oli mukana paikalla noin 150 hakilaista paikalla kuulemassa uutisesta. Uskon, että tilanne hoidettiin tyylikkäästi ja kerrottiin, miksi tämä päätös tehtiin ja mitä sillä saadaan varmistettua.
−Tärkein syy yhdistymiseen oli, että halutaan kehittää pelaajia monella eri tasolla. Oli kyse sitten kilpa- tai harrastetasosta. Nykyisillä resursseilla olemme olleet koko ajan vähän siinä välimaastossa. Joko puutteita on hännässä tai kärjessä. Kaikkia oli vaikeaa saada pidettyä yhtä aikaa. Kun olemme jatkossa yhdessä isompi, se tarjoaa paljon enemmän mahdollisuuksia.
Lehti on huolissaan tämän hetkisestä hallitilanteesta pääkaupunkiseudulla erityisesti Vantaalla.
−Hallitilanne on suoraan sanottuna täysin katastrofaalinen. Lähinnä kun olemme operoineet Vantaalla, niin Vantaan tilanne on suhteessa Helsingin tilanteeseen vielä huomattavasti huonompi. Helsinkiin on kuitenkin tulossa uusi halli. Se tuo olennaisesti lisää kapasiteettiä. Tämä Campo Center on itseasiassa Vantaan ainoa halli pois lukien Tiger Sport Arena, joka on tietysti Tiikereiden paikka. Mutta esimerkiksi divarissa pelaavalla SB Vantaalla ei ole omaa hallia. Huono tilanne, eikä Vantaalle näillä näkymin olla kaavoittamassakaan mitään.
HaKilla on erittäin mielenkiintoiset ajat luvassa ja mielenkiintoista on, miten tämänhetkinen yhteisöllisyys toteutuu ensikaudella uusissa väreissä uudella nimellä. Tästä yhteisöllisyydestä seuran ei kannata luopua ja toisaalta siitä voi uusien resurssien myötä tulla jotain vielä suurempaa.
Kuvannut: Joona Tikkanen
JOONA TIKKANEN